Meidän Talo

Tummaa puuta ja lämmintä tunnelmaa – 70-luvun paritalokoti koki mittavan muodonmuutoksen

2


Tummaa puuta ja lämmintä tunnelmaa – 70-luvun paritalokoti koki mittavan muodonmuutoksen

Laaja peruskorjaus tuntui vain haasteelta, kun Erik Nykopp löysi mieluisan talon. 1970-luvun suuri paritalokoti vaihtoi täysin tyyliä remontissa, joka vei vain muutaman kuukauden.
Teksti Jonna Kivilahti
Kuvat Krista Keltanen
Erik Nykopp suunnittelee remontit huolellisesti. Vaimo Nina katsoo vaihtoehdot läpi ennen kuin he tekevät lopulliset päätökset yhdessä. Keltatiilinen paritalo on valmistunut vuonna 1978. Erik suunnitteli siihen remontin, jossa vanhat ikkunat korvattiin suuremmilla, aivan lattiatasoon ulottuvilla laseilla.

Kun Erik Nykopp löysi houkuttelevan kohteen Espoon Haukilahdesta, 250-neliöisen keltatiilisen paritalon raamit vastasivat perheen toiveita. Nelisenkymmentä vuotta vanha talo kaipasi kuitenkin täydellistä remonttia.

Mittavasta peruskorjausurakasta huolimatta perhe tarttui tilaisuuteen. Erik oli remontoinut perheelleen jo monta kotia, joten 1970-luvun pitkälti alkuperäiskuntoinen talo oli kokeneelle suunnittelijalle lähinnä innostava projekti.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vain 3,5 kuukaudessa talo koki täydellisen muodonmuutoksen. Koti sai uuden katon ja ikkunat, ja myös putket ja sähköt vaihdettiin. Keittiö, kylpyhuoneet ja kaikki pinnat menivät uusiksi.

Erik vaihtoi taloon maalämmön, jotta 250-neliöisen kodin lämmityskustannukset pysyvät kurissa. Vesikiertoinen lattialämmitys korvasi patterit, jotta maalämmöstä saatiin paras hyöty irti.

– Koska teen tätä nykyään työkseni, haaste tuntui pelkästään mielekkäältä, Erik sanoo.

Olohuone ennen remonttia. Suureen olohuoneeseen mahtuu kaksi sohvaa ja niiden väliin mittatilaustyönä tehty pöytä. Howard-sohvat hankittiin Furninovan mallistosta. Olohuoneen katonrajaa kiertää asunnon alkuperäistä sisustusta vastaava panelointi. Takkahuoneen suuret nojatuolit pariskunta tilasi Artwoodilta. Muhkeissa tuoleissa on ihana istua takkaa ihailemassa. Jakkarat House Doctor.

Talon luonne ja rakennusaika saavat näkyä Erikin remontoimissa taloissa. Jokainen kohde on kuitenkin omanlaisensa, eikä niihin kannata tuoda edellisen remontin ratkaisuja, jos ne eivät istu täydellisesti.

Erik pohti tarkkaan uuden talon luonnetta, mutta ei lopulta halunnut palauttaa sitä 70-luvun asuun.

– Halusin asuntoon kontrastia. Lisäsin tänne esimerkiksi edellisen asukkaan poistamia alkuperäisiä puuosia. Tämä on ensimmäinen kotimme, jossa on vaaleat seinät, ja hain niihin vaihtelua suurilla ja tummilla puupinnoilla, Erik kertoo.

Alkuperäinen pohja oli sokkeloinen, mutta remontissa asunto avartui. Yläkerrassa eteinen, olohuone, keittiö, ruokasali ja takkahuone ovat nyt samaa tilaa. Muiden huoneiden kokoja Erik muutti sopiviksi väliseiniä siirtämällä.

Keittiö on Nykoppien kodin sydän. Sen vieressä on tilava ruokatila, sillä perhe nauttii ruoanlaitosta ja ystävien kestitsemisestä.

