Tiina, 43, valitsi monisuhteisen elämäntavan eron jälkeen: ”Löysin itselleni parhaan tavan rakastaa”
Avoimessa suhteessa Tiina Kuha, 43, ymmärsi, ettei enää palaisi yksiavioiseen elämäntapaan. ”Moni luulee, että pidän haaremia tai etsin irtosuhteita. Todellisuudessa etsin aina syvää yhteyttä suhteistani”, Tiina sanoo.
Kuin tulppa olisi lähtenyt minusta irti. Tuntui, että kehossani olisi alkanut aivan uudenlainen virtaus. Heräsin naisena uudella tavalla ja tunsin itseni viehättäväksi. Hyväksyin vihdoin itseni juuri sellaisena kuin olen ja oivalsin, ettei minun tarvitse elää samoin kuin muut.
Tutkimusmatka monisuhteiseen elämäntapaan alkoi kesällä 2022. Silloin oivalsin, että minulle ei sovi eläminen vain yhden kumppanin kanssa.
Tuosta kesästä alkoi oppimisprosessi. Sen aikana olen ymmärtänyt, että voin hyvin, kun minun ei tarvitse luvata sitoutua vain yhteen ihmiseen. Silloin minunkaan ei tarvitse olla kenellekään koko maailma.
Monisuhteisuus sotketaan usein moniavioisuuteen, joka tosiasiassa tarkoittaa avioliittoa, jossa molemmilla tai toisella on muita avioliittoja. Suomessa voi olla vain yhden kanssa naimisissa kerrallaan. Monisuhteisuus on kuitenkin kattokäsite kaikille ihmissuhdemuodoille, joissa yksi ihminen voi olla intiimissä suhteessa useamman kuin yhden ihmisen kanssa yhtä aikaa.
Määrittelen itseni monisuhteiseksi suhdeanarkistiksi. Se tarkoittaa, että minun ei tarvitse löytää yhdestä ihmisestä kaikkia ominaisuuksia, joita kumppaniltani kaipaan.
Kumppanini ei tarvitse täyttää ihan kaikkia minun toiveitani, ja minä annan hänelle mahdollisuuden toteuttaa itseään myös jonkun toisen kanssa.
Suhdeanarkismi taas merkitsee minulle sitä, että yksikään elämäni ihmissuhde ei ole muiden yläpuolella. Romanttiset suhteet ovat ihan yhtä merkityksellisiä siinä missä ystävyydetkin. Kaikki ovat yhtä tärkeitä.
”Voin hyvin, kun minun ei tarvitse sitoutua vain yhteen kumppaniin. Silloin minunkaan ei tarvitse olla kenellekään koko maailma.”
Aiemmin elin kahdessa pitkässä yksiavioisissa parisuhteissa. Viimeisin kesti 14 vuotta, ja sen aikana sain ex-puolisoni kanssa neljä lasta.
En ollut kyseenalaistanut yhteiskunnan oletuksia elämän kehityskulusta: ensin seurustellaan, sitten kihlaudutaan, mennään naimisiin ja perustetaan perhe.
Olin tuntenut tarvetta elää saman normin mukaan, mahtua muottiin ja siten miellyttää muita. Vasta nyt ymmärrän, miten se tukahdutti minua vuosien ajan.
Avioliittoni perustui mielestäni ajatukselle, että parisuhteeseen panostetaan sitten, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet omilleen. Ensin oli perheen vuoro.
Lapset olivat kaiken keskiössä. Samalla työnsin syrjään itseni ja tarpeeni. Olin koko ajan tolkuttoman väsynyt – erityisesti silloin, kun kaksosemme olivat vauvoja ja kaksi vanhinta päiväkoti-ikäisiä.
Olin onneton, koska parisuhteelle ei jäänyt aikaa, vaikka kaipasin sitä suuresti. Olisin tarvinnut läheisyyttä ja huomiota. Sen sijaan tunsin itseni syöttökoneeksi.
Haluan avioeron. Kerroin ajatuksistani lasteni isälle kesällä 2022. Istuimme kotisohvallamme ja pohdimme, miten jatkaisimme.
