Meidän Mökki

Ei sähköä taikka juoksevaa vettä – Tukkitörmän mökki on Ullan luonnonläheinen pakopaikka arjesta

Ei sähköä taikka juoksevaa vettä – Tukkitörmän mökki on Ullan luonnonläheinen pakopaikka arjesta
Raahessa sijaitsevan hirsimökin mukavuudet rajoittuvat kantoveteen ja puulämmitykseen. Juuri sellaista elämänmenoa Ulla Saarenpää arvostaa.
Julkaistu: 30.12.2021

Vähät nykyajan mukavuuksista. Lumimetsän kylällä sijaitsevalla Tukkitörmän mökillä vietetään aikaa samanlaisissa olosuhteissa kuin suomalaisen kesämökkeilyn alkutaipaleella. Ollaan tiettömän taipaleen takana, ja sisälle juoksee vesi vain, jos ämpärin kantajalla on tarpeeksi vipinää kintuissaan. Lämpöä saadaan tupaan vasta sitten, kun tulipesässä palaa tarpeeksi monta klapia. Sähköjä ei ole vedetty eikä olla aikeissakaan vetää.

Sisustus myötäilee rakennuksen tunnelmaa. Käsin tehdyt villapeitteet ovat kauniita ja myös erittäin tarpeellisia lämmittäjiä.

Tällä kertaa Tukkitörmällä mökkeilevästä Saarenpään perheestä on paikalla Ulla Saarenpää ystävänsä Johanna Kylmälän kanssa. Ulla varttui vain kivenheiton päässä olevalla Salmelan tilalla ja omistaa sen nykyisin kolmannessa polvessa.

– Mökkiä kutsutaan Tukkitörmäksi, koska täällä korkealla mäenharjalla sijaitsi vielä isäni lapsuudessa tukinlaskupaikka. Puita lasketeltiin alapuolella virtaavan joen vietäväksi, Ulla kertoo.

Ulla (vas.) on hakemassa takkapuita mökkireissulle mukaan lähteneen ystävänsä Johannan kanssa.
Ulkona pakkanen paukahtelee muutaman kymmenen asteen voimalla. Sisällä ollaan niukasti plussan puolella.
Johannalla ja Ullalla on takanaan yli kolmenkymmenen vuoden ystävyys. Ilonpitoa riittää edelleen.
Ulla ja Pertti Saarenpään hirsimökissä on 25 neliötä. Mökki sijaitsee Raahessa.

Mökki on Ullalle rakas, se on sanomattakin selvää. Isä on kaatanut rakennuksen hirret oman tilan mailta, parkannut ne käsin kuorimaraudan avulla ja rakentanut niistä kauniisti harmaantuneen piilopirtin.

Kun Ulla oli pieni, hän teki tänne mäenlaskuretkiä muiden kyläkoululaisten kanssa. Meno oli hurjaa varsinkin silloin, kun tultiin suksilla alas luokan poikien pystyttämästä hyppyristä. Talveen kuuluivat myös äidin kanssa tehdyt laturetket jokivartta pitkin. Kesäisin Ulla opetteli uimaan joessa ja kävi isän kanssa kokemassa katiskoja.

Tuulessa ja sateessa harmaantuneen terassin kalusteet sopivat täydellisesti näkymään. Tuolit ovat Ullan isoisän tekemät.
"On hienoa ihastella isän kuorimien seinähirsien jälkiä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin."

Kotoa Pyhäjoen Pirttikoskelta ajaa perille reilussa tunnissa. Ullan ajatukset kohdistuvat jo autoon hypätessä mökillä oloon, ja matkan edistyessä kiirekin unohtuu tienposkeen. Loppusuoralla Ulla tervehtii autiota kyläsepän taloa ja onnistuu hyvällä tuurilla näkemään sen pihassa kauriin tai jäniksen.

– Siitä on hyvä jatkaa kohti omaa mökkimiljöötä. Pakkaan eväät reppuun ja alan kävellä kapeaa polkua pitkin yhä syvemmälle metsään. Tutut korpit kertovat muille metsän eläimille ihmisen lähestyvän. Silloin tunnen tulevani kotiin, Ulla sanoo.

Punatiilistä muurattuun takkaan on viritetty tuli heti mökille saavuttua.

Sisällä ollaan nyt niukasti plusasteiden puolella sen ansiosta, että Ulla on käynyt esilämmittämässä mökkiä edellisenä päivänä vieraita ajatellen. Villasukat lisäävät viihtyisyyttä siihen saakka, että lämpötila on jaksanut kohota riittävän miellyttäviin lukemiin. Takan lisäksi lämmönlähteenä toimii ainoastaan seinän takana olevan saunan kiuas.

