Avotakka

Oliko teilläkin pastellinvihreä pönttö tai ikioma poreamme? Tältä unelmien kylpyhuoneet näyttivät eri vuosikymmeninä!


Kylpyhuoneet ilmestyivät suomalaiskoteihin verrattain myöhään. Sittemmin niissä on voinut ihastella niin hunajakennolaattoja, valurauta-ammeita, ruskan sävyjä, pastellivärejä, poreita ja boordeja. Tuovatko kuvat mieleen muistoja lapsuudenkotisi kylppäristä?
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto, IDO

Kylpyhuoneen historia suomalaiskodeissa on lyhyt. Kylpemisen kulttuuri on ikivanha, mutta meillä kylvettiin yleisimmin saunassa aina 1900-luvun alkuun saakka: maalla kotisaunassa, kaupungeissa korttelisaunassa.

Vielä 1910-luvulla vasta kolmasosassa helsinkiläisiä koteja oli vedettävä wc eli vesiklosetti, vaikka sen tuotanto käynnistyi Helsingissä Arabian tehtaalla 1874.

WC-istuinten valmistus alkoi Arabian tehtaalla Helsingissä jo vuonna 1874. Tämä malli on ollut tuotannossa 1930–1950-luvuilla.

Varsinaisesti kylpyhuone yleistyi paremmissakin piireissä vasta 1920-luvulla, ja se oli usein surkean pieni ja vaatimattomasti varusteltu. Jos kylpyhuonetta ei ollut ollenkaan, herrasväki peseytyi makuuhuoneen pesukomuuttiin kuuluvassa vadissa tai piikojen keittiöstä kantamassa sinkkiammeessa, johon he myös kiikuttivat puuhellalla lämmitettyä vettä.

Vuoteiden alla säilytettiin aina pottaa eli yöastiaa, mutta vähäväkisemmät kipittivät suosiolla pihanperän ulkohuussiin vielä maailmansodan jälkeisinä vuosina. 1950-luvulle tultaessa uusiin taloihin rakennettiin paitsi kylpyhuoneet myös talosaunat. Perheillä oli useimmiten viikoittainen saunavuoro. Saunassa peseytyminen istui sitkeästi suomalaisessa tapakulttuurissa, ja taitaa istua edelleen, sillä talosaunat ovat yhä suosittuja, eikä edes 1980-luvulla iskenyt huoneistosaunavillitys näytä laantumisen merkkejä.

Oli amme, suihku, wc-istuin ja pesuallas. Ei krumeluureja, ei kotkotuksia, eikä varsinkaan värejä.

Myös yhteinen pesutupa kuului asiaan, vaikka moni perhe olikin investoinut omaan pulsaattoripesukoneeseen. Sen kanssa touhuaminen oli hankalaa vaatimattoman kokoisessa kylpyhuoneessa pyykin kuivattamisesta puhumattakaan.

Kylpyhuone oli nimittäin edelleen vain yksinkertainen tila peseytymistä varten. Oli amme, suihku, wc-istuin ja pesuallas. Ei krumeluureja, ei kotkotuksia, eikä varsinkaan värejä. Seinissä suosittiin valkoisia peruslaattoja ja lattioissa kuusikulmaisia laattoja. Valaisimissa oli maitolasiset kuvut. Vessa saattoi varsinkin vanhemmissa taloissa olla erillinen koppero, jonne hädin tuskin mahtui istumaan.

Sitten koitti kultaisen design-Suomen aika ja modernismi kiilasi kylpyhuoneeseen asti. Mallilähiö Espoon Tapiola näytti ajan trendit: sen taloissa oli mustia seinälaattoja ja lattiaklinkkeriä, valkoista posliinia, tiikkitasoja allaskaapin päällä, peiliseiniä. Tyylikästä, mutta silti ahdasta, kylpyhuoneelle ei vieläkään uhrattu liikoja tiloja. Moni vanhassa talossa asuva saattoi olla jopa kokonaan ilman kylpyhuonetta.

– Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone, runoili Pentti Saarikoski 1960-luvun alussa pienen perheensä kodista, joka sijaitsi ”Liisankadulla, samassa talossa kuin Mikko Monosen ruumisarkkuliike”. Siis arvotalossa Helsingin Kruununhaassa.

Värit astuivat kuvaan vasta vuosikymmenen loppupuolella. Punaista, oranssia, kirkkaan sinistä ja keltaista sudittiin silloin niin kylpyhuoneiden kuin muidenkin huoneiden seiniin. Neliölaattojen rinnalle ilmestyivät mosaiikkilaatat, ja kotimainen suunnittelu oli voimissaan. Laattavalmistaja Pukkilalle suunnittelivat mallistoja muun muassa taiteilijat Erik Bruun ja Marjatta Metsovaara.

Vuonna 1969 lanseerattiin hittituotteena vielä seuraavalla vuosikymmenellä ihastuttanut somistus, josta Kaunis Koti -lehti kirjoitti tähän tapaan:

– Pirteä kukkapeili on tullut markkinoille tänä syksynä. Peili kuuluu Mäkisen Kuvastin Oy:n mallistoon ja sen on suunnitellut Tuula Lintinen. Peiliä on saatavana kirkkaan punaisen, keltaisen, oranssin, vihreän ja valkoisen eri yhdistelminä, joten sillä saadaan pirteitä yksityiskohtia kotiin ja kesämökille.

