”Tiesin heti, että tämä se on” – Mia ja Kimmo olivat jo tilanneet talopaketin, kun vanha puutalo vei heiltä jalat alta
Sisustus
”Tiesin heti, että tämä se on” – Mia ja Kimmo olivat jo tilanneet talopaketin, kun vanha puutalo vei heiltä jalat alta
Mian ja Kimmon rakennussuunnitelmat menivät uusiksi, kun netistä löytyikin viime hetkellä sympaattinen vanha talo. Nyt perhe järjestää unelmien kodissaan puutarhajuhlia ja enkeli-iltoja.
12.6.2018
 |
Kotivinkki
Vuonna 1947 rakennetussa ja 1997 laajennetussa kolmikerroksisessa puutalossa Klaukkalassa asuvat Kimmo, 48, ja Mia, 44, Andersson sekä Mian lapset Veeti, 14, ja Roni, 19. Kimmon lapset ovat isänsä luona joka toinen viikonloppu.

”Koti on minulle, Kimmolle ja lapsille paikka, jossa sielu ja kroppa latautuvat. Minulle on myös tärkeää, että on kaunista. Muistan, kuinka jo 17-vuotiaana kotoa muuttaessani laitoin omaa asuntoani. Patjan päällä oli silkkipäiväpeitto, tietenkin! Kun koti on siisti, on mieli tasapainossa.

Nykyisen kotimme löysimme uskomattomalla tavalla. Olimme jo tilanneet talopaketin sillä ehdolla, että saamme lainan pankista. Odotimme innolla rakentamisen aloittamista. Yhtenä päivänä päätin, että katson vielä viimeisen kerran netistä taloilmoituksia. Tältä alueelta oli tullut juuri myyntiin vanha, sympaattisen näköinen talo.

Tärisin, kun katselin kuvia. Tiesin heti, että tämä se on.

Soitin Kimmolle Kiteelle, missä hän oli lomalla, että hups, taisin löytää meille kodin. Tulin katsomaan taloa ensin yksin ja seuraavana päivänä Kimmon kanssa. Katsoimme toisiamme ja tiesimme, että talopaketti meni vaihtoon.

Mia haluaa, että lämmin ja kodikas tunnelma näkyy jo eteisessä.
Ruokailuhuoneen ruskea tamminen kaappi on syntymäpäivälahja Mian isältä 20 vuoden takaa. Ruokapöydän Mia ja Kimmo nikkaroivat yhdessä. Kansi on tehty Nupurin kartanon vanhoista lattialankuista.
Kaapin sympaattisesti kuluneet reunat veivät kirppiksellä Mian ajatukset mummolaan. Siksi kaluste oli ostettava.

Arkena vietämme eniten aikaa keittiössä. Pöydän ääressä juodaan kahvia, leivotaan, askarrellaan ja jopa maalataan huonekaluja. Aamuisin sipaisen meikitkin kasvoille keittiössä. Kun meillä on ystäviä kylässä tai juhlat, viihdymme ruokailutilassa lankkupöydän ympärillä. Ja vaikka sohviakin löytyy, niillä ei kukaan juuri istu!

Sweet Avalanche -ruusut hurmaavat runsaudellaan. Keittiön metallinen kattovalaisin on ostettu ystävältä.
Remontissa keittiön lattiaksi valikoitui puukuvioinen laatta, joka on helppo pitää puhtaana.
Keittiön allas ja hana ovat Ikeasta. Vanhanmallinen astian­pesukoneen hana löytyi Domukselta.

Olen innostunut viime aikoina karsimisesta: liika tavara tukkii mielen. Arki helpottuu, kun kaikki on oikealla paikallaan. Välillä availen kaappeja ja ihailen niiden järjestystä. Sukkien ja alusvaatteiden järjestelystä on tullut lempipuuhaani!

Ylimääräisestä tavarasta luopuminen vaikuttaa koko elämään. Tulee tilaa toteuttaa unelmiaan.

