
Vaatekoi aiheuttaa tuhoa tekstiileille – näin pelastat vaatteet reikiä nakertavalta tuholaiselta
Vaatekoi on harvinaistunut, mutta harmillinen vitsaus, joka tekee tuhojaan vaatekaapissa. Helpoiten ne tunnistaa esimerkiksi villavaatteisiin ilmestyneistä pienistä rei'istä. Lue vinkit, joiden avulla pääset eroon epätoivotusta vieraasta!
Vaatekoin tuntomerkit
Vaatekoin (Tineola bisselliella) toukka on noin 10–12 mm pitkä ja väriltään vaalea. Väri kuitenkin vaihtelee toukan ravinnon mukaan.
Aikuisen vaatekoin koko vaihtelee perhoskannan mukaan 9–16 millimetrin välillä. Etusiivet ovat hieman hohtavat ja väriltään oljenkeltaiset. Takasiivet ovat kellanharmaat ja niitä reunustaa harmaat ripset. Vaatekoin pää on ruosteenruskea. Vaatekoita saattaa esiintyä kaikkina vuodenaikoina.

Mitä vaatekoi syö?
Vaatekoin toukat ovat vaarallisimpia, sillä ne syövät reikiä luonnonkuituihin, kuten villaan, silkkiin ja höyheniin. Niille maistuvat myös matot tai eläinkarvoista tehdyt eristeet. Vaatekoin vahingoittaman tekstiilin tunnistaa siihen jääneestä nukasta. Turkiskuoriaisen jättämät reiät ovat selvästi teräviä ja puhtaita.
Aikuiset koit eivät syö, mutta ne munivat huokoisiin kankaisiin ja saumoihin. Vaaleat munat ovat pieniä ja huomaamattomia, ja toukat kuoriutuvat nopeasti syömään kuituja, erityisesti lämpimässä ja kosteassa ympäristössä.


Vaatekoin torjunta
Vaatekoi leviää kotiin usein huomaamattomasti esimerkiksi käytettyjen vaatteiden, huonekalujen, mattojen tai muiden kirpputorilöytöjen mukana. Vaatekoinaaras munii vain paikkaan, joka on tarpeeksi pimeä, suojaisa, paikallaan pysyvä ja ravintoa tarjoava. Vaatekoin torjuminen vaatii tarkkuutta ja huolellista siivousta.
- Tarkista käytetyt vaatteet, tekstiilit ja kalusteet vaatekoin varalta ennen niiden tuomista sisään.
- Villavaatteet ja turkikset kannattaa ennen käyttöönottoa pakastaa muovipussissa vähintään –20 asteessa ainakin 2–3 vuorokautta, jotta vaatekoin toukat kuolevat.
- Säilytä luonnonkuiduista tehdyt tekstiilit tiiviisti suljetuissa pusseissa tai laatikoissa.
- Älä säilytä kaapeissa likaisia tai kosteita vaatteita pitkään.
- Pidä kaapit ja vaatehuoneet yleisesti ottaen puhtaina.
Vaatekoin hävitys
Jos olet havainnut kotona vaatekoita tai tekstiileistä löytyy reikiä, toukkien koteloiden kuoria tai muita merkkejä, kannattaa ryhtyä toimeen:
- Hävitä vaatekoin pahoin vaurioittamat tekstiilit. Pese samoissa tiloissa olleet saastuneet vaatteet ja tekstiilit vähintään 60 asteessa tai pakasta ne yllä olevan ohjeen mukaan. Voit myös saunottaa tekstiileitä noin 80 asteessa muutaman tunnin ajan.
- Puhdista kaapit huolellisesti. Imuroi matot, kaappien pohjat ja muut säilytystilat. Vaihda pölypussi heti imuroinnin jälkeen ja vie se saman tien roskikseen.
- Käytä luonnollisia karkotteita, kuten laventelia, seetripuun paloja tai eteerisiä öljyjä, jotka häiritsevät vaatekoin lisääntymistä. Voit myös kokeilla tuholaisten torjuntaan tarkoitettuja aineita.