Mosaiikkikaakelit valloittivat kylpytiloja 1960-luvulla.
Ylellinen 1960-luvun kylpyhuone. Tuolloin yleistyivät Högforsin valurauta-ammeet ja bideet, ja väriä käytettiin aiempaa rohkeammin.
1970-luvulla altaissa ja wc-istuimissa suosittiin varsinkin heleitä pastellivärejä.

Vuosikymmen taittui 1970-luvuksi värin merkeissä, mutta värit alkoivat muuttua maanläheisiksi. Puhuttiin sottobosco- eli puskanjuuriväreistä. Keltainen taittui sinappiin, sininen tummeni, oliivinvihreä korvasi lehtivihreän, violetti syveni luumuksi ja ruskean eri sävyt nousivat suosikeiksi.

Väribuumiin tarttui myös Wärtsilä, jonka Arabian tehtaalla saniteettiposliinia oli paahdettu kapasiteetin äärirajoilla kaupungistuvan ja uudisrakentavan Suomen tarpeisiin. Arabian tuotteet olivat kysyttyjä siksikin, että tehdas panosti tuotesuunnitteluun. Muun muassa aiemmin katon rajassa sijainnut narusta vedettävä vesisäiliö oli integroitu wc-istuimen yhteyteen.

Pytyt kaaressa eli Idon 59-mallin värikirjoa 1970-luvulta.
Värit saivat ihmiset villeiksi 1970-luvulla myös kylpyhuoneiden sisustuksessa.

Arabia valmisti myös bideitä, jotka olivat 1970- luvun kylpyhuoneiden ehdoton hittituote. Nykyisin sen on korvannut bideesuihku eli käsisuihku.

Kylpyammeitakin asennettiin lähes joka asuntoon, mutta öljykriisin takia niitä alettiin korvata suihkualtailla ja -kaapeilla. Värilliset saniteettiposliinit kuuluivat Arabian lippulaivatuotteisiin pitkään 1970-luvulle, mutta tuotanto siirrettiin jo vuonna 1969 Helsingistä Tammisaareen väljempiin ja ajanmukaisempiin tiloihin. Samalla tehtaan kapasiteetti moninkertaistui ja tuotekehitys sai uutta nostetta.

Vuonna 1992 Arabian saniteettiposliinit muuttuivat Ido-merkkisiksi, ja nykyään, yrityskauppojen jälkeen, brändi kuuluu sveitsiläiseen Geberit-konserniin. Silti Idon saniteettituotteet valmistetaan yhä Tammisaaressa. Raskaan käsityön ovat pitkälti korvanneet robotit, mutta toisaalta se on taannut tuotannon jatkumisen Suomessa.

– Emme tosin enää valmista värillisiä tuotteita. Ehkä joku vielä haluaisi niitä, mutta valtavirtaa on nykyään valkoinen väri, joka mielletään puhtauden väriksi, kertoo Geberitin alue-edustaja Arja Koivisto.

Värillisten posliinituotteiden valmistus on haastavaa ja hukkatuotannon määrä kasvaa valkoisten valmistukseen verrattuna, mikä vaikuttaa myös hintaan.

– Me suosimme valkoista siitäkin huolimatta, että kylpyhuonemuoti suosii mustaa ja harmaan eri sävyjä. Sen sijaan tuotekehityksessä teimme ison harppauksen pari vuotta sitten, kun toimme markkinoille huuhtelukauluksettoman Ido Glow -wc-istuimen. Jokainen, joka on pessyt vessaa, ymmärtää uudistuksen arvon.

1990-luvulla kylpyhuoneet alkoivat kasvaa kokoa ja näköä. Niistä tuli henkilökohtaisia hemmottelukeskuksia, varsinaisia kotikylpylöitä.

Arja Koivisto muistelee 1990-luvun loppuvuosia, jolloin hän tuli alalle. Taakse olivat jääneet 1980-luvun alun trendit, jolloin ammeesta laskeuduttiin maitopusseista virkatulle kylpyhuoneen matolle – ellei sitten märkätilojen pörrömatolle, joka oli samaa tekokuitumateriaalia ja väriä kuin wc-pöntön kannen päällinen. Takana olivat myös 1980-luvun lopun hullut vuodet näyttävine tehosteboordeineen, kohokuviolaattoineen ja kultauksineen.

Kylpyhuoneet alkoivat kasvaa kokoa ja näköä. Niistä tuli henkilökohtaisia hemmottelukeskuksia, varsinaisia kotikylpylöitä ylellisine kylpytuotteineen, tuoksuineen ja aikakauslehdistä kopioituine sisustuksineen. Mini-spa oli päivän sana. Elettiin poreammeiden kysynnän kiihkeintä aikaa. Uudisrakennuskohteiden kylpyhuoneisiinkin niille varattiin varta vasten tilaa.

