
Jaana Sanaksenaho, 49, sosiaaliohjaaja, Vantaa:
”Tyttäreni Pinja on ollut pienestä pitäen todella kiinnostunut videokuvaamisesta. Hän latasi ensimmäisen videobloginsa YouTubeen 11-vuotiaana. Videon hän kuvasi omassa huoneessaan kamerallaan, johon hän oli säästänyt kauan rahaa. Loimme YouTube-tilin yhdessä ja katsoimme videon ennen julkaisua.
Silloin ajattelin, että kyseessä on vain ohimenevä juttu, johon Pinja kyllästyy nopeasti. Toisin kävi. Hän julkaisi lisää vlogeja ja sai vuodessa kanavalleen 15 000 tilaajaa. Kahden vuoden kuluttua tilaajia oli lähes 100 000. Nyt Pinja on tubettanut kolme vuotta ja hänen kanavallaan on yli 160 000 tilaajaa eli vakituista seuraajaa.
Pinja esittelee videoillaan arkisia touhujaan, normaalia nuoren elämää, esimerkiksi meikkaamista ja harrastuksiaan. Hän kuvaa aika paljon kotona, vaikkapa siivoaa huonettaan tai leipoo keittiössä. Mielestäni videot ovat viihdyttäviä ja hauskoja, tosin en pidä haastevideoista, joilla syödään tai sotketaan jotain.
Jokaista uutta vlogia katsoo viikottain vähintään satatuhatta, usein jopa 400 000–500 000 katsojaa. Määrä on tosi iso, mutta se on vain luku eikä kauhistuta minua. Pinja ei ole ainoa, jolla on netissä paljon seuraajia.
Minulla on ollut alusta alkaen salasanat ja oikeudet kaikkiin Pinjan sometileihin. Kun hän aloitti tubettamisen, luin läpi kaikki kanavalle tulleet kommentit ja yksityisviestit ja poistin tarvittaessa asiattomat. Tiesin, että 11-vuotiaan harteille ei voi jättää kaikkea sitä, mitä somessa voi tulla vastaan. Törkeitä kommentteja olemme lukeneet yhdessä ja pohtineet, että niitä kirjoittavilla ihmisillä on varmasti paha olla.
Olemme keskustelleet Pinjan kanssa aina paljon siitä, mitä videoilla saa näkyä, mitä niissä saa puhua ja miten somessa täytyy käyttäytyä. Muutama vuosi sitten mistään ei saanut neuvoja lasten somemaailmaan, mutta toimin äidinvaistoni varassa ja käytin maalaisjärkeä.
Yhteiset säännöt videoiden julkaisuun ovat selkeät: Toisia ei arvostella eikä puhuta pahaa. Kavereita ei kuvata ilman lupaa eikä kotia esitellä läpikotaisin. Politiikka ja uskonto jätetään pois. Paljastavia vaatteita ei saa käyttää, navan näkymisessä menee raja. Yhdellä videolla Pinja hyppää bikinit päällä järveen, mutta sen hyväksyin, kun se liittyi videon teemaan.
Tubettamisesta ja netissä olemisesta on ollut Pinjalle paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Harrastus esimerkiksi tukee koulunkäyntiä. Hän on oppinut englantia ja editoimaan videonsa itse. Nettijulkisuus tuo hänelle myös omia tuloja.
Vaikka moni voi ajatella, että hänellä ei ole yksityisyyttä, aika paljon asioita jää myös kertomatta. Pinja myös ottaa negatiivisen palautteen paljon lungimmin kuin minä. Hän sanoo, että nettihuutelun ei kannata antaa mennä ihon alle, koska sitä huutelijat juuri haluavat.
Istun usein viereen katselemaan, kun Pinja editoi videoita. Meillä on myös tapana pitää iltapalalla perhepalaveri ja puhua lasten kanssa nettiasioista.
Pinjan elämässä on toki paljon muutakin kuin vlogi, kuten koulu ja jalkapalloharrastus. Kun ne sujuvat hyvin, mielestäni lapsen netinkäyttöä ei tarvitse rajoittaa. Vanhemman on kuitenkin oltava siinä tiiviisti mukana.”