
Marja ja Henry asuvat 134 metriä korkeassa pilvenpiirtäjässä: ”Säiden armoilla olo on iso osa kotimme viehätystä”
Kun sumu peittää näkymät tai myrsky heiluttelee valaisimia, silloinkin Marja ja Henry nauttivat Helsingin Kalasatamassa tornitalokodistaan, jossa perhe hengailee usein viherhuoneessa. Vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat voimakkaasti sisällä, ja joka päivä tuo tullessaan omanlaisensa valon.

asukkaat Yrittäjä Marja Ahlavuo ja brand manager Henry Ahlavuo sekä lapset Emma, 4, ja Kevin, 2.
koti Kolmio Majakka-kerrostalossa Helsingin Kalasatamassa. Pekka Helinin suunnittelema rakennus on valmistunut vuonna 2019. Neliöitä on 93,5.

On iltapäivä ja lapset on haettu päiväkodista. Marja Ahlavuo istuu baarituolilla keittiösaarekkeen ääressä läppärinsä kanssa. Toinen pienistä haluaa kavuta äidin syliin. Matalalle tiivistyvä sumu peittää länteen ja pohjoiseen avautuvan huoneiston pilviharsoon, mutta ruokailutilasta näkyy vielä Verkkosaaren yli Helsingin Vanhankaupunginlahdelle Lammassaareen ja mantereelle asti.
Olemme Redin Majakaksi kutsutun 35-kerroksisen talon kerroksessa 20. Henry ja Marja muuttivat perheineen tänne vuonna 2019 heti, kun talo oli valmistunut.
– Maisemilla ja näkymillä on ollut paljon suurempi vaikutus elämäämme kuin uskoimme. Naapuritalon valmistuttua tunnelma muuttui hieman kaupunkimaisemmaksi, koska illalla voimme ihailla lasijulkisivusta heijastuvia valoja ja maisemia, mutta muuten olemme melko lailla säiden ja luonnonoikkujen armoilla. Se on iso osa kotimme viehätystä, Henry kertoo.
– Eräänä iltana kattovalaisimetkin saivat kyytiä, kun myrsky kieppui talon yllä, Marja sanoo.

Mikä sai teidät muuttamaan juuri tähän kotiin?
Henry: Kalasatama kiinnosti molempia. Meistä oli jännittävää tutustua alueeseen, jonka identiteetti on vasta rakentumassa ja päästä kehittyvän kaupunginosan ytimeen hyvien yhteyksien varrelle. Itse asiassa kiinnostuimme Kalasataman tornitaloista jo 2016, kun Majakan ennakkomarkkinointi vasta alkoi. Kun asunnot tulivat varattaviksi, meillä oli päätös tehtynä. Oli jännää päästä seuraamaan ensimmäisen yhteisen kotimme rakennusvaiheita.
Marja: Siihen aikaan kantakaupunkiin ei ollut rakenteilla paljoakaan uusia taloja, ja ajatus uudesta kodista isoine ikkunoineen kutkutti. Meillä ei ollut kiire muuttaa, joten uudiskohde oli hyvä mahdollisuus.


Millainen kodin suunnitteluprosessi oli?
Henry: Saimme valita pintamateriaalit muutamista mallikoosteista. Pyrimme siihen, että kaikki toiveet on täytetty rakennusvaiheessa eikä muuton jälkeen tarvitse tehdä enää mitään. Marja kokosi meille moodboardin, jota päivitimme viikoittain.
Marja: Rakentamisvaiheessa muutostyöinsinööri laski muutosten tarjoukset ja vei toiveemme suunnitelmiin. Meillä oli rauhassa aikaa tutkia laatta- ja lattiatarjontaa ja miettiä lopputulosta. Maalisävyt löysin Susanna Vennon blogista. Halusin huoneisiin muutaman vihreän ja ruskeanharmaan sävyn, jotka sopisivat varmasti yhteen toistensa kanssa.

”Kaikki kalusteet ovat mieluisia, koska olemme valinneet ne yhdessä.”
Miten sääolot vaikuttavat paikan tunnelmaan?
Marja: Vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat todella voimakkaasti sisällä, ja jokainen päivä tuo tullessaan omanlaisensa valon. Täällä vallitseva tunnelma ja turva kutsuvat aina palaamaan omaan kotiin. Saamme olla täysin rauhassa keskellä kaupunkiympäristöä.

Mitä kotinne kertoo teistä?
Henry: Asumme vain meitä neljää varten. Ruokapöytään ei mahdu montaakaan vierasta, ja lasten lelut ja leikit saavat vallata tilaa. Näin on hyvä olla.
Marja: Emme kuitenkaan suunnitelleet kotia ensisijaisesti lapsiperheen tarpeisiin vaan pidimme mielessä, että tulevaisuudessa asumme täällä kahdestaan. Pian muuton jälkeen lastenhuoneeseen piti tosin tehdä tilaa Emman pikkuveljelle. Onneksi huonejako on muuntautuva, jos lapset haluavat omat huoneet. Ruokapöydän voi siirtää viherhuoneeseen, jolloin keittiön viereen saa rajattua yhden makuuhuoneen lisää.


Mistä pidätte tässä kodissa erityisesti?
Henry: Asunto on hiljainen ja viileä kesälläkin.
Marja: Pidän valitsemastamme tammiparkettilattiasta. Sillä on suuri vaikutus koko asuntoon. Se tuntuu hyvältä jalkojen alla. Lattiasta lähtee aina myös ääntä, mikä kuulostaa erityisen kotoisalta.


Miten käytätte viherhuonetta?
Marja: Tila käy kaikenlaiseen hengailuun. Etenkin saunan jälkeen käymme viherhuoneessa vilvoittelemassa. Pidämme myös viherkasvien tuomasta viihtyisyydestä.
Henry: Emme tosin ole kovin taitavia viherpeukaloita. Vaihdoin kasveille mullatkin ensi kerran viime keväänä. Yllätyimme kovasti, kun liki kuollut viikunapuu virkosi henkiin. Hankin sille altakasteluruukun, johon voi kaataa tankillisen vettä ja taas unohtaa.



Minkälaisia sisustajia olette?
Henry: Tämä asunto oli tavallaan tyhjä taulu, jonka suunnittelusta pidimme. Hankimme kestävää tavaraa, joka ei olisi kaikkein trendikkäintä ja jota ei tarvitsisi uusia. Meillä oli myös vuosia aikaa luopua kaikesta, jolle ei löydy enää käyttöä tai paikkaa tästä kodista. Muuttokuorma ei lopulta ollut kovin suuri.
Marja: Kaikki kalusteet ovat mieluisia, koska olemme valinneet ne yhdessä ja harkiten. Jos nyt hankkisimme jotain uutta, voisi tulla huteja, koska lasten asiat pyörivät aina päällimmäisenä mielessä.


Mitkä ovat kotinne keskeisimmät paikat?
Marja: Meillä on monta mukavaa oleilupaikkaa, mutta yleensä meno keskittyy sohvan ympärille.
Henry: Kun lapset ovat vielä pieniä, teen töitä saarekkeen ääressä, jossa läppäri on parhaiten turvassa.

