Tyttäreni ottaa koko ajan itsestään selfie-kuvia, aamusta iltaan. Joko takakameralla tai peilin kautta, mutta aina niissä on sama poseerausilme ja asento. Yleensä kuvat eivät edes päädy mihinkään somessa, vaan tyttö tarkkailee niitä samalla tavalla kuin ennen tuijotettiin omaa peilikuvaa. Valokuvaaminen on sinänsä ihan hyvä harrastus, mutta miten siitä voisi saada enemmän irti ja samalla luopua mekaanisesta selfie-kuvaamisesta?

Valokuvaaja, Maailman ihanin tyttö -projektin vetäjä Miina Savolainen:

"Oman kuvan katsominen liittyy lopulta melko vähän ulkoisiin asioihin. Kuvassa ihminen näkee, miten hän katsoo itseään. Siinä tulevat esiin ne asiat, joita itsessä on vaikea hyväksyä, mutta kuvista löytää myös korjaavia ja lohduttavia asioita. Kuvan avulla voi muuttaa omaa katsomisen tapaa sallivammaksi ja rakastavammaksi. Tässä nuoret voivat näyttää mallia vanhemmilleen, joiden nuoruusaikana hyvää palautetta ei vielä ylenpalttisesti viljelty.

Selfiet vastaavat nuoruuden pohdintaan, miten haluan tulla nähdyksi ja miten minua katsotaan. Olenko se, jollainen vanhemmat ja kaverit olettavat minun olevan? Aikuiset pystyvät auttamaan nuoria siinä, että kuvat voivat olla myös maagisia ja voimakkaita, ja niitä on mahdollista katsoa syvemmin, omia erilaisia puolia tutkien ja vahvistaen. Selfieistä saa enemmän irti, kun kuvia ottaa ajatuksella, erilaisissa ympäristöissä ja elämänalueilla, ehkäpä vielä oikealla kameralla ja itselaukaisijan kera.”

Tyttäreni syö säännöllisesti, mutta hän ei laita enää mitään epäterveellistä suuhunsa. Jos joskus käyn hänen kanssaan ruokakaupassa, joudun odottelemaan, kun hän tutkii jokaisen purkin ja pakkauksen pienellä präntätyt tiedot – ja usein tuote lopulta jää hyllyyn. Mistä tiedän, onko ruoan terveellisyydestä tullut tytölle jo pakkomielle?

Elokuvaohjaaja, Matka minuksi -dokumentin tekijä Mina Laamo:

Kannattaa pohtia, haluaako tyttö noudattaa terveellisiä elintapoja vai onko kyse ylikorostuneesta kontrolloinnin tarpeesta. Kontrollointi saattaa näkyä muinakin lisääntyneinä ’velvollisuuksina’ ja ’sääntöinä’, ja elämästä tulee ilotonta suorittamista. Pystyykö hän spontaanisti muuttamaan suunnitelmiaan ahdistumatta siitä?

Elämään kuuluu, ettei kaikkea voi eikä pidä hallita. Kontrolloinnin taustalla saattaa olla turvattomuuden tunnetta tai ahdistusta, joten syömisestä ei kannata ryhtyä kinastelemaan vaan mieluummin koettaa löytää luottamuksellinen keskusteluyhteys ja olla aidosti kiinnostunut nuoren elämästä ja tunteista, niitä arvottamatta.

Aavistan, että tytär jättää kouluruokailuja väliin mutta syö sen sijaan roskaruokaa ja varsinkin makeaa päivän mittaan aivan liikaa. Kontrolloiminen on vaikeaa, koska hänelle pitää kuitenkin antaa rahaa käyttöön. Me molemmat vanhemmat teemme pitkää päivää, mutta yleensä syömme vielä illalla yhdessä. Siinä vaiheessa ruoka kyllä maistuu, mutta miten tytön saisi hillitsemään makean syömistä?

