Talo alkoi tuntua Sannasta ja Terosta omalta vasta sitten, kun sinne tulivat vahvat värit ja unelmien puutarha: ”Mikään ei enää häiritse”

Kun sumutorven ääni kuuluu Airistolta, tietää, että merellä on sumu. Muuten Jokeloiden pihalla ei heti arvaisi, että ollaan Turun edustan saaristossa. Saari on niin suuri, ettei merta näe.

Jokelan perhe rakennutti perinnehenkisen valmistalon kymmenisen vuotta sitten, kun perheen lapset olivat pieniä. Sanna Jokela on kotoisin tien toiselta puolen, joten lapset ovat saaneet kasvaa samoissa lapsuudenmaisemissa kuin hän. Nyt lapset ovat kasvaneet teini-ikään ja myös talo on kokenut muodonmuutoksen. On ollut vihdoin aikaa uudistaa kaikki huoneet omannäköisiksi.

Kun Jokeloiden talo rakentui, piha oli entistä peltoa. Pihalle on ollut koko ajan selkeä tavoite: vallata pelto puutarhalle. Ruohonleikkuualue vähenee jatkuvasti, kun kasvit lisääntyvät.

Varjoa verhoilla Kesällä perhe viettää aikaa pääosin ulkona ”grillaten ja chillaten”. Terassista tulee kuumina päivinä paahteinen, silloin oleskelupaikka vaihdetaan pergolaan. Kevyttä varjoa luovat pitsiverhot.

Isot pallomaiset siniset hortensiat ovat aitoja kukkia, eivät tekokukkia vaikka siltä näyttäisivätkin.

Miltä tuntui rakentaa suvun maille?

Sanna: Isovanhempani lähtivät evakkoon Karjalasta ja rakensivat rintamamiestalon tuohon tien toiselle puolen. Siellä asuu nyt serkkuni. Vanhempani rakensivat viereen 1970-luvun tiilitalon. Sitten me rakensimme talon tähän entiselle pellolle ja siskoni vähän matkan päähän sen jälkeen. Aluksi mietitytti, kun talo on niin lähellä lapsuudenkotiani. Aika pitkään henkisesti vastustin tätä. Mutta oli tosi helppoa, kun lapset olivat pieniä, heidät pystyi viemään mummolaan tien toiselle puolen. Tässä on turvaa puolin ja toisin.

Uusvanha ruokapöytä ostettiin Boknäsistä. Tuolit ovat Vitran Eames-mallia. Turkooseja tuoleja täydentämään löytyi neljä samanlaista tuolia kermanvaaleana naapurisaaresta hyvällä diilillä. Ne ovat ehkä 1990-luvulta. Jugendkaappi löytyi Torista.

Perheen kuopus Jonne keksi keittiön seinään liukuvärjäyksen tehtyään koulussa sellaista kuvaamataidon tunnilla.

Laattatemppu Keittiön välitilan laatat ovatkin laattaa imitoivaa tarraa. Ne tulivat Intiasta. ”Aluksi meinasi mennä hermo, kun niitä askarreltiin, mutta loppua kohti homman alkoi oppia”, Sanna kertoo.

Miten päädyitte rakentamaan uuden talon?

Sanna: Asuimme Turussa kolmikerroksisessa puutalo-osakkeessa. Jonne oli taaperona niin hasardi, että pelkäsimme hänen tulevan pää edellä portaita alas. Etsimme ensin entisen kodin läheltä rintamamiestaloa. Sitten mietimme, että minulla on tontti valmiina ennakkoperintönä. Kuvittelin, että tulee halvemmaksi tehdä uusi talo.

Tero: Kannustalon perinnetalomalli miellytti meitä ja oli muuttovalmis. Talo nousi muutamassa päivässä. Kävimme valitsemassa etukäteen kaiken. Oli aika vaikeaa päättää materiaalit kuvien perusteella, emme osanneet kuvitella niitä valmiina.

Mies ja kitara Tero soittaa bändissä kitaraa. Piharakennukseen valmistui vastikään treenikämppä, jossa Sanna kuuli pitkästä aikaa Teron bändin soittoa. ”Tehän kuulostatte ihan oikealta bändiltä”, Sanna tuumasi.

