Kerttu-vauvan muisto elää turvalonkeroissa, joita on virkattu vastasyntyneille jo 10 vuotta: ”Tavallaan Kertun elämä jatkuu ilmiön mukana”

Annika Pakkasen ensimmäinen lapsi, Kerttu, syntyi maaliskuussa 2015. Kerttu syntyi keskosena, ja eli koko elämänsä vastasyntyneitten teho-osastolla. Tilanne oli vanhemmille vaikea, kun oman lapsen eteen ei voinut tehdä kuin vähän.

– Siinä keskoskaapin vieressä istuessa ei ollut juuri tekemistä, joten vietin paljon aikaa käsitöiden parissa.

Kertun omahoitaja kertoi sitten Annikalle Tanskassa näkemistään virkatuista mustekalaleluista ja ehdotti, jos Annika tekisi Kertulle sellaisen. Valmista ohjetta Annikalla ei ollut, vaan hän virkkasi lelun hoitajan kuvailun pohjalta. Näin syntyi ensimmäinen turvalonkero.

– Tuntui hienolta, kun pystyin laittamaan sinne kaappiin jotain omaa.

Turvalonkerot ovat keskosille hyviä leluja, sillä niiden lonkerot tuovat vaihtoehdon letkuihin tarttumiseen. Lisäksi ne ovat kevyitä ja siten turvallisia laittaa vauvan kaveriksi kaappiin. Leluissa on lonkeroita vain etupuolella, jonka takia lelun voi asettaa esimerkiksi tutin eteen.

– Kertulla oli huonot keuhkot ja hän nukkui siksi usein kyljellään. Turvalonkero auttoi, että tutti pysyi suussa.

Annika virkkasi Kertulle kaksi mustekalaa. Toinen laitettiin mukaan arkkuun, kun Kerttu kuoli kahden ja puolen kuukauden ikäisenä. Toisen Annika on säästänyt itsellään.

– On todella haikeaa nähdä se, mutta samalla on ihanaa, että on sellainen muisto. Olemme puhuneet Kertusta avoimesti muille lapsillemme, ja on kiva, että meillä on jotakin konkreettista, jota voimme näyttää heille.

Kertun eläessä Annika oli tutustunut kahteen muuhun perheeseen teho-osastolla, ja lahjoitti heille samanlaiset mustekalalelut. Tämän jälkeen toisetkin perheet alkoivat kysellä, mistä sellaisia saa, ja Annika alkoi virkata enemmän turvalonkeroita.

Kertun kuoleman jälkeen Annika jatkoi mustekalojen virkkaamista.

– Se oli eräänlaista surutyötä, joka auttoi eteenpäin.

Annika lahjoitti virkkaamansa lonkerot teho-osastolle ja perusti Facebookiin aiheeseen liittyvän Turvalonkeroita keskosille -ryhmän. Ryhmässä Annika jakoi ohjeen turvalonkeroiden tekemiseen.

Nyt ryhmässä on yli 4 tuhatta jäsentä, ja ilmiö on levinnyt ympäri Suomea. Osa virkkaa turvalonkeroita omille vastasyntyneilleen, toiset lahjoittaakseen niitä sairaaloille.

– Turvalonkerot auttoivat meitä, ja halusin muidenkin saavan niistä lohtua.

Facebookin kautta jotkut ovat tulleet kertomaan Annikalle omasta tilanteestaan. Tarinoiden kuuleminen tuntui Annikasta surulliselta, mutta samalla hänestä oli hienoa, kun pystyi olla vertaistukena muille.

– Oman lapsen kuolema on aihe, josta ei puhuta. Halusin tuoda sitäkin normaalimmaksi, ettei se olisi enää tabu.

Ilmiö tuo näkyväksi sen, että monessa perheessä syntyy lapsia, joilla on haasteita elämänsä alkuvaiheilla. Annika ajattelee, että perheille voi tuoda lohtua nähdä, että eivät ole ainoita. Myös asiasta puhuminen voi olla helpompaa sellaisille, jotka ovat käyneet läpi saman.

– Sehän menee aivan väärinpäin, jos lapsi kuolee ennen vanhempia. Se on asia jota ei voi täysin ymmärtää, jos ei ole kokenut sitä itse.

Annikasta on hienoa, että ilmiö edelleen puhututtaa, ja turvalonkeroita tehdään. Annikalle itselleen turvalonkerot liittyvät aina Kerttuun.

– Mikään ei korvaa sitä, että Kerttu olisi vielä elossa, mutta ajattelen, että tavallaan Kertun elämä jatkuu tämän ilmiön mukana.