Meidän Talo

”13 vuoden työ revittiin alas kolmessa viikossa” – Tuomas remontoi unelmataloaan yli vuosikymmenen, sitten tuli purkutuomio


Kun lahtelainen Tuomas Hietala oli remontoinut unelmataloaan 13 vuotta, hänelle kerrottiin, että talo on purettava tiehankkeen takia. Nyt Sokeritopan rinteen talossa ei ole enää hirttä hirren päällä.
Kuvat Juha Juntto

Lahti, hellekesä 2018. Talon tunnistaa kyllä lehdissä nähdyistä kuvista, mutta ympäristöä ei. Kaivinkoneet ja puskutraktorit muokkaavat vanhaa maisemaa. Kuoppia, sorakasoja, betoniporsaita. Meneillään on iso tienrakennusurakka.

Iso vaaleansininen talo näyttäisi olevan rakenteilla, mutta homma eteneekin päinvastaiseen suuntaan. Kaunis, loivasti laskeutuva rinnetontti on sekasorron vallassa. Huonekaluja, tiskipöytiä, pihakiviä, peräkärryjä, lautakasoja, alumiinitikkaita, pahvilaatikoita. Yksi piharakennus on sahattu keskeltä poikki.

Kaiken hävityksenkauhistuksen keskellä timpurinhousuihin ja oranssiin t-paitaan pukeutunut mies touhuaa rauhallisen oloisesti. Tuomas Hietala, tätä nykyä talon entinen omistaja, yrittää järjestää asioita niin, että 13 vuoden työstä jäisi edes jotain jäljelle.

”Maalaisidylli kaupungin kupeessa. Vankka 65-vuotias kolmekerroksinen hirsitalo Launeen Sokeritopan rinteessä. Tilaa isommallekin perheelle. Etuovelta avautuu näkymä pelloille, mutta taustalla kohoavat Lahden tunnetuimmat maamerkit, hyppyrimäet ja radiomastot. Remontoi mieleiseksesi.”

Tuo on keksitty myynti-ilmoitus, mutta sen suuntaisilla mielikuvilla Tuomas Hietalan mielenkiinto taloa kohtaan heräsi vuonna 2005.

– Tulin käymään täällä ihan muilla asioilla, en ollut etsimässä asuntoa. Ajattelin silloin, että onpa fiksulla paikalla talo. Aika lailla keskellä kaupunkia, mutta ihan maalla silti.

Pian sen jälkeen Tuomas huomasi omistavansa vanhan, isoa remonttia vaativan 300-neliöisen talon. Tällaisiakin heräteostokset voivat olla.

– Talo oli aika huonossa kunnossa, mutta runko oli hyvä. Sitä ei ollut pilattu millään muoviremonteilla.

Rakennusajankohta, 1937–1939, on rakenteiden laadun kannalta lupaava. Ennen sotia Suomessa ei ollut pulaa hyvistä rakennusmateriaaleista. Kunnolla valikoitua puuta riitti, ja betonin kanssa ei tarvinnut pihtailla.

Yksi Tuomaksen talon erityispiirteistä on 150 millimetrin paksuisista pystyhirsistä rakennettu runko. Hirsi ei kutistu pitkittäissuunnassa, eli pystyhirsitalossa ei tarvita laskeutumisvaraa ikkuna- ja oviaukkojen päällä. Painumattomuus on pystyhirsirakenteen etu, mutta myös sen pahin heikkous. Rakenteen omalla painollaan aikaansaama tiivistymisominaisuus puuttuu.

Tuomaksen talon runkorakenne on sellainen, että alla on kaksi kerrosta vaakahirsiä, sitten pystyhirret, ja niiden päällä taas kaksi vaakakerrosta. Terverunkoinen talo. Se oli lähtökohta 13 vuotta kestäneelle saneerausurakalle.

Aivan ensimmäiseksi Tuomas remontoi yhden huoneen yläkerrasta, ikään kuin harjoituksen vuoksi. Sitten hän rakensi alakerran kulmaan toisen huoneen ja keittiön. Siinä kelpasi asua sillä aikaa, kun muita tiloja remontoitiin.

Tuomas opetteli ja teki kaiken itse, vaikka ei työskentelekään rakennusalalla.

Ja millaista remppaamista se olikaan! Ylimmässä kerroksessa oli pieni kattolyhty puolipyöreällä ikkunalla. Ikkunasta oli mahtava näkymä hyppyreille ja radiomastoille. Mitäs jos siihen tilaan rakentaisi pienen saunan?

