
Tuula ja Pasi Korhonen halusivat vapaa-ajanasunnoksi paikan, jossa kaikilla olisi aina tervetullut olo. Neliöitä pitäisi olla sen verran, etteivät tilat kävisi ahtaaksi isonkaan vierasporukan visiitillä.
– Meillä oli haaveissa vapaa-ajankoti, jossa kukaan ei tuntisi olevansa tiellä. Halusimme paikan, jossa on rento olla, mutta josta löytyisi myös ripaus sitä kuuluisaa arjen luksusta, Tuula kertaa.
Pääkaupunkiseudulla asuva ja työskentelevä pariskunta alkoi etsiä sopivaa paikkaa Etelä-Suomesta. Kun samaan aikaan perheen kolme lasta olivat aikuisuuden kynnyksellä ja nuorinkin muuttamassa omilleen, suuri kaupunkikoti päätettiin laittaa myyntiin. Kaksin jääville vanhemmille riittäisi pienempikin koti, kun sen rinnalle rakentuisi ympäri vuoden asuttava huvila.
– Oli järkevää keskittyä sellaisen vapaa-ajanasunnon suunnitteluun, jossa olisi tilaa myös lasten tuleville puolisoille ja perheille, Tuula pohtii.
Korhosilla ei ollut aikaisempaa kokemusta rakentamisesta. Tuula ja Pasi pohtivatkin, että he joko löytäisivät toiveitaan vastaavan huvilan tai sitten rakennuttaisivat sellaisen. Kun mielestä valmista paikkaa ei löytynyt, alkoi tontin etsintä.
– Kävimme katsomassa muutamia muitakin tontteja, mutta tästä paikasta tuli heti sellainen fiilis, että tämä se on, vaikka olimme liikkeellä maaliskuun loskakelillä, Tuula naurahtaa.
Pasille oli tärkeää, että vapaa-ajanpaikka rakentuisi suuren järven rannalle.
Hieman yli 5 000 neliön tontti löytyi vuonna 2017 Lohjalta. Paikalla oli edellisen omistajan 1950-luvulla rakentama pieni hirsimökki sekä rantasauna ja ulkohuussi. Rinnetontilla kasvoi paljon puita, minkä vuoksi se tuntui alkuun jopa pimeältä. Se ei kuitenkaan huolettanut uusia omistajia, aurinkoa saisi kaatamalla metsikköä.
Tuula ja Pasi olivat mieltyneet rakennusmateriaaleista hirteen sen ulkonäön ja kestävyyden vuoksi. Yhteiset sävelet löytyivät nopeasti moderneista hirsihuviloistaan tunnetun Pluspuu Talon kanssa.
– Oli hienoa, kun Pluspuun Markku Miettinen otti meidän ideamme heti tosissaan ja lähti tuomaan visioitamme toteen, Tuula kiittelee.
Tuula piirsi ideansa ruutupaperille, jonka pohjalta Markku lähti suunnittelemaan. Ajatuksena oli saada järveen laskeva tontti tehokkaasti käyttöön.
– Alueella oli hukkatilaa, pelkkää savimaata siellä täällä sekä suoranaisia ryteikköjä, Tuula muistelee.
Korhoset viettivät aikaa tontilla olevassa vanhassa mökissä, jotta he näkivät, kuinka valo ja eri vuodenajat näyttäytyivät pihapiirissä.
Tuulan ja Pasin toiveissa oli, että uusiin rakennuksiin tulisi mahdollisimman paljon luonnonvaloa. Myös kauniista järvimaisemasta haluttiin nauttia mahdollisimman monesta huoneesta. Siksi rakennusmateriaaliksi valittiin painumaton hirsi, sillä se mahdollisti suuret ikkunat. Julkisivun väristä ei edes keskusteltu, oli selvää, että talosta tulisi musta.
Suunnitelmien valmistuttua rakennusluvan saamiseen kului reilut puoli vuotta.
Villa Korhola muodostuu viidestä erillisestä rakennuksesta: päätalosta, sen kyljessä olevasta sauna- ja makuuhuonesiivestä, nukkuma- ja varastoaitasta, kesäkeittiöstä sekä rantasaunasta. Rakennukset päädyttiin tekemään erilleen sekä lämmitys- että mukavuussyistä.