Ravitsemussuunnittelija Eeva Nykänen:

"Tytöillä murrosikä ja puberteetin käynnistyminen voivat lisätä makean mielitekoa. Samalla kehon muodot muuttuvat, kun rasvakudos lisääntyy, ja nuori saattaa pitää tätä muutosta lihomisena. Hän voi yrittää kontrolloida muutosta säätelemällä ruokailua koulussa ja kotona.

Jos pääaterioilla syödään liian vähän, se sotkee nälän ja kylläisyyden tunteita. Nälkä lisää makean mielitekoa entisestään. Tulee tunne, ettei kroppaan voi luottaa. Herkkujen syöminen salaa taas aiheuttaa syyllisyyttä. Kannattaa ottaa herkuttelu ja kouluruokailu puheeksi tyttäresi

kanssa kahden kesken. Voit puhua hormonaalisista muutoksia ja kysyä, onko nuori huomannut niitä itse. Kehottaa kokeilemaan, tekeekö makeaa vähemmän mieli, jos syö lounaalla ja päivällisellä riittävästi. Mieliteko on useimmiten nälkää, janoa tai joskus vain tekemisen puutetta.

Ensimmäisenä kannattaa siis aina miettiä, milloin on syönyt tai juonut viimeksi, ja onko syönyt riittävästi. Sano tyttärelle, että hän voi kertoa, koska tekee mieli makeaa. Voitte yhdessä miettiä, mistä se johtuu ja mikä siihen auttaisi.”

Tyttärelläni on ystäviä, mutta hän ei tuo heitä juuri koskaan kotiin. Luulen, että hän jotenkin häpeää kotiamme, koska asumme aika boheemisti eikä meillä ole ollut varaa tehdä keittiöremonttia. Kaikilla muilla on siistit uudet keittiöt. Kun kavereita joskus käy, hän stressaa sitä, miltä kotimme näyttää, tai jopa sitä, mitä meillä vanhemmilla on päällä. Sekin rassaa häntä, että olemme vähän vanhempia kuin muiden vanhemmat. Ylipäätään hän tuntuu olevan siinä iässä, että koko ajan pitää vertailla kavereihin. Mitä tytön kanssa kannattaisi puhua ystävyyssuhteista, että hän oppisi ottamaan ne rennommin ja pääsemään irti ainaisesta vertailusta?

Toimittaja, tuottaja, Tyttö sinä olet -kirjan kirjoittaja Jenni Pääskysaari:

"Mahtavaa, että tyttärellä on kavereita. Kaikilla ei nimittäin ole. Luulet, että tyttö häpeää kotianne. Mitä, jos varmistaisit, onko näin? Ja jos on, niin miksi. Joskus tuntuu, että aika moni teini häpeää vanhempiaan, kotiaan, itseään, naapurin kuusiaitaa ja milloin mitäkin – oli siihen muiden mielestä syytä tai ei.

Ehdotan suoraa kysymistä vailla syyllistämistä. Vaikkei tyttö toisi tulevaisuudessakaan yhtään ystävää kotiinne, hän muistaa koko loppuelämänsä rohkaisevan keskustelunne. Siinä voitte kertoa tyttärelle, että ystävät ovat aina tervetulleita luoksenne, pahoitella, etteivät puitteet ole aina kuin tanskalaisesta sisutusblogista, ja sanoa, että sinä olet täydellinen sellaisena kuin olet. Riittävä, ainutlaatuinen, älykäs, kaunis ja ihana, eikä sinun tarvitse verrata itseäsi muihin.

Toki nämä asiat kannattaa tehdä selväksi useammin kuin kerran tytön elinaikana (mieluiten joka päivä), koska vain sillä tavalla tytön itsetunto kehittyy niin vahvaksi, ettei vertailuun ole tarvetta. Hän ymmärtää olevansa ystävistään erillinen yksilö.”