Siinä sitä olisi lysti katsella maisemia ja heittää välillä löylyä. Siinä vaiheessa alakerrassa oli jo yksi sauna, ja pihalla toinen. Mutta silti, kun idea tuntui kivalta, Tuomas rakensi näköalasaunan.

Ja remontti jatkui pikkuhiljaa. Ulkovuoraus ja eristeet pantiin uusiksi, samoin viemärit, sähköt ja salaojat.

Tuomas Hietala halusi pystyhirsirakenteen näkyviin ja purki yhdeltä seinältä kipsit ja villat. Lopuksi hän kiinnitti tilalle valtavan lasilevyn. Talon purkutöissä paljastunut pystyhirsirakenne.

Ulkovuoraus tehtiin koolinkien varaan vanhan laudoituksen päälle. Alhaalta otettiin metri pois vanhaa ulkovuorausta, jotta päästiin tarkastamaan hirsien kunto. Alaosan rakenne tehtiin sitten tavalliseen tapaan tuulensuojalevyjen kanssa. Kosteudenhallinta on vanhan painovoimaisella ilmanvaihdolla varustetun talon kohtalonkysymys.

– Jos ikkunat uusitaan ja hirsiseinän sisäpuoli muovitetaan höyrysuluksi, sisäilman kosteus kondensoituu vedeksi. Sitten alkavat homeongelmat. Monen vanhan talon pilaaminen alkaa juuri uusista ikkunoista. Karmien kohtuullinen vuotaminen on osa painovoimaista ilmanvaihtoa.

Huoneet remontoitiin yksi kerrallaan. Pihaa maisemoitiin vanhoilla puisilla puhelinpylväillä. Puhelinpylväistä tehtiin myös autokatos. Toisen kerroksen sisäänkäyntien eteen rakennettiin teräsrunkoinen terassi. Kattopaneeleja sahattiin ja höylättiin Pohjois-Suomesta tilatuista kelotukeista.

– Venäjältä varmaan tuotu alun perin.

Kaikenlaista tulee kokeiltua, kun tilaa ja ideoita riittää. Yhden mietiskelyn tuloksena Tuomas päätti ottaa näkyville yhden seinän verran tuota erikoista pystyhirsirakennetta. Hän irrotti sisäpuolelta kipsit, villat ja koolaukset ja kiinnitti tilalle valtavan lasilevyn. Rakennelman sisään laitettiin vielä muutama kohdevalo – siinä sitä oli vierailla ihmettelemistä.

Tuomas opetteli ja teki kaiken itse, vaikka ei työskentelekään rakennusalalla. Varmaan on sitten tullut tehtyä virheitäkin?

– No jotkut asiat on tehty muutamaan kertaan.

Hän kertoo esimerkin pienen suostuttelun jälkeen. Kukapa sitä tahtoisi levitellä epäonnistumisiaan pitkin maailmaa.

– Vessan laatoitus epäonnistui. Saneerauslaastin säkki oli ollut auki kuukauden. Ihan sisätiloissa. Laitoin laatat seinään, ja seuraavana päivänä kaikki tulivat alas.

Kun Tuomas Hietala sai sisältä kaiken vähänkin arvossaan olevan tavaran talteen, hän purki lopuksi ulko-ovet ja ikkunat.

Vanhan talon remontti ei varsinaisesti valmistu koskaan, sillä uutta tekemistä löytyy aina. Mutta Tuomaksen talo tuli mukavaan asumiskuntoon. Yli 300 neliöstä riitti tilaa myös vuokrattavaksi. Ensimmäiseksi remontoitu huone ja keittiö erotettiin muista tiloista väliseinällä. Siitä tuli omalla sisäänkäynnillä varustettu yksiö, joka kelpasi hyvin vuokralaisille.

Loput tilat jaettiin kahteen osaan. Tuomas asettui toiseen. Välillä hän asui yksin, välillä tyttöystävän kanssa. Rentoa poikamieselämää enimmäkseen. Mutta tulevat ongelmat muhivat taustalla.

Keväällä 2017 Liikennevirasto ja Lahden kaupunki saivat vihdoin sovittua 50 vuotta vireillä olleen kehätiehankkeen rakentamisen. Tämän eteläisen kehätien linjaus viisti Tuomaksen kotikatua. Kun tie valmistuisi, mahtava maalaismaisema olisi vähän vähemmän idyllinen.

Tiehankkeen mahdollinen toteutuminen oli kyllä tiedossa jo silloin, kun Tuomas osti talon. Kun päätös lopulta tuli, se vähän harmitti, mutta Tuomaksella riitti ymmärrystä. Etelä-Suomen halkaiseva valtatie 12 kulkee Lahden keskustan läpi, ja uusi kehätie saisi liikenteen paljon sujuvammaksi.