Olohuoneen ryhti koheni, kun seinät maalattiin Tikkurilan turkoosilla sävyllä S366. Se on hauska väripari työhuoneen punaiselle. Lattialla oleva arkku on peräisin Teron isovanhempien autotallin ylisiltä. Sanna on paikkatietoasiantuntija eli työskentelee karttojen kanssa, joten työhuoneenkin seinällä on kartta. Pohjanmaan sohva ja sininen nojatuoli hankittiin Iskusta. Takka on Uuniseppien.

Tarjoiluvaunu löytyi kirpputorilta Raisiontien varrelta. Se oli välillä grillialustana mutta pääsi takaisin sisälle, koska sininen seinä kun tuntui kaipaavan rinnalleen jotain kiiltävää. Lampunjalka löytyi Ekotorilta. Siinä oli ruma varjostin, jonka Sanna vaihtoi Pentikin varjostimeen. Italialaista lasikarahvia ei uskalleta enää avata. Viimeksi kun se avattiin, alkoi koronapandemia, ja perhe vitsaileekin, että pullon henki tuli ulos.

Tauluissa on meriteema. Sannalla oli aiemmin steampunk-kausi, johon liittyi Kapteeni Nemo -meriteema, ja aihe kumpuaa sieltä.

Miten talo on muuttunut valmistumisensa jälkeen?

Sanna: Valmistaloon kuului tietty väripaletti maaleja, tapetteja ja laattoja. Olemme laittaneet niitä uusiksi pikkuhiljaa. Lapset olivat pieniä, kun talo valmistui, siksi lastenhuoneiden tapetit olivat alussa aika lapsellisia. Aloitimme muutokset Ellin huoneesta. Olohuoneen muutos lähti vanhasta höyläpenkistä, jolle löytyi Torista kaveriksi jugendkaappi. Siitä muodonmuutokset ovat edenneet läpi talon. Vasta nyt tuntuu, että talo alkaa tulla omannäköiseksi, mikään ei enää häiritse.

Vanhempien makuuhuone oli ennen vaaleansininen ja nykyiseen makuun liian hempeä. Seinälle suunniteltiin ensin metsämaisemaa, jossa olisi puita ja taivasta. Tapettikaupassa pari päätyi viidakkotapettiin, josta tuli hyvä mieli. Tapetti on Mischievous Monkeys Rebel Wallsilta ja siitä poimittiin muiden seinien tummanvihreä sävy.

Makuuhuoneen työpisteestä tuli vanhoilla kalusteilla viihtyisä. Turkoosi työpöytä löytyi Mimmin kirppikseltä ja maalattiin jämämaaleilla. Tuoli on Ekotorilta.

Eteisen itämainen matto on Sannan äidiltä. Tämä oli ostanut pihassa käyneeltä mattokauppiaalta matot itselleen ja tyttärelleen. Aluksi Sanna ei tykännyt matosta, mutta jälkikäteen ajateltuna hetki ei ollut vielä oikea. Sittemmin kodin kaikki matot ovat vaihtuneet itämaisiksi. Valkoinen iso lipasto on Kruunukalusteesta.

Osoittautuiko talo hyväksi valinnaksi?

Tero: Olemme tyytyväisiä yksikerroksiseen taloon. Talossa olisi varaus toiselle kerrokselle, mutta se on nyt tyhjänä, kun tilaa on muutenkin riittävästi.

Sanna: Kyllä! Talo on käytännöllinen mutta myös ihannetaloni. Sisustuksessa saan toteuttaa mielihalujani. Tykkään väreistä ja isoista rouheista asioista. Kiertelen paljon kirppareita ja katselen, löytyykö jänniä juttuja. Myös sijainti saaristossa on kiva, vaikka täältä onkin 15 kilometriä Turun keskustaan. Yhteislaituri on meren rannalla puolentoista kilometrin päässä, siellä käymme uimassa kävellen tai pyörällä kesäaikaan lähes päivittäin.