Netti vie tyttären kaiken huomion. Vaihtoehtoja riittää vuorokauden ympäri: jos jossain yhteisössä on välillä hiljaisempaa, uusia viestejä piippaa toisessa. Viestien ja postausten virta ei katkea koskaan. Olen jo hyväksynyt sen, että älypuhelin kilpailee yhteisestä ajastamme. Sitä paitsi olen aika koukussa someen itsekin. Mutta silti riippuvuus hirvittää, sillä aikaa pitäisi jäädä muuhunkin. Miten katkaisen some-riippuvuuden ja saan tytön tarttumaan esimerkiksi kirjoihin?

Viestintäasiantuntija Katleena Kortesuo:

"Näen asian niin, että somen runsas käyttö on riippuvuutta silloin, jos a) some aiheuttaa laiminlyöntejä muilla elämänalueilla tai b) siitä erossa olo saa ihmisen ärtyisäksi tai jopa aggressiiviseksi. Arjessa yrittäisin tarjota lapselle sellaista tekemistä, joka tuntuu motivoivammalta kuin some. Voisiko yhdessä käydä pelaamassa koulun pihalla koripalloa, vierailla tuttavaperheen luona, tuunata lapsen polkupyörä tai testata uutta ruokareseptiä?

Kannattaa myös olla lapsen kanssa somessa: olla hänen Instagram- ja Snapchat-kaverinsa, seurata hänen Youtube-kanavaansa ja olla häneen yhteyksissä Whatsappissa. Juttele yhdessä netin haitallisista puolista ja hyödyistä, ja auta häntä tasapainottamaan ne. Tietenkin perheessä pitää olla myös säännöt: ei ruutuaikaa esimerkiksi klo 21:n jälkeen, ei kännykän räpellystä ruokapöydässä eikä puhelimen piippauksia leffassa.”

Tyttäreni aloitti tänä syksynä ysiluokan. Nyt jo hirvittää, miten hän kestää lukioon pyrkimisen paineet. Keskiarvo on yli ysin, joten hän voi valita, mihin menee, mutta silti hän jännittää peruskoulun numeroita. Olimme tietysti ylpeitä, kun hän alkoi pärjätä koulussa niin hyvin, mutta yläluokille siirtymisen jälkeen olen alkanut olla huolissani, ettei hän ehdi nauttia muusta elämästä. Eikö koulu ja oppiminenkin voisi olla myös kivaa? Mielestäni emme ole asettaneet hänelle mitään paineita,vaan hän tuntuu kehittävän niitä itse. Miten saisimme hänet ottamaan koulun rennommin?

Kirjailija-kuvittaja, Hello Ruby -koodisatukirjan tekijä Linda Liukas:

"En tiedä, tarvitseeko koulua ottaa rennommin, mutta antaisin tyttärelle neuvon, että kannattaa kuunnella itseään kovemmin. Olin itse juuri samanlainen oppilas, ja halusin kauppakorkeakouluun opiskelemaan, koska vanhempanikin olivat opiskelleet siellä. Nyt tajuan, ettei kukaan olisi voinut ehdottaa minulle tätä työtä, jota teen. Nykyiset teinit joutuvat keksimään omat ammattinsa, joista heidän vanhempansa eivät tiedä vielä mitään.

Sen takia kouluaikanakin kannattaa opetella paljon eri asioita ja kehittää projekteja myös koulun ulkopuolella. Tykkäsin itse koulussa esimerkiksi ranskan kielen epäsäännöllisistä verbeistä ja luin filosofiaa, mutta en voinut silloin tietää, miten ne liittyivät tietokoneisiin ja tulisivat myöhemmin yhdistymään ammatiksi. En lukenut matikkaa ja fysiikkaa, mutta silti ohjelmointi oli minulle luontaista. Kannattaa myös tehdä valintoja, jotka eivät mene kavereiden mukaan. Toisaalta jos jokin asia jännittää, voi ottaa kaverin mukaan.”