Tiina teki lattiavalut Youtuben opastuksella ja asensi yksin parketit, tapetit, paneelit ja laatat: ”Ajattelin, ettei voi olla niin vaikeaa”
Tiina maalasi 1970-luvun rivitalokotinsa seinät ensin perinteisillä sävyillä ja heti uudestaan punaisella. Vasta se tuntui oikealta. Yhtä rohkeasti hän kävi käsiksi asunnon remonttiin.
Tiina Rouhiainen hankki rivitalokolmion, jonka sisustus sai innoituksensa 1970-luvun retrotyylistä. Remontti ei pelottanut, vaan Tiina ryhtyi rohkeasti hommiin uuden lattian valamisesta lähtien. Hän muutti kotiin syksyllä 2021, asui ensin yläkerrassa ja remontoi iltaisin ja lomilla alakerran, sitten toisin päin.
Koti: Kolmio 1977 rakennetussa rivitalossa Kirkkonummella, 3 h + k + sauna, 80 m².
Täällä asuvat: Tiina-Elina Rouhiainen ja kaniinimäyräkoira Hessu.
Seuraa somessa: @retrokoti



”En kannusta ostamaan mitään uutena, kaikki on parempaa käytettynä.”

Miten päädyit kodissasi punaiseen väriin?
Ensin en päätynytkään punaiseen vaan maalasin olohuoneen oranssiksi, makuuhuoneen vihreäksi ja työhuoneen keltaiseksi. Se ei tuntunut oikealta. Olin kerännyt Pinterestiin inspiraatiokuvia, joiden kanssa menin Värisilmään, ja löysimme oikean sävyn. Olen punaisen fani, se edustaa minulle rakkautta, intohimoa ja räväkkyyttä. Se on myös vallankumouksellinen väri, joka ilmaisee tottelemattomuutta ja vastaiskua muottiin istumiselle. Punainen tuo energiaa. Itseäni se myös maadoittaa, ja minulla oli tarve kotiutua johonkin asuttuani niin monessa kodissa seitsemällä eri paikkakunnalla. Tuli tunne, ettei täältä tarvitse lähteä mihinkään.


”Olen ylpeä siitä, että tein, vaikka välillä itketti.”

Miten uskalsit lähteä remontoimaan ja valamaan lattioita?
Alakerran lattiassa oli kaksi kerrosta laminaattia ja muovimatto, joiden alta paljastui kosteusvaurio. Koko lattia piti tehdä uusiksi. Täällä kävi ammattilaisia katsomassa, mutta työn hinta oli törkeä. Ajattelin, ettei voi olla niin vaikeaa tehdä itse. Katsoin Youtube-videoita, ja kun se näytti niin helpolta, tein itse uuden betonivalun. Asensin myös kalanruotoparketin, eikä siihen juuri jäänyt narisevia kohtia. Maalasin tai tapetoin kaikki seinät, remontoin wc:n ja paneloin. Oli hyvä päätös tehdä asiat itse, mutta viitseliäisyyttä ja jaksamista se kyllä vaati.


”Olen tyytyväisin siitä, että uskalsin vaihtaa värejä, vaikka se tarkoittikin tupladuunia.”

Mikä vei sinut Kirkkonummelle?
Olin muuttanut puoli vuotta ennen koronaa Helsinkiin asuttuani pari vuotta Dublinissa Irlannissa. Etsin asuntoja Helsingistä, mutta sitten tuli Hessu-koira, joka muutti suunnitelmia. Halusin pihan ja mielellään myös erillisen työhuoneen, joten katse kääntyi kauemmaksi Helsingistä. Varasin jo Espoosta asunnon uudesta talosta, mutta siitä tuli huono fiilis. Sitten tämä koti vapautui ja sain sen kohtuullisella hinnalla.


Onko retrosisustus ominta tyyliäsi?
Olen ympäristöön muokkautuva ihminen. Aiemmin asuin 1920-luvun talossa, jossa sisustus oli romanttisempi. 70-luku, tiikki ja retro ovat nosteessa, pidän niistä. Hankin kalusteita kirppareilta. En kannusta ostamaan mitään uutena, kaikki on parempaa käytettynä.


Mihin olet tyytyväisin kodissasi?
Aluksi en kuunnellut sitä, mitä oikeasti haluan. Valitsin värit funktionaalisesti sillä ajatuksella, että vihreä rauhoittaa makuuhuoneessa ja keltainen piristää työhuoneessa. Olen tyytyväisin siitä, että uskalsin vaihtaa värejä, vaikka se tarkoittikin tupladuunia. Ei ole kyse funktiosta vaan kauneudesta ja omasta mieltymyksestä. Olen myös tyytyväinen, että uskalsin tehdä remonttia. On raskasta, kun ei tiedä, mitä on tekemässä. Jaksoin nähdä sen vaivan, että opettelin. Olen ylpeä siitä, että tein, vaikka välillä itketti.