Jos haaveissasi on vanha ja hengittävä hirsimökki, mutta sellaista ei löydy hyvällä sijainnilla, voit hankkia tontin ja siirtää siihen vanhan hirsikehikon. Tällöin mökkiin saa vanhan talon tunnelman ja upeat käsin veistetyt hirret mutta käytännössä talotekniikaltaan lähes uudenveroisen ja terveen rakennuksen.
– Hirsikehikon siirto on järkevä projekti esimerkiksi silloin, kun suvun torppa on jäänyt vaille käyttöä huonon sijainnin vuoksi ja se halutaan pelastaa kesämökkikäyttöön. Tunnesyyt ovat hyvä lähtökohta hirsikehikon siirrolle, restaurointimestari Juha Kivimäki sanoo.
– Toinen tyypillinen syy hirsikehikoiden siirtoon on se, että vanha rakennus on tilankäytön tiellä esimerkiksi tontilla.
Hirsirakennusten runkoja on siirrelty aina tai niistä on saatettu rakentaa uusi rakennus. Hirren elinkaari on rakennusmateriaalina pitkä: oikein käsiteltynä hirsirakennus kestää jopa 300 vuotta.
On hyvä muistaa, että siirrettyä hirsikehikkoa koskevat samat rakennusmääräykset kuin muitakin omakotitaloja. Kesämökkikäyttöön tulevan rakennuksen osalta eristysvaatimuksista saatetaan kuitenkin joustaa. Rakennusluvan lisäksi täytyy hankkia purkulupa siirrettävälle hirsikehikolle.
Vanhan hirsikehikon tutkimukset ja dokumentointi
Hirsirungolle on syytä teettää riittävät tutkimukset ennen siirtoa. Vasta kun hirsi on kokonaan näkyvissä, selviää, onko siinä esimerkiksi lahoa, paikkauksia tai liitoksia. Hirsiä voidaan uusia ja korvata, mutta satojen vuosien kuluessa tullutta ajan patinaa ei uuteen hirteen pysty enää saamaan.
Siirtotyö alkaa aina kohteen tarkalla dokumentoinnilla. Koska piirustuksia ei yleensä ole käytettävissä, täytyy rakennus mitata tarkoin ja selvittää samalla myös mahdolliset vauriokohdat. Vaurioituneita kohtia voidaan peittää pinkopahvilla, puukuitulevyllä ja tapetilla. Myös keittiö voidaan suunnitella peittämään epäsiistiä seinää.
Rungon purkuvaihe
Hirsien lisäksi siirrettävästä rakennuksesta kannattaa ottaa talteen myös mahdolliset lankkulattiat sekä ovet ja ikkunat, mikäli ne ovat alkuperäiset ja kunnostettavissa. Uuden rossipohjan kautta viedään sähköt ja putket huomaamattomasti lattian alla oikeille paikoilleen.
Uuden rakentajat haluavat usein olla mukana rakennuksen purkuvaiheessa. Ulko- ja sisäverhouksen purkamisessa on paljon työvaiheita, jotka ovat aikaa vieviä mutta sujuvat myös ilman erityistä ammattitaitoa.
– Vaikka hirsirakennuksen siirto voi olla jopa vuosia kestävä projekti, useat hirsikehikon päärakennukseksi siirtäneet innostuvat rakentamaan lopulta koko pihapiirin siirrettävillä rakennuksilla, Juha Kivimäki kertoo.
– Vanhan rakennuksen pelastaminen on aina kulttuuriteko ja osoitus omistajansa ekologisesta arvomaailmasta.
Muistilista vanhan hirsikehikon siirtäjälle
- Ennen siirto-operaatiota on syytä uhrata aikaa suunnittelulle.
- Varaa aika kuntasi rakennusvalvontaan ja selvitä hankkeen vaatima byrokratia.
- Hanki rakennus- ja purkuluvat sekä rakennussuunnitelmat sekä palkkaa sopivat henkilöt työ- ja valvontatehtäviin.
- Raivaa tontti ja tee perustukset sekä talotekniikka valmiiksi.
- Pura hirsikehikko ja järjestä tarvittaessa varastointitilat. Huomioi, että työläin vaihe on rakennuksen riisuminen purkukuntoon.
- Kokoa hirsikehikko mahdollisimman nopeasti, jotta se ei ehdi kastua tai merkinnät vaarantua.
- Varaa aikaa myös hirsikehikon painumiselle, jotta saumat ehtivät tiivistyä.
- Arvioi vanhojen ikkunoiden ja ovien kunto sekä mahdollisuus kunnostaa ne. Vanhat kattorakenteet eivät välttämättä riitä rakennusvalvonnalle – joudut hankkimaan ehkä uusia tai vahvistamaan vanhoja rakenteita, sillä vanha kattorakenne ei täytä nykypäivän taipumavaatimuksia.
Lähteet: Juha Kivimäki, Etelä-Pohjanmaan perinnerakentajat ja metsakylannavetta.fi