Tässä kylpyhuoneessa kaikki on sävy sävyyn.
Tyylikäs 1980-luvun kylpyhuone on kalustettu Idon Aniara-malliston tuotteilla.

Poreamme oli alun perin ”Amerikan ihme”, jollaisia oli tulvinut 1950-luvulta lähtien maailmansodan jäljiltä vielä puolirampaan Eurooppaan. Usein kävi niin, että valmistajien tuotenimet ottivat yleisnimen paikan, kuten Nylon, josta tuli polyamidikuitua tarkoittava yleiskäsite nailon.

Kylpyhuonekulttuuriin, joka oli kehittynyt Yhdysvalloissa paljon pidemmälle kuin Euroopassa, ilmaantui jacuzzi.

Jacuzzi on Italiasta Kaliforniaan muuttaneen ja patentin kehittäneen perheen nimi. Laajalti kopioidun kylpyhuoneiden ylellisyystuotteen levitessä ympäri maailmaa perheyritys pyrki epätoivon vimmalla liittämään nimensä yhteyteen rekisteröidyn tuotteen ®-merkin. Menestys oli kehno. Jacuzzeista puhutaan surutta, oli valmistaja mikä hyvänsä. Kielitoimisto tosin suosittaa puhumaan porealtaista.

Alkuperäinen jacuzzi periytyy yrityshistoriikin mukaan ”seitsemästä veljeksestä, heidän kuudesta sisarestaan, kahdesta maailmansodasta ja maahanmuutosta”. 1920-luvulta lähtien Jacuzzin veljekset puuhasivat lentokonemekaniikan ja maanviljelyksen parissa, kehittivät hydraulitekniikoita, termodynamiikkaa ja loivat bisneksen maatalouspumpuilla.

Jacuzzeista tuli Suomessa kuuminta hottia yhtä aikaa vesipatjojen kanssa. Loikoilu ja itsensä hemmottelu oli ajan poreilevaa henkeä.

Vuonna 1943 nuorimman veljen Candido Jacuzzin poika sairastui nivelreumaan. Huomattiin, että sairaalassa annettava vesiterapia helpotti oireita. Isä ryhtyi kehittelemään vesipumppua, jota voisi käyttää kotona kylpyammeessa. Näin alkoi 1956 lanseerattujen J-300- nimen saaneiden vesipumppujen tuotanto.

Kolmannen polven Roy Jacuzzi jatkoi tuotekehittelyä, ja 1970-luvulla Jacuzzi-nimellä myytiin jo porealtaita, joiden lämmitetyssä vedessä saattoi kelliskellä useita ihmisiä yhtä aikaa.

Jacuzzeista tuli Suomessa kuuminta hottia yhtä aikaa vesipatjojen kanssa. Loikoilu ja itsensä hemmottelu oli ajan poreilevaa henkeä. Kylpyhuoneissa nautiskeltiin lämpimissä vesissä kylmää kuohujuomaa kynttilämeren keskellä, ja elämä se oli kuin silkkiä vaan.

1980-luvulla kotien kylpyhuoneista alettiin tehdä suurempia ja niistä tuli kotien omia hemmottelukeskuksia.
Menneiden vuosikymmenien joka kodin varustus, kylpyamme, sai väistyä suihkualtaiden ja -kaappien tieltä 1990-luvun tienoilla.

Moni asia on toisin nyt 2010-luvulla. Idokin luopui vuosia sitten poreammeiden valmistuksesta, ja kylpyhuoneissa lotrataan huomattavasti vaatimattomammin. Meitä puhuttelevat rauhoittuminen ja hiljentyminen sekä henkinen puhdistautuminen.

Voisiko meillä siitä huolimatta lyödä läpi japanilainen monitoimi-wc, joka suihkaisee puhdistavia, virkistäviä ja tuoksuvia ryöppyjä milloin mistäkin suunnasta kohti alapäätä, kun pahaa-aavistamaton toilettiummikko epähuomiossa hipaisee jotain istuimeen liitetyn näyttöpaneelin nappuloista?

– Pesu-wc:t ovat suosittuja Euroopassa ja maailmalla. Nykyään meilläkin alkaa näkyä kiinnostusta sitä kohtaan. Sveitsissä valmistettava Geberit Aqua Clean on ollut ensimmäisiä pesu-wc-malleja maailmassa, Arja Koivisto kertoo.

Tällä hetkellä jylläävä vihreä aalto muistuttaa ympäristövastuusta ja kehottaa yksinkertaisuuteen ja aitoihin asioihin.

Modernein kylpyhuonetyyli onkin kaukana mistään aiemmasta tyylistä. Sitä voisi kutsua uusbrutalismiksi mikrosementtiseinineen, vaaleine puupintoineen ja aikaa myöten patinoituvine metallihanoineen.

Näyttäisikö myös alan ammattilaisen unelmakylpytila sellaiselta?

– Jos minulla olisi tarpeeksi tilaa, hankkisin kylpyammeen. Ihan tavallisen ja vanhanaikaisen, tosin modernisti muotoillun, en mitään klassista tassuammetta. Olisi ihana kelliä työpäivän jälkeen lämpimässä kylvyssä. Ja olla vain.

Julkaistu: 18.11.2019