Meidän Mökki

Tämä kelomökki on Maahismaja – kurkista Levin kuningatar Päivikki Palosaaren Kittilän piilopirttiin



Tämä kelomökki on Maahismaja – kurkista Levin kuningatar Päivikki Palosaaren Kittilän piilopirttiin

Hotelli- ja matkailuyrittäjä Päivikki Palosaaren Maahismajassa vallitsee sadunomainen tunnelma. Pieni piilopirtti on täydellinen vastakohta liike-elämän hulinalle.
Teksti Paula Bagge
Kuvat Antti Sepponen

Lumi pöllyää, kun moottorikelkka pitkine rekineen halkoo käkkyräkoivikkoja ja Ounasjoen yli metrin korkuisia kinoksia. Kelkan ohjaimissa on Päivikki Palosaaren aviomies Mika Latva, joka on avannut umpeen menneen kelkkareitin ja lämmittänyt mökin jo edellispäivänä. Päivikin omistama Hullu Poro -hotelli sijaitsee Levillä vain reilun kymmenen kilometrin päässä.

Matka vie Päivikin Maahismajalle. Valkoisen huurteen peittämä kelomökki nököttää Ounasjoen lumisella rantatörmällä. Sen isot eripari-ikkunat ovat täynnä kuurankukkia. Jos onni suosii, perille päästyä maahisetkin saattavat näyttäytyä.

Ostohetkellä tontille ei ollut tietä, mutta nyt moottorikelkalla pääsee perille asti. Pienen mökin tarkka neliömäärä ei ole tiedossa.

Vaikka mökki ei ole viime vuosien aikana ollut aktiivisessa käytössä, sitä ei suinkaan ole unohdettu. Päivikin sielunmaisemaan rakennettu maja elää hänen sydämessään, vaikka nykyiset lomamatkat sattuisivatkin suuntautumaan toiselle puolelle maailmaa. Pari suunnittelee tulevansa Päivikin lastenlasten kanssa mökille päiväretkelle jo seuraavana lauantaina. He aikovat jättää peruslämmön päälle. Maahismaja on tuvan, makuusopen ja parven käsittävä pienen pieni saunamökki. Kaasulämmitin puskee lämpöä, ja takassa roihuava tuli luo tunnelmaa.

– Oman mökin saaminen juuri tähän paikkaan oli minulle tärkeää silloisessa elämässäni, jolloin taloudellinen tilanteeni oli kaukana nykyisestä, emäntä tunnustaa istahtaessaan tuvassa olevaan nojatuoliin.

Päivikki Palosaari tuntee mielensä aina levolliseksi Maahismajassa. Kelkan kyydissä on myös aviomies Mika Latva.

Matka mökille tehdään talvisin aina moottorikelkalla. Nykyisin majalle vie jo tie, mutta talvisin sitä ei aurata. Kun Päivikki 90-luvun alkupuolella rakennutti mökkinsä, rakennuspaikka oli keskellä tietöntä jokivartta.

Lappilaisilla pitää olla myös mökki

Maahismajan tarina sai alkunsa pari vuosikymmentä sitten. Kittilän Könkäältä kotoisin olevan Päivikin elämässä oli meneillään kaksi suurta vaihetta: yksinhuoltajuuden ankara arki ja suunnitelmat laajentaa ravintola Hullu Poro massiiviseksi hotelliksi.

Hehtaarin mökkitontin hän oli hankkinut jo 80-luvulla odottamaan parempia aikoja.

– Vaikka me lappilaiset asumme maalla, meillä pitää olla myös tontti ja mökki metsässä tai mieluummin järven tai joen varrella, Päivikki kertoo.

Oma mökki oli kangastellut mielessä tontin hankkimisesta asti, mutta hänen elämäntilanteensa ei tuolloin sallinut henkilökohtaisia investointeja.

– Olin juuri jäänyt alle kouluikäisten tyttärieni Piritan ja Riikan yksinhuoltajaäidiksi, eikä meillä ollut edes kunnon asuntoa. Haaveilin kuitenkin pienestä mökistä, jossa tytöt voisivat leikkiä ja minä itse rauhoittua, Päivikki muistelee.

Hän kertoo asuneensa 90-luvun alussa ravintola Hullu Poron pihassa olevassa yhden huoneen tönössä, jossa ei ollut edes eteistä.

– Ravintolan henkilökuntaa majaili talon yläkerran parvella. Kun he kömpivät keskellä yötä nukkumaan, heidän piti kulkea sänkyjemme vierestä. Heräsimme aina siihen rytinään. Meillä oli henkilökunnan kanssa yhteiset vessa, suihku ja sauna. Yksityisyys puuttui kokonaan, ja se kävi pidemmän päälle rasittavaksi.

Lopulta Päivikki sai rakennettua vanhemmalle tytölle oman pienen makuutilan pihamökin terassin purkulaudoista.

Kun hän sai bisneksensä pyörimään, lopulta Maahismajakin alkoi nousta rantatörmälle – hitaasti, mutta varmasti.