– Ennen saunan lämmitys kuului mummolleni, ja nykyisin on minun vuoroni sytyttää tuohi kiukaan alle. Pesuvedet haen kaivosta, ja se käy ihan kuntoilusta, Ulla sanoo.

Ulla on nykyisin perheen saunamestari. Hän peri kunniakkaan tehtävän mummoltaan.
Saunan eteisessä on runsaiden tekstiilien ansiosta yhtä lämmin tunnelma kuin tuvan puolella. Osuuskaupan leimalla merkitty puulaatikko kuuluu niihin tavaroihin, jotka antavat mökille luonnetta ja kerroksellisuutta.

Kokkailupuolta Ulla sen sijaan harrastaa mökillä ollessaan vain nimeksi. Hän valmistaa suurimman osan aterioista etukäteen joko perheen Pyhäjoen-kodissa tai kotitilansa asumattomassa päärakennuksessa. Pieneen mökkiin olisi hänen mielestään mahdotonta mahduttaa erillistä ruuanvalmistustilaa, joten sellaista ei ole edes harkittu. Mökin vieressä on ulkotulipaikka, jossa paistetaan makkaraa.

– Kukaan ei tällä hetkellä asu lapsuudenkodissani, mutta se palvelee loistavasti meidän perheen mökkitukikohtana muutenkin kuin ruokaa laitettaessa. Siellä on sähköt, ja vesikin juoksee. Joskus kylmimmillä ilmoilla poikkeamme sinne lämmittelemään ennen kuin Tukkitörmän lämpömittarin viisari näyttää tarpeeksi korkeita lukemia, Ulla paljastaa.

Ullan isä työskenteli karttojen parissa. Vanhassa seinälle kehystetyssä karttapohjassa näkyy Ullan kotitila maineen.

Hän viihtyy mökillä erityisen hyvin syyshämärien alkaessa ja talvikuukausina – sääoloista riippuen. Hän käy mielellään marjassa tai vaeltamassa läheiselle suolle rakennetuilla pitkospuilla. Niille vetää valokuvausharrastus.

– Soilta auringonlaskun aikaan pakeneva usva vetää maagisella tavalla minua puoleensa. Talvella liikun retkilläni yleensä lumikengillä.

Oleskelutilassa oli Ullan lapsuudessa äidin kangaspuut, joilla tämä kutoi raanuja. Nyt tupa on yhdistetty mutkattomaksi ruokailu-, makuu- ja oleskelutilaksi.
Lumikengät ovat tarpeen meetsäretkillä. Lumi on etenkin alkutalvesta upottavaa.

Askeettisuus ja luonnonläheisyys ovat paikan valttikortit, ja sen vuoksi mökki saa pysyäkin kevyesti varustettuna.

Mitään ei uudisteta vain uudistamisen ilosta, eikä hirsiä tulla missään tapauksessa maalaamaan valkoiseksi. Julkisivujen harmaus saa syventyä syventymistään vuosien saatossa. Sisustusta on muokattu vuosien kuluessa, mutta pelkästään tekstiileillä, ja väri-ilottelusta huolehtivat punaiseksi maalatut pinnatuolit. Kynttilät ja takkatuli valaisevat sen minkä valaisevat.

– On hienoa ihastella isän kuorimien seinähirsien jälkiä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Sitä miettii väistämättä, miten kova työ niiden tekemisessä on ollut.

Punaoranssiksi maalatut pinnatuolit olivat käytössä jo Ullan lapsuudenkodissa ruokapöydän ympärillä. Ulla pitää puupinnoista sellaisenaan. Maalaaminen häivyttäisi niistä isän hienon kädenjäljen.
Jokainen hirsi on kaadettu omasta metsästä. Ullan isä parkkasi hirret käsin kuorimaraudan avulla ja rakensi niistä perheelleen mökin.

Ikkunoista voi ennen hämärän laskeutumista yrittää tiirailla satunnaisia villieläimiä.

– Täällä näkee niin jäniksiä, saukkoja kuin majaviakin. Susitutka on paljastanut, että olemme joskus ohittaneet lauman melko läheltä, mutta emme ole koskaan onnistuneet näkemään yhtään sutta emmekä edes kuulemaan niiden ulvontaa. Mökkirannan saukko ei sen sijaan välitä meistä vaan voi pulahtaa rohkeasti uimaan ihan silmiemme edessä.

Ulla ei osaa pelätä mitään näissä loputtoman suurissa korpimetsissä. Hän tuntee niiden polut ja reitit kuin omat taskunsa ja osaa aina palata takaisin Tukkitörmälle.

Harmaantunut pyöröhirsimökki sulautuu talviseen kuusi- ja mäntymetsään, joka ympäröi mökkiä joka suunnasta.
2 kommenttia