Kaupunki oli vähän huolissaan liikenteen melusta, mutta Tuomasta se ei haitannut: täytyyhän kaupunkiasujan tottua kaikenlaiseen pikku meteliin. Mutta valtioneuvoston vuonna 1992 tekemät täsmennykset meluntorjuntalakiin ovat yksiselitteisen tiukat. Liikenneväylän käytöstä asuinkiinteistölle päivisin kantautuva äänenpaine ei saa ylittää 55 desibeliä.

Kehätien melu oli onneksi jäämässä tuon raja-arvon alle, sillä Launeen liittymä louhittaisiin kallioleikkauskanjoniin, josta melu ei karkaisi Sokeritopan rinteen taloille liian kovana.

Sitten kaikki muuttui synkempään suuntaan.

– Alkusyksystä kaupungilta kutsu johonkin kuulemiseen. En mennyt. Ajattelin, että se on näitä yleisötilaisuuksia. Mutta se olikin ollut vain näille kolmelle talolle. Naapureilta kuulin, mitä siellä oli kerrottu.

Pohjavesien suojelemiseksi Liikennevirasto oli päättänyt nostaa tien korkoa vähän yli kahdella metrillä, vaikka linjaus pysyi ennallaan.

Tien koron nosto kasvatti – laskennallisesti – liikenteen tuottaman keskimääräisen melun yli ratkaisevan 55 desibelin rajan. Mäkelänkadun kolme taloa eivät saisikaan jäädä paikoilleen, vaan ne olisi purettava. Lahden kaupunki käynnisti neuvottelut talojen lunastamiseksi.

– Kysymys ei ollut pakkolunastuksesta. Tilanne ei ollut kuitenkaan kovin tasapainoinen, kun toisena osapuolena oli yksi poikamies ja toisena 120 000 asukkaan kaupunki, Tuomas kertoo.

Kattolyhtyyn rakennetusta näköalasaunasta saattoi ihailla horisontissa pilkottavia hyppyrimäkiä ja radiomastoja.

Neuvottelujen tarkoituksena oli lunastaa Sokeritopan rinteen kiinteistöt ”käypään hintaan”.

– Kaupungilta tuli pari puolueetonta arvioijaa käymään. Minä sanoin, että yhtään valokuvaa ette sitten ota. Kirjoittakaa ylös, mitä näette.

Äkkipäätään tuollainen asenne tuntuu turhalta kiukuttelulta, mutta tarkemmin ajatellen siinä on selvä pointti. Arvioijat pääsivät tekemään ratkaisunsa itsenäisesti. Kaupungin viskaalit eivät voineet kuvien perusteella kyseenalaistaa arvioijien näkemyksiä. Ja niin kävi, että Tuomas ja kaksi naapuria tekivät kaupat Lahden kaupungin kanssa. Tuomaksen tekemään sopimukseen kirjattiin, että myyjä hoitaa rakennusten purkamisen 31.10.2018 mennessä.

Kauppahinnasta Tuomas sanoo vain sen verran, että kaupunki pelasi ihan reilua peliä.

Rahan puolesta homma meni hyvin, mutta se ei hymyilytä, että 13 vuoden työ revitään alas kolmessa viikossa.

Viime syksynä Tuomas kertoi tapauksesta julkisuudessa. Oli lehtijuttuja ja tv-pätkiä. Silloin mies sanoi, että hän lähtee määräaikaan mennessä, ottaa talon mukaansa ja pystyttää sen uudestaan muualle.

Nyt hän myöntää, että nuo haaveet eivät olleet ihan realistisia.

– Siirtovaihtoehtoja kartoitettiin, mutta yhtään hyvää ei löytynyt. Talon korkeus tuli esteeksi.

Mutta vaikka rakennusta ei sellaisenaan voinut siirtää, siinä oli valtavasti käyttökelpoisia materiaaleja, joista voisi myöhemmin rakentaa vaikka vähän toisenlaisen talon.

Tuomas vuokrasi lähiseudulta käytöstä poistetun navetan, jonne osiinsa purettu talo siirrettäisiin varastoon odottamaan parempia aikoja. Purkutyöt alkoivat hissukseen alkukesästä, sillä aikaa oli hyvin.

Paljon tavaraa annettiin niitä tarvitseville. Purkamisessa oli auttamassa kavereita ja kaverinkavereita.

Tuomas Hietala joutui luopumaan ajatuksesta, että siirtäisi talonsa sellaisenaan toisaalle.