Päätimme avata suhteemme: romanttiset ja seksuaaliset suhteet siirrettiin siis kodin ulkopuolelle.
Päätöksen jälkeen maailma avautui eteeni eri tavalla – kuin olisin tuntenut läikähdyksen sydämessäni. En ollut vuosiin kokenut itseäni seksuaalisesti viehättäväksi, mutta yhtäkkiä sainkin sillä saralla erilaista huomiota.
Aluksi muutos sai meidän avoimemmiksi toisillemme, ehkä vähän virkistikin suhdettamme. Sovimme säännöt: toinen kertoo, jos lähtee tapaamaan ulkopuolista ihmistä. Muut yksityiskohdat pidettiin omana tietona.
Teoriassa ajatus kuulosti hyvältä, mutta käytännössä se loi välillemme mustasukkaisuutta ajankäytöstä. Nopeasti palasimme perusongelmien äärelle: liittomme ei ollut enää onnellinen.
Suhteen avaaminen ei auttanut, kun se oli jo saattohoidossa. Puolen vuoden kuluessa laitoimme eron vireille.
”Avioliittoni perustui mielestäni ajatukselle, että parisuhteeseen panostetaan sitten, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet omilleen. Ensin oli perheen vuoro.”
Paluuta yksiavioiseen suhdemalliin ei enää ollut. Tiesin sen heti sinä kesänä, kun avasimme suhteemme. Monisuhteisuus tuntui itselleni omimmalta tavalta elää.
Luin aihetta käsitteleviä kirjoja, surffasin netissä ja liityin aihetta käsittelevin ryhmiin sosiaalisessa mediassa. Löysin paljon samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Sain heiltä vertaistukea elämänmuutokseeni.
Läheisteni seurassa olen uskaltanut olla sellainen kuin olen ja sanoa, miltä minusta tuntuu. Suurin opettajani on ollut nykyinen kumppanini ja hänen kanssaan käydyt keskustelut. Myös rakkaat ystäväni ovat olleet muutoksen hyväksymisessä avainasemassa.
En enää peittele tai tukahduta tunteitani, jos kiinnostun uusista ihmisistä. Se tuntuu vapauttavalta. Minun ei tarvitse edetä elämässäni massan mukana. Olen nyt kaikkein eniten omalla maallani.
Elän tällä hetkellä etäsuhteessa, sillä nykyinen kumppanini asuu toisella paikkakunnalla. Se on minulle vaikeaa, koska haluaisin olla hänen lähellään tiiviimmin.
Olemme yhdessä yrittäneet rakentaa suhteemme sellaiseksi, että se täyttäisi molempien toiveet. Hän ymmärtää tarpeeni ja ehdotti, että etsisin lähempää toisen hellyyttä ja syliä tarjoavan suhteen. Se on toteutunut. Silti rakastamme toisiamme.
Vaikka kumppanini kannustaa minua tapailemaan muita, minusta tuntuu yhä hankalalta puhua asiasta. Tunne syyllisyydestä ja virheellinen ajatus pettämisestä hiipivät herkästi mieleen, vaikka niille ei ole syytä. Se on kuin menneisyyden haamu, joka yrittää tulla esille.
Kumppanini haluaa tietää, jos minulla on ollut intiimi hetki toisen kanssa. Hän ei ole mustasukkainen, mutta välittää ja on kiinnostunut tekemisistäni. Se on hänelle melkein yhtä arkipäiväinen asia, kun tiedustelu siitä, mitä söin lounaaksi tai millainen työpäiväni oli.
Ei ole helppoa kertoa rakkaalleen, mitä on tehnyt toisen kanssa. Harjoittelen sitä ja tulen uskoakseni siinä koko ajan paremmaksi. Kumppanini on aivan mahtava: joka kerta hän iloitsee vilpittömästi, jos minulla on ollut toisen kanssa mukavaa. Näistä asioista on tärkeää voida puhua, jotta voimme luottaa toisiimme.
Kun suhde-elämässä on monta osapuolta, hankalilta tunteilta ei voi välttyä. Joskus ne voivat minullakin nostaa päätään. Silloin on tärkeää jutella suoraan ja kertoa, miksi jokin asia on tuntunut pahalta.
