Taiteilija Anni Peltolan perheen kodissa näkyy luovuus ja käsin tekemisen tuntu: ”Rakastan mummolaestetiikkaa”
1950-luvun rivitaloasunto Itä-Helsingissä putkahti taiteilija Anni Peltolan perheen eteen vähän yllättäen. Se toteutti haaveen omasta ateljeesta.
Tummapintainen rivitalo kätkee sisäänsä valoisan ja värikkään taiteilijakodin. Yläkerran ateljeehuoneessa syntyy värikylläisiä tauluja, joissa Anni Peltola päästää luovuutensa valloilleen. Viehtymys kauniiseen estetiikkaan näkyy joka puolella kotia. Silti Annin ja hänen puolisonsa kodissa pitää olla myös huumoria pienissä yksityiskohdissa. Alle kouluikäiset tyttäret pitävät huolen siitä, että kodissa riittää hulinaa.
Koti: Vuonna 1959 rakennettu rivitaloasunto Helsingin Herttoniemessä, 4 h + k, 90 m².
Täällä asuvat: Anni Peltola, 36, puoliso ja kaksi alle kouluikäistä tytärtä.
Seuraa somessa: @mimiicreative



Anni: ”Vietin lapsuuteni Itä-Helsingin Roihuvuoressa, ja palasin lasten myötä takaisin itään päin Herttoniemeen. Vanhempani asuvat lähellä ja auttavat ihanasti lastenhoidossa, jotta minun on mahdollista tehdä töitä. Toinen siskoistanikin asui ennen lähellä ja kävi esimerkiksi omilla avaimillaan siivoamassa kodin ja tuomassa herkkuja, kun olin synnyttämässä. Nyt on haikeaa, kun molemmat siskoni asuvat ulkomailla.



Alun perinkin etsimme pihallista kotia, mutta sellaista ei tullut vastaan. Päädyimme kerrostalokolmioon ja remontoimme sen kauttaaltaan. Puolen vuoden jälkeen puolisoni törmäsi tämän kodin asuntoilmoitukseen ja sopi näytön kysymättä minulta.
”Rakastan mummolaestetiikkaa ja sitä, että asioilla on tarina.”
Rakastuimme asuntoon, mutta itse jouduin työstämään ajatusta muutosta. Se ei tuntunut järkevältä, kun edellinen koti oli juuri saatu valmiiksi.




Asuntokaupan järkevyyden ratkaisi yllättäen toinen asunnon myyjistä. Hän etsi kolmiota Herttoniemestä, joten päätettiin tehdä asunnonvaihto. Siihen suostuin, ja kaikki meni lopulta helposti. Muutimme samana päivänä, ja myyjän muuttoauto kaarsi edellisen kodin pihaan, kun vielä pakkasimme tavaroitamme. Teimme muuttosiivoukset uusissa asunnoissamme.
Kodissamme näkyy luovuus ja käsin tekemisen tuntu. Olemme ryhtyneet remontoimaan ja tekemään asioita itse. Tykkäämme leikkisästä tyylistä, kodissa pitää olla jotain uniikkia ja erilaista. Itse olen tehnyt paljon sen eteen, että kodissa on toimivaa ja kaunista. Rakastan mummolaestetiikkaa ja sitä, että asioilla on tarina.



Kodissa on kompaktit neliöt, mutta mahdumme tänne hyvin, kun pidämme tavaramäärän karsittuna. Oma piha on kesäkautena yksi olohuone lisää.
Haaveilemme välillä vanhasta puutalosta ja käymme toisinaan katsomassakin niitä. Silti oma koti voittaa. Tulemme näytöiltä kotiin ja tuumaamme, että ah, meillä on kyllä paras koti!”


Näin kokoat taideseinän – Annin vinkit:
- Persoonallinen ja merkityksellinen taideseinä syntyy kokoamalla itselle mieluisia taideteoksia ja esimerkiksi omia tai lasten maalauksia kehystettynä. Perinteisten maalausten ja kuvien lisäksi taulukollaasiin sopivat hyvin esimerkiksi keramiikkataide ja pienet ryijyt.
- Harmoninen kokonaisuus saadaan aikaan, kun teoksia yhdistää yksi tai muutama väri, joka toistuu kaikissa tauluissa. Myös samankaltaiset kehykset voivat toimia yhdistävänä tekijänä.
- Taideseinän voi koota myös irrotettavien tarrakoukkujen avulla, jos pelkäät reikiä seinässä. Taulut voivat myös nojata seinään esimerkiksi lipaston päällä. Pinterestistä löytyy kokoamisohjeita taulujen asetteluun.
- Usein useampi pieni taulu näyttää paremmalta ripustettuna yhtenäiseksi kokonaisuