Kun Mia ja Hans Ahlskog ajoivat Lufolkin tilalle ensi kerran, perillä odotti umpeen kasvanut, risuinen puutarha ja puolikas asuintalo. Sen päälle oli kaatunut valtava pihlaja, ja katto oli painunut puun painosta. Ajan kuluttamat piharakennukset, kuten vilja-aitta ja maakellari, vihjasivat tontin kauneudesta. Hieman itselleenkin yllättäen pariskunta päätti, että tälle tontille he haluavat juurtua.

– Puoliksi purettua asuintaloa ei voitu pelastaa, joten purimme loputkin talosta. Säästimme hirret ja rakennuksesta löytyneitä huonekaluja. Päätimme rakentaa uuden talon samalle paikalle. Olimme aina unelmoineet vanhasta talosta ja halusimme, että uusi talo sopisi ympäristöön ja näyttäisi satavuotiaalta, Mia kertoo.

Mia ja Hans tiesivät, että Lufolkin tilalla oli ollut talo aina 1600-luvulta lähtien. He löysivät 1900-luvun alussa otetun valokuvan tilasta, ja se toimi uuden talon mallina. Pari halusi tulevasta kodistaan sopivan sekoituksen vanhaa ja uutta, ja piirsivät talon itse.

– Halusimme talon henkivän alkuperäistä ­tunnelmaa, joten ajoimme ympäri Pohjanmaata etsimässä vanhoja ovia ja lattioita, Mia sanoo.

He raaputtivat kierrätysovia puhtaiksi tuntikausia ja maalasivat ikkunat, ovet, lattiat ja listat omin käsin pellavaöljy- ja liimamaalilla. Kattolevyt naulattiin taotuilla nauloilla.

– Harva ammattilainen suostuu ensin poramaan reiät nauloille ja naulaamaan ne sitten yksitellen paikoilleen. Tai asentamaan lattiaa, jonka jokainen lankku on eripaksuinen. Paras vaihtoehto oli siis tehdä työt itse.

Mia ja Hans olivat säästäneet tontilla nököttäneestä purkutalosta vanhat lattialankut ja eläväpintaiset ikkunalasit. Vaikka kymmenisen vuotta vanhan talon ikkunanpuitteet ovat uudet, ne tuntuvat ikivanhoilta satavuotiaan lasin takia.

– Lasi elää ja luo hienoja heijastuksia, niin kuin vain vanha lasi voi luoda, Mia sanoo.

Hans kertoo, että he halusivat taloon hirsiseinän, joka vahvistaisi tunnetta vanhasta talosta. Niinpä he säästivät purkutalosta seinällisen hirsiä. Yllätyksiltä ei säästytty.

– Olimme purkuvaiheessa unohtaneet numeroida hirret, jotta ne saataisiin jälleen oikeaan järjestykseen. Toinen yllätys olivat salin lattian liian lyhyet lankut. Saimme tehdä jatko-osat keskelle ja reunoille, jotta lattiasta tuli kokonainen, Hans kertoo.

Hans ja Mia sijoittivat suurtuvan eli keittiön talon toiseen päätyyn, toisin kuin vanhojen maatilojen perinteisessä mallissa, jossa suurtupa on keskellä rakennusta.

– Käytimme vanhan talon pitkänomaista pohjakaavaa, mutta kapeiden käytävien välttäminen huoneiden välillä oli haastavaa, Hans sanoo.

Kierrätys on Mialle itsestäänselvyys ja talo on sisustettu vanhoilla huonekaluilla ja esineillä. Kun Mia ja Hans tutkivat piharakennuksia, he löysivät esimerkiksi perunan ostoon tarvitun kappamitan 1700-luvulta. Eteisen seinäkaappi löytyi kesävajasta. Mia on korjannut sen entisöintikurssilla. Myös makuuhuoneen lipasto löytyi samasta paikasta ja on saanut uudet jalat vanhojen ja mädän­tyneiden tilalle.

– Taloprojektimme on elinikäinen. Rakentaminen on osa elämäämme. Meillä ei ole aikatauluja tai valmistusmispäivämäärää. Juuri nyt suunnittelemme tekevämme vintille kaksi makuuhuonetta ja pienen oleskeluhuoneen. Odotan innolla niiden sisustamista, Mia kertoo.