– Kirvesmies teki mökin niistä aineksista, joita sain kasatuksi. Kaikkea ei tarvinnut alusta aloittaa, vaan homma lähti käyntiin puoleenväliin rakennetusta mökkikehikosta, jonka olin hankkinut edullisesti aiemmin.

Terassin paaluihin veistetyt maahisukot pitävät mökistä huolta emännän ollessa muualla.

Rakennustarpeet kulkivat talvella jäitä pitkin, sillä tietä tontille ei ollut. Päivikki on aina ollut taloudellinen ja kekseliäs. Mökkiä rakentaessaan hän käytti kaikki mahdolliset konstit rakennuskustannuksien pitämiseksi kurissa.

– Hankin poistomyynneistä paljon isoja eripari-ikkunoita, jotta kelohirttä ei menisi niin paljon. Mökkiä tehtiin jämäikkunoiden ehdoilla, ja kyllä ne kelotkin taisivat olla jämäainesta, hän sanoo nauraen.

Maahismajassa ikkunapinta-alaa on enemmän kuin tyypillisissä pikkuruutuikkunoiden somistamissa 90-luvun kelomökeissä. Mökin neliöitä Päivikki ei ole laskenut, mutta iso se ei ole. Siinä on tupakeittiö, pieni makuualkovi ja parvi. Rottinkituolit odottavat kesät talvet istujia. Nyt talvella niiden päällä ovat pörröiset lampaantaljat.

Terassilta päästään isoon saunaan, jonka vesipadassa lämpenee kesäisin joesta nostettu kylpy- ja tiskausvesi sulatetaan lumesta, jos avantoa ei ole tehty.

Päivikki kyhäsi terassille hienon pöydän tiilenpätkistä ja vanhasta lankusta. Lyhdyt valaisevat kauniisti terassin.

Tulvat vievät huussin mennessään

Maahismaja on muistojen mökki. Päivikki kertoo, että kesäisin mökille tuleminen veneellä tyttöjen ollessa pieniä oli suorastaan uskaliasta, kun piti tarkkaan tietää, miten välttää karikot.

– Keksimme täällä aina kaikkea kivaa tekemistä, pelasimme pelejä ja paistoimme tyttöjen kanssa lettuja kaasuliedellä. Usein tytöillä oli mukana kavereitakin.

Tytöt nukkuivat parvella kavereidensa kanssa siskonpedissä, emäntä pienessä makuualkovissa.

– Tilaa oli kuitenkin riittävästi, ja kaipaamani yksityisyys taattu.

Vaikka huussi on pystytetty säädyllisen matkan päähän jokirannasta, sen sijainti on osoittautunut ongelmalliseksi. Kevään tulvat ovat vieneet sen mennessään parikin kertaa.

– Mitään uutta en tänne sisälle kaipaa, en uusia huonekaluja enkä astioita. Mökin kuuluu olla tässä varustuksessa. Näin se tuntuu aidolta ja hyvältä. Sähköt voisin kuitenkin haluta ja sisävessan, Päivikki tuumailee.

Maahismajassa on kaksi lämmönantajaa, iso takka ja kaasukamina.

Tunnelma Maahismajassa on vaatimaton ja koruttomuudessaan kodikas. Mökin mukavat nojatuolit löytyivät Muurolan mielisairaalan poistomyynnistä. Päivikki päällysti nuhjaantuneet nahkatuolit kankaalla. Lämpimät mustaharmaat matot ovat lampaanvillaa.

– Paksut matot ovat mökillä tarpeelliset. Mattojen pitää peittää lähes koko lattiapinta-ala. Niin kylmä pysyy loitolla.

Poron- ja lampaantaljat, viltit ja vällyt ovat Lapin kylmässä talvessa tarpeellisia, ja niitä on tuvassa sohvien ja penkkien päällä.

Kynttilätkin lämmittävät ja luovat tunnelmaa pieneen tupaan, jossa kuumaa mehua juodaan kuksista ja pullat tarjoillaan poronsarvilla koristellulta puuvadilta.

Mutta elävätkö maahiset todellakin mökin ympäristössä? Ja onko Päivikki niitä nähnyt?

– Tietenkin olen nähnyt. Jokainen niitä näkee tai ainakin tuntee niiden olemassaolon, jos vain sallii itsellensä otollisen mielen.

Suuret matot ja kunnon nutukkaat pitävät varpaat lämpiminä. Päivikki ei ole muuttanut sisustusta kertaakaan pariinkymmeneen vuoteen. Vain uusia lyhtyjä hän hankkii usein, sillä hän rakastaa poltella tuikkuja ja kynttilöitä. Makuualkoviin mahtuu sänky, ei muuta. Lisätilaa tuo parvi, joka on makuualkovin ja tuvan päällä. Saunan lämmittämisessä on hohtoa: talvella pesuvesi sulatetaan lumesta ja lämmitetään padassa. 1990-luvun alussa rakennettu pieni kelomökki sijaitsee Kittilässä Ounasjoen rantatörmällä.
Julkaistu: 20.12.2017