– Kaapistot ovat vihertävänharmaita ja kaikki tasot puuta. Valitsin keittiön yhdessä vaimoni Ninan kanssa Saari-keittiöiden mallistosta.

Ruokatila on valoisa ja avara. Nina ja Erik halusivat, että se sijaitsee avokeittiön lähellä. Perhe kutsuu usein ystäviä syömään. Illallisilla istutaan pitkään, ja siksi he valitsivat tukevat ja mukavat korituolit. Olohuoneen lyhdyt ovat Espanjasta. Pariskunta suunnitteli keittiön yhdessä Saari-keittiöiden kanssa. Harmaat kaapistot saavat lämpöä puutasoista ja Erikin ideoimista puudetaljeista ikkunoiden yllä.

Myös kodin kalusteet pariskunta on valinnut yhdessä. Heidän suosikkejaan ovat muun muassa Artwoodin ja Eichholtzin kalusteet, joita he ovat hankkineet ulkomailta asti.

Inspiraatiota ja oikeanlaista tunnelmaa Erik haki lehdistä sekä matkoilla näkemistään paikoista ja rakennuksista. Perhe on asunut aikoinaan puoli vuotta Espanjassa.

Sisätilojen väriskaala on lämmin ja luonnollinen. Valkoisten seinäpintojen ja tummien puupanelointien pariksi valitut kalusteet ovat beigen, hiekan ja ruskean sävyisiä. Materiaaleina toistuvat luonnolliset pellava, puuvilla ja villa sekä sametti.

– Halusin asuntoon paljon puuta erilaisina elementteinä ja päädyin petsattuun antiikkitammeen. Sillä pinnoitettiin kaikki koteloinnit, osa seinistä ja muita detaljeja, Erik kertoo.

Lattiakin on tammea. Erik valitsi Kährsin öljytyn ja viistetyn lattialankun, joka perheen iloksi osoittautunut erittäin helppohoitoiseksi. Portaikossa on sisalmatto, joka on luonnollinen ja mukava paljaallekin jalalle.

Eteiskäytävä ennen remonttia. Eteisen seinä on paneloitu puulla ja somistettu perheen valokuvin. Tumma panelointi häivyttää eteisen pitkän seinän pituuden. Eteinen sai uuden ilmeen puupaneelin avulla. Kolkosta tilasta tuli tunnelmaltaan lämmin.

Kellarissa saunaosasto uusittiin ja takkahuone raikastettiin maalilla. Kellariin tuli lisäksi tv-huone, jossa on suuri ruutu varsinkin elokuvien katsomista varten.

Saunaan Erik halusi levollisen kylpylätunnelman. Löylyhuone sai uuden paneloinnin, lauteet ja kiukaan. Suihkutilaan Erik valitsi tiilimäiset laatat, sadesuihkut ja lattiaan neliskanttisen laatan. Jo saunaostolle johtava käytävä tuo lämpöä alakertaan, sillä käytävä seinä on tummalla puulla paneloitu.

Alakerran lattiaan Erik valitsi suuren laatan ja tv-huoneeseen samaa sisalmattoa kuin portaikossa.

Vaikka iso paritalo tuntuu juuri nyt oikealta kodilta, Erik haaveilee jo uusista, entistä haastavammista projekteista.

– Haaveenani on vanha tehdas, josta saisin suunnitella perheellemme kodin.

Pesutilat ennen remonttia. Suihkutilaan Erik valitsi tiilimäiset New York Greenwich Village-laatat. Lattiassa on harmaa Ragnon Concept Grigio-laatta. Suihkut Damixa. Saunan paneeleihin Erik valitsi lämpöhaapaa, lauteet ovat jättiläistuijaa. Makuuhuone ennen remonttia. Erik ja Nina kaipasivat avaruutta makuuhuoneeseensa. Huoneen suuret vaatekaapistot päätettiin poistaa ja korvata vaatehuoneella, joka toteutettiin alakerran varastohuoneeseen. Erik ideoi vaatehuoneen makuuhuoneen alle. Lattiaan puhkaistiin reikä ja kulkua varten asennettiin kierreportaat.
Julkaistu: 7.1.2019