Ellin huone on käynyt läpi jo vaaleanpunaisen, turkoosin ja vihreän kauden. ”Vuoden välein pitäisi olla eri väri”, hänen äitinsä Sanna tuumaa. Elli oli mukana miettimässä huoneensa uutta tyyliä. Hän tykkää olla metsässä, joten väreiksi valikoitui vihreää ja ruskeaa. ”Äidillä on yleensä hyviä ideoita, mutta välillä liikaa. Äiti saa sisustaa kuitenkin koko muun kämpän”, Elli sanoo.

Jonne on innostunut Legoista, mikä näkyy huoneessa. Hän on järjestellyt kaikki värin mukaan.

Tuulikaapin seinän kaksi väriä rajautuu näppärästi naulakolla. Alaosa seinästä on maalattu vahvan turkoosiksi.

Entinen pelto on nyt kukoistava puutarha

Kun Jokeloiden talo rakentui vuosikymmen sitten, piha oli entistä peltoa. Pihalla on ollut koko ajan selkeä tavoite: vallata pelto puutarhalle. Ruohonleikkuualue vähenee jatkuvasti, kun kasvit lisääntyvät. Alkuvaiheessa Sanna Jokela sai puutarhan muodostamiseen muutaman tunnin konsultaatioapua Viherlassilasta, sen jälkeen hän on hoitanut suunnittelun itse.

Viinimajan Sanna ja Tero saivat yhteiseksi 40-vuotislahjaksi Sannan siskolta. Tavoitteena on, että lopulta viiniköynnös ja kärhöt peittävät rakenteet kokonaan.

Joka vuosi puutarhaan tulee jotain uutta. Viimeisin tulokas on kalalampi, jonka tekemiseen tarvittiin vähän insinöörimieltä. Sannan puoliso Tero Jokela olisi halunnut siitä neliönmuotoisen, mutta Sanna sai taivuteltua hänet epäsymmetrisen kahdeksikon muodon kannalle. Pihassa on yhteensä viisi erilaista vesiaihetta.

Sanna on paikkatietoasiantuntija eli karttojen piirtäjä ja hän tykkää piirtää suunnitelmia, vaikka kaikki ei menisikään aina niiden mukaisesti. Nuotiopaikan ympärille hän halusi ehdottomasti pohjoisnuolen eli niin sanotun karttaruusun, joka näkyy myös uusimmissa Turun ilmakuvissa. Innokkuus suunnitella uutta näkyy myös puutarhanhoidossa.

”Olen enemmän rakentaja, en tykkää ylläpidosta. Ensimmäiset kukkapenkit eivät kiinnosta enää”, Sanna myöntää.

Puutarha on jaettu erilaisiin osioihin: japanilaishenkiseen puutarhaan, muotopuutarhaan ja cottage garden -alueeseen. Musta väri yhdistää ulkokalusteita ja pergolaa.

Puutarhan kanssa Sannasta on tullut kärsivällisempi, ja hän sietää nykyään paremmin, etteivät asiat tapahdu heti. Kun hän alkoi muovata puutarhaa kymmenisen vuotta sitten, tuntui hirveältä, ettei mikään näyttänyt miltään.

”Sitten yhtäkkiä plomps”, hän kuvailee hetkeä, kun piha alkoi näyttää puutarhalta.

Akileijat ja pionit ovat Sannan lempikukkia. Tosin: ”Lähtökohtaisesti tykkään kaikesta, mikä elää”, Sanna sanoo nauraen. Yhtenä talvena kuoli viisi ruusupensasta, ja Sanna luopuukin suosiolla kasveista, jotka eivät selviydy.

Kiinnostus puutarhanhoitoon on kasvanut koko ajan. Sanna kuikuili pitkään muiden puutarhoihin ja mietti, miten pääsisi tutustumaan niihin. Hän päätti perustaa puutarhakerhon ja kutsua ihmiset ensin katsomaan omaa puutarhaansa. Kymmenkunta ihmistä tuli ja kerho sai alkunsa. Nyt kerho vierailee yhdessä ihastelemassa saarten puutarhoja.