Tee emaliastioista keväisiä koristeita
Kaksikerroksinen amppeli
Tarvitset:
- kaksi erikokoista emalikulhoa
- puuvillanarua
- puuhelmiä
- maalarinteippiä.
Tee näin:
- Leikkaa kahdeksan samanpituista, reilun parin metrin mittaista pätkää puuvillanarua.
- Tee amppelin pohja solmimalla kaikki narut yhdellä solmulla nipuksi. Jätä solmun toiselle puolelle noin viiden sentin mittainen häntä. Pujota halutessasi nippuun helmiä siten, että teippaat narut tiiviisti yhteen ennen solmimista, jotta saat kaikki säikeet helmen läpi kerralla. Solmu tulee helmien alle lyhyeen päähän.
- Tee verkkomainen osa kulholle: Erottele vierekkäiset narut neljään kahden narun ryhmään ja tee jokaiseen narupariin merimiessolmu. Erota naruparit ja tee uudet parit viereisistä langoista. Solmujen kohdat riippuvat kulhon koosta, eli testaa kulhon istuvuutta amppeliin. Ensimmäiset solmuparit tukevat kulhon pohjaa, seuraavat solmuparit reunoja.
- Kun verkko on testausten jälkeen sopivan kokoinen kulholle, pujota halutessasi viimeisimpiin narupareihin helmet siten, että solmu tulee noin kymmenen sentin päähän edellisistä, pujota sitten helmi ja tee toinen solmu helmen toiselle puolen.
- Kokoa taas kaikki kahdeksan narua ja solmi nipuksi yhdellä solmulla.
- Tee amppelin toinen kerros pienemmälle kulholle samoin kuin ensimmäinen, eli toista vaiheet 3–5. Lopuksi solmi narut nipuksi ja tee yläpäähän lenkki, josta amppelin saa roikkumaan kattokoukkuun.
Kello
Tarvitset:
- emalikulhon tai -lautasen
- muovisen leipäkorin
- kellokoneiston
- porakoneen (pihdit)
Tee näin:
- Poraa kulhon ja leipäkorin keskipisteisiin kellokoneiston tapin mentävät reiät.
- Pujota kellokoneisto reikiin niin, että leipäkori jää kulhon taakse ja kiinnitä koneiston mukana tulevien ohjeiden mukaan.
- Lyhennä viisareita tarvittaessa metallin leikkaamiseen sopivilla pihdeillä.
Kakkukupu
Tarvitset:
- ison ja syvän emalikulhon
- nuppivetimen
- porakoneen
Tee näin
- Poraa kulhon pohjaan keskelle vetimen varren mentävä reikä.
- Pujota nuppi reikään ja kiinnitä takapuolelta nupin vastakappaleella.