Monisuhteisuus vaatii saumatonta kommunikointia ja avoimuutta. Ymmärrän, ettei ole minulta pois, jos kumppanillani on ollut kivaa ilman minua – myös muussa kuin seksissä.
Eettisyys on minulle monisuhteisuudessa hyvin tärkeää. Jokaisen osapuolen täytyy tietää, mitä tapahtuu ja kenenkin kanssa. Ketään ei saa johtaa harhaan tai salailla asioita. Kaikkien täytyy pystyä sanomaan ääneen tarpeensa ja toiveensa.
”Elämäni on paljon vastuullisempaa kuin monella sinkulla. Seksuaaliterveydestä huolehtiminen on tärkeää, sillä olen vastuussa myös muiden hyvinvoinnista.”
Minulle monisuhteisuus ei tarkoita vain seksiä. Se on vain yksi ulottuvuus suhteessa, mutta toisen ihmisen kanssa voi tehdä vaikka mitä muutakin ja viettää aikaa yhdessä. Suhdeanarkismi tarkoittaa minulle syvää ystävyyttä ja kumppanuutta.
Ajattelen, että elämäni on paljon vastuullisempaa kuin monella monogamisesti elävällä sinkulla. Monisuhteisuudessa esimerkiksi seksuaaliterveydestä huolehtiminen on tärkeää, sillä olen vastuussa myös muiden ihmisten hyvinvoinnista.
Parasta on se, että eri ihmisten kanssa voi tehdä eri juttuja: matkustella, käydä elokuvissa tai keskittyä fyysiseen läheisyyteen.
Olen saanut monta hyvää ystävää ihmisistä, jotka olen aluksi tavannut deittailun merkeissä. Suhde voi olla ihan yhtä arvokas, vaikka se ei etenisikään romanttisesti.
Monisuhteisuus mahdollistaa myös sen, ettei toisen osapuolen tarvitse olla omassa mielessä täydellinen. Silti se voi tuoda sisältöä elämään.
Jokainen on täydellinen sellaisena kuin on. Kaikki kumppanilta kaivatut elementit eivät kuitenkaan ole aina yhdessä ihmisessä. Jokainen on täydellinen tuodessaan elämääni sellaista sisältöä, jota kulloinkin kaipaan.
Pidän kotonani haaremia. Tai ainakin järjestän villejä orgioita. Tällaisia ennakkoluuloja kohtaan usein kertoessani monisuhteisuudestani.
Kuvitellaan, että harrastan valtavasti irtosuhteita. Moni taitaa ajatella, että olen helppo nakki, joka tarttuu tilaisuuteen aina sen koittaessa. Todellisuudessa en kaipaa elämääni lainkaan yhden illan juttuja vaan etsin aina suhteista syvempää yhteyttä.
Joskus joku kauhistelee, mitä lapseni ajattelevat elämäntavastani. Meillä on ex-mieheni kanssa viikko-viikko -systeemi, ja suunnittelen tapaamiseni aina lapsettomille viikoille aivan kuten monet muutkin erovanhemmat. Lapset tietävät, että minulla on ystäviä, naisia ja miehiä, jotka ovat minulle tärkeitä.
”Joskus joku kauhistelee, mitä lapseni ajattelevat. Suunnittelen tapaamiseni aina lapsettomille viikoille kuten muutkin erovanhemmat.”
Jokainen voi pysähtyä pohtimaan, mikä olisi itselleen paras tapa olla ihmissuhteissa. Massassa kulkeva hahmo ei kannata olla vain siksi, että kaikki muutkin tekevät niin.
Minulle monisuhteisuus tarkoittaa rajoittavuuden poistumista ihmissuhteistani. Se on tuonut elämääni vapautta ja aitoutta.
Olen huomannut voivani kokea rakkautta muillakin tavoilla kuin perinteisen mallin mukaan. On olemassa monia tapoja rakastaa. Tärkeintä on, että olen löytänyt ja valinnut itselleni niistä parhaan.
