Vanha hirsitalo maaseudulla sai Tarun rakastumaan väreihin – ”Tykkään eri tyylien kotoisasta sekamelskasta”
Ensin Taru Rauhala vaihtoi alaa, sitten muutti maalle hirsitaloon, johon ei aluksi tullut edes juoksevaa vettä. Vanha rakennus muutti sisustustyylin rennommaksi.
Teksti
Kuvat
Julkaistu: 1.9.2020
Mutkittelevaa tietä reunustavat pellot ja korkeat puut. Perillä on hiljaista, vain pieni koski kohisee vieressä. Suuren tammen kupeessa seisoo ryhdikkäänä hirsitalo, joka odottaa vielä maalaamista. Oven avaa Taru Rauhala, ja tulijoita vastaanottavat innokkaina myös newfoundlandinkoira Wilma ja partacollie Edi.
Kun Taru tuli pusulalaiseen taloon ensimmäistä kertaa, hän aisti oitis hyvän tunnelman. Talo oli askeettinen, tosin huolella remontoitu ja yllättävän värikäs. Taru muutti taloon vuokralle mutta aikoi silti laittaa pintoja omannäköisikseen. Hänellä oli suunnitelmissa maalata sininen puuhella vaaleanharmaaksi ja portaikon mustat sormipaneelit valkoisiksi. Hyvin äkkiä silmä kuitenkin tottuikin sävyihin – talo halusi olla värikäs ja sisustukseltaan runsas.
Keittiön hallitsevin sävy on punainen. Vanha keittiönkaapisto näyttää alkuperäiseltä mutta on tuotu keittiöön vastikään.
Keittiönpöytä on tehty pukkijalkojen päälle nostetusta ovesta, jonka päällä on lasilevy. Tuolit ovat hauskasti eripariset.
Nykyään Taru sisustaa rennolla kädellä ja tykkää eri tyylien kotoisasta sekamelskasta.
Vanha puuhella on sähäkän sininen ja muodostaa hauskan kontrastin leivinuunin punaisten tiilien kanssa.
Edellisessä kodissa oli ollut siistiä ja matot suorassa. Jämptiys ei tuntunut vanhassa talossa luontevalta. Pian sisustus muuttui runsaammaksi ja koriste-esineitä alkoi ilmestyä sinne tänne.
– Nykyään sisustan rennolla kädellä ja tykkään eri tyylien kotoisasta sekamelskasta.
Olohuoneen seinissä on vielä alkuperäiset pinkopahvit ja tapetit. Pönttöuuni lämmittää taloa talvella. Singerin ompelukoneen jalkarakenteesta tuli vankat jalat sivupöydälle.
Puilla lämmittäminen alkoi sujua sen jälkeen, kun savut olivat tulleet muutaman kerran sisään.
Auringonkukka kuuluu Tarun lempikasveihin. Hän on istuttanut niitä omaan puutarhaan. Lisäväriä kimppuihin voi poimia ojanlaidoilta ja pellonreunoilta.
Siellä täällä talossa näkyy pilkahduksia entisten asukkaiden elämästä. Talosta löytyneen kortin kääntöpuolelta löytyy neiti Elsa Niemiselle osoitettu tervehdys: Muisto rippikoulusta 1918, toivoo Ingrid.
Hylly on tehty merenrannalta löytyneestä ajopuusta. Hevosaiheiset esineet kertovat Tarun harrastuksesta: hän ehti seistä vuosia kentän laidalla katsomassa tyttären ratsastamista, kunnes nousi itsekin hevosen selkään ja hurahti täysin.
Aiemmin Taru asui taajamassa isossa omakotitalossa, mutta se alkoi tuntua turhan suurelta yhdelle. Niinpä hän päätti muuttaa maalle pienempään taloon. Samalla hän vaihtoi modernit mukavuudet kuivakäymälään ja alkuun jopa vedettömään elämään. Pihalle tehtiin porakaivo ennen Tarun muuttoa ja sisälle alettiin vetää vesijohtoja. Ensimmäiset puolitoista kuukautta menivät kuitenkin ilman juoksevaa vettä. Siihenkin tottui äkkiä.
– Ensimmäinen talvi oli opettelua mutta taittui yllättävän hyvin. Pönttöuuneilla ja puuhellalla lämmittäminen alkoi sujua sen jälkeen, kun savut olivat tulleet muutaman kerran sisään.
Eteisestä avautuu kaunis näkymä keittiöön. Talossa ovat säilyneet komeat peiliovet. Punainen lankkulattia on jykevä.
Portaikon sormipaneelit on maalattu mustiksi, portaista tuli turkoosit.
Yläkerran huoneista riittää vieraillekin omansa. Paneloituun kattoon on jätetty tummat kattopalkit hienosti esiin. Seinät on tapetoitu Pihlgren ja Ritolan Bownet-tapetilla.
Yläkerta on remontoitu kylmästä vintistä asuttavaksi suuressa remontissa, joka venähti kaikkiaan kymmenen vuoden pituiseksi. Taru maalasi lattian samalla turkoosin sävyllä kuin portaatkin.
Täällä nukkuukin niin hyvin! Vanhoissa puutaloissa vain on sitä jotain.
Vanhassa talossa ja koirien kanssa touhutessa riittää niin paljon puuhaa, että Tarun ei tule istuttua sohvalla ja katseltua telkkaria, mutta käsitöille riittää sentään välillä aikaa.
Kesällä pihasaunasta pääsee kastautumaan koskessa. Parinsadan metrin päässä on uintipaikka. Pihalle Taru laittoi kolme lavakaulusta, joissa hän kasvattaa kausimansikkaa, tomaattia, lipstikkaa, basilikaa ja ruohosipulia.
Työkaverit kyselivät, eivätkö sudet tai karhut pelota Tarua siellä katuvalottomien taipaleiden takana.
– Koirat tuovat turvallisuutta, ikinä ei ole pelottanut. Täällä on kettuja ja metsäpeurat kulkevat pellonlaitaa. Turvallisempaa täällä varmaan on kuin kaupungin keskustassa.
Taloa kutsutaan Niemisen torpaksi alkuperäisten asukkaiden mukaan. Sitä on remontoitu huolella kymmenen viime vuoden aikana, ja talo on saanut muun muassa uuden katon, salaojat, putket imeytyskenttineen, sähköt ja lämpimän yläkerran. Ulkolaudoitus odottaa vielä maalia. Suuri tammi antaa sopivasti varjoa.
Sauna sijaitsee navetan päädyssä. Sieltä pääsee kulkemaan pyyhe päällä viereiseen koskeen kastautumaan.
Tarulla on kokemusta rohkeista hyppäyksistä muiltakin elämänalueilta. Hän työskenteli markkinointihommissa kansainvälisessä yrityksessä, kunnes päätti opiskella lähihoitajaksi. Nykyään hän on töissä vuodeosastolla ja on työhönsä tyytyväinen.
Elämänmuutoksissa on auttanut luottavainen asenne.
– Asioilla on tapana järjestyä ennemmin tai myöhemmin. Elämä menee omalla painollaan niin kuin on tarkoitettu.
Taru Rauhala sekä newfoundlandinkoira Wilma (oikealla) ja partacollie Edi toivottavat vieraat tervetulleiksi. Talo on remontoitu ekologisin materiaalein. 1930-luvulla rakennettu hirsitalo sijaitsee Pusulassa Lohjalla. Talossa on neljä huonetta, keittiö ja pihasauna vanhassa navetassa.