Olohuoneen sohva on tuotu alun perin Ranskasta. Se oli ensin Mian vanhemmilla, joilta hän sai sen vihdoin omakseen.
Madonna-patsas on yksi Mian lempiesineistä. Se vaeltaa huoneesta toiseen, välillä puutarhaankin.

Ikimuistoisinta kodissamme ovat sen entiset omistajat, iäkäs pariskunta. Kun kaupat oli tehty, kävimme yhdessä paikallisessa leipomokahvilassa juomassa kahvit. Muistan rouvan sanat aina: Olkaa tekin onnellisia täällä, niin mekin olimme. Molempien silmäkulmat taisivat kostua liikutuksesta. Rouva oli mielissään, että talo sai meidät asukkaikseen. Hän tiesi meidän pitävän siitä hyvää huolta.

Piianpeili oli varastossa kymmenen vuotta ennen esillepääsyä. Se ja matkalaukku on maalattu kalkkimaalilla.
Mia leipoo aina, kun vieraita on tulossa tai juhlat suunnitteilla. Marenkeja on usein varastossa.

Rakastan juhlien järjestämistä, joten meillä on ollut jos jonkinmoisia kekkereitä. Aloitan suunnittelun jo hyvissä ajoin koristeluista ja tarjoiluista.

Seuraavaksi meillä juhlitaan minun valmistumistani merkonomiksi. Ostin kiitoskirjeet valmiiksi Lontoon-reissulta. Haluan järjestää puutarhassa cocktailtilaisuuden, jonka pukukoodina on iltapuku. Tarjoilijat kiertävät pienten drinkkien kanssa ihmisten joukossa.

Pihalla juhlimme aina, kun keli sallii. Vanhat omenapuut, suuri terassi ja pian valmistuva kasvihuone oleskelutiloineen antavat vaikka millaisia mahdollisuuksia puutarhajuhlille.

Anderssonien koti sijaitsee kuuden kilometrin päässä Klaukkalan keskustasta. Ympäristössä näkee eläimiä peuroista kärppään. Puutarhaan on valmistumassa kasvihuone, ja nyt pariskunta on laittanut yläkerrassa sijaitsevan tilan bed & breakfast -huoneeksi.
Mia rentoutuu suunnittelemalla uusia tuulia puutarhaan ja sisustukseen. Hän ei seuraa trendejä vaan tekee kaiken itselleen viihtyisäksi.
Mia rakastaa kasveja ja kukkia. Yrtit, salaatit ja vihannekset perhe saa tänäkin kesänä omasta hyötypuutarhasta.

Matkustamme paljon. Kun on jatkuvasti monta rautaa tulessa, kodin tunnelman tärkeys korostuu. Siivoan aina ennen matkalle lähtöä ja vaihdan petivaatteet. Vitsi, miten täydellistä on palata pitkän reissun jälkeen putipuhtaaseen kotiin!

Erikoisinta kodissamme taitavat olla järjestämäni meditaatio- ja enkeli-illat. Olen kokenut elämässäni paljon, ja jossain vaiheessa tuntui, että ylläni on vain mustaa pilveä. Sieltä täältä elämääni valui tietoa reiki-energiahoidosta.

Nyt olen kouluttautunut reiki- ja enkelihoitajaksi. Järjestän meditaatioiltoja, joissa kerron enkeleistä ja kutsun niitä kotiimme. Illat ovat koskettavia ja rauhallisia. Uskon, että jokaisella on oma suojelusenkelinsä, jolta voi oppia pyytämään apua.

Kaikella on tarkoituksensa. Vaikka tuntuisi, että kaikki menee pieleen, vaikeudet vievät kohti jotain tärkeää. "

Vanhempien makuuhuoneessa on Ranskasta tuotu kaappi, joka on maalattu kalkkimaalilla. Tapettina on Laura Ashleyn Josette.
Kommentoi »