– Vietämme täällä aikaa pääasiassa kahdestaan, joten ei olisi järkevää lämmittää suuria tiloja, Tuula kertoo.
Tontin muoto ja ilmansuunnat vaikuttivat siihen, kuinka rakennukset lopulta sijoittuivat suhteessa toisiinsa.
Ylhäällä rinteessä olevan päätalon alakerrassa on keittiö, olohuone, työhuone ja wc. Yläkertaan sijoitettiin Tuulan ja Pasin makuuhuone sekä kylpyhuone. Päätalon kyljessä on erillinen, perheen Saunalaksi nimeämä rakennus, jossa on kaksi makuuhuonetta ja sähkösauna. Rakennukset yhdistävälle katolle tehtiin viihtyisä oleskelutila, jonne pääsee Tuulan ja Pasin maakuuhuoneesta sekä terassilta kierreportaita pitkin.
Lisää nukkumatilaa saatiin rakentamalla 40-neliöinen aitta, jossa on kaksi makuuhuonetta ja tekninen tila. Aittalan, kuten perhe sitä kutsuu, päätyyn piilotettiin tyylikkäästi ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikkö.
Päätalon ja rannan väliin jää kesäkeittiö, jonka erityisesti nuoriso on ottanut omakseen. Siellä kesäkokkailun ohella viilennytään saunan jälkeen ja pelataan seurapelejä.
Tontilla ollut vanha mökki purettiin uudisrakennusten tieltä, mutta aivan rannassa ollut puulämmitteinen sauna haluttiin säästää ja se peruskorjattiin.
– Rantasauna säästettiin, koska nykyisten rakennusmääräysten vuoksi uutta saunaa ei olisi enää voinut rakentaa näin lähelle rantaa, Tuula kertoo.
Erilliset rakennukset nivoutuvat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi suuren terassin sekä rinteessä kulkevien porrasaskelmien ja -tasanteiden ansiosta. Yläterassin kruunaa uima-allas, joka tuli suunnitelmiin vasta rakennusprojektin jo alettua.
– Emme olleet ajatelleet rakentaa allasta lainkaan, mutta jossakin vaiheessa Pasi heitti idean ilmoille. Mietin sitten, että miksipä ei.
Päätös on osoittautunut hyväksi. Etenkin nuoriso on ottanut altaan omakseen. Sinne on myös mukava pulahtaa, kun järvessä on sinilevää.
Tuula keräsi inspiraatiota mittavaan projektiin lehdistä, verkosta ja lapsuudenajan mökkimuistoista Kuhmoisista. Ideoita tarvittiin, sillä hirsitalopaketti sisälsi vain seinät, ikkunat, ovet ja katon.
– Luulin ensin, että väliseinät tulevat talopaketin mukana, mutta lopulta olikin ihan hyvä, etteivät tulleet, Tuula naurahtaa.
Hän hankki ystävänsä maatilalta 300 metriä vanhan ladon lautaa, joka oli osittain sammaleen ja jäkälän peitossa.
– Mieskin ehti jo ihmettelemään, että mitä niistä tulisi, kun pesin lautoja juuriharjalla puhtaaksi.
Työ palkittiin ja lankuista saatiin upeat pinnat osaan väliseinistä ja liukuovi päämakuuhuoneen yhteydessä olevaan kylpyhuoneeseen.
Vastaavan mestarin kautta löytyi urakoitsija, joka teki kaikki sisätyöt, viimeisteli terassit ja peruskorjasi rantasaunan.
– Kaikki sujui hyvin, vaikka rakensimme ensimmäistä kertaa. Meillä oli rauhallinen olo koko rakentamisen ajan, sillä huomasimme nopeasti, että tekijät olivat rautaisia ammattilaisia ja yhteistyö sujui loistavasti, Tuula kiittelee.
Vapaa-ajankodista tuli toiveiden mukainen. Ja sitä luksusta, sitä tuli enemmän kuin ripaus.
– Nautimme niin paljon tästä maisemasta, omasta rannastamme ja kodin kokonaisvaltaisesta tunnelmasta, Tuula kiteyttää.