Sitten Lahden kaupungilta tuli uusi viesti. Oli päätetty pikaisesti rakentaa uusi kevyen liikenteen väylä aivan siihen talon kohdalle. Tuomaksella ei olisikaan purkuaikaa lokakuun loppuun. Valmista piti olla jo heinäkuun puolivälissä.

Alkuperäisen sopimuksen mukaan Tuomas oli sitoutunut siihen, että purkuajan päättyessä talon paikalla olisi vain monttu. Isojen rakenteiden purkamiseen olisi ehdottomasti tarvittu oikea purkufirma.

Mutta kun kaupunki aikaisti kiinteistön luovutusta, se siirsi samalla lopullisen purkuvastuun itselleen. Tuomas säästi siinä sievoisen summan, mutta paljon rahanarvoista tavaraa jouduttiin jättämään jälkeen.

Nykypäivänä taloja ei pureta puskutraktorimeiningillä. Materiaalit pitää lajitella ja toimittaa oikeisiin jäte- tai jatkokäsittelypaikkoihin. Lopuksi pitää vielä toimittaa yksityiskohtainen hankeraportti kaupungin ympäristövalvonnalle.

Tuomas ei kuitenkaan isommin jaksanut iloita tuosta vastuun laimenemisesta.

– Rahan puolesta homma meni ihan hyvin, mutta se ei hymyilytä, kun 13 vuoden työ revitään alas kolmessa viikossa.

Mutta murehtiminen ei auta, sorkkarauta vain kauniiseen käteen. Kun Tuomas oli saanut sisältä kaiken vähänkin arvossaan olevan tai muuten tarpeellisen tavaran talteen, hän purki lopuksi ulko-ovet ja ikkunat.

Kun keittiö oli purettu, talossa ei voinut enää asua. Mihinkään kerrostaloon Tuomas ei silti muuttanut, ei edes väliaikaisesti.

– Uusi paikka on jonkin näköisessä mallissa jo.

Teräksinen terassi oli suurin yksittäinen purkukohde. Se piti pilkkoa kahteen osaan, jotta sen pystyi viemään pois.

Tämän miehen tarmoa täytyy ihailla. Voisi kuvitella, että 13 vuoden jatkuvan remontoinnin jälkeen sitä tahtoisi asua vähän helpommin ainakin muutaman vuoden.

Vielä mitä. Tuomas Hietalan uusi koti sijaitsee Ruuhijärvellä, 20 kilometrin päässä Lahdesta.

Nyt hän on katsonut kaavasuunnitelmat tarkkaan: uusia teitä tai rakennushankkeita ei ole tiedossa.

Uusi kotitalo on entinen kansakoulu vuodelta 1900. Kyläläiset rakensivat sen talkoilla ja lahjoittivat myöhemmin kunnalle. Tuomaksen isä ja isoisä kävivät tuota koulua.

Rakennus yritettiin polttaa vuonna 2012, ja se kärsi niin pahoja vaurioita, että kunta päätti jättää sen korjaamatta. Talo oli kuusi vuotta tyhjillään, yksi seinä mustana tuhopolton jäljiltä. Mutta sen runko on kunnossa. Rossipohja, metri ilmaa alla. Jos ei ole 118 vuoden aikana homehtunut, ei homehdu nytkään.

Osan tiloista Tuomas kunnosti asuinkäyttöön varsin nopeasti. Loppuja remontoidaan hiljalleen. Hän myöntää, että tilaa alkaa olla jo liikaakin poikamiehen asuttavaksi. Niin, sitä tilaa. Kodin kokonaispinta-ala on reilut 500 neliömetriä.

Kevät 2019. Nyt ”Suomen hienoin purkutalo” on enää vain muisto. Tuomas otti mukaansa kaiken minkä pystyi, ja Lahden kaupunki purki loput.

Kaupunki lunasti myös Sokeritopan rinteen kaksi muuta taloa, niistä yksi on vielä pystyssä.

Purkamista kirittänyt kevyen liikenteen väylä on rakennettu, mutta sitä ei vielä ole otettu käyttöön. Valtatie 12:n liikenne ohjataan eteläiselle kehätielle vuoden 2020 lopulla.

Kiireen kanssa purkaminen oli Tuomakselta melkoinen puristus, ja hän myöntää, että sen jälkeen motivaatiokin notkahti hieman. Viime syksy ja talvi menivät henkeä vetäen. Mutta nyt, kun aurinko lämmittää ja maailma tulvii valoa, on aika tarttua taas työhön. Suunnitelmia on tehty, Ruuhijärven talosta tulee komea.

Julkaistu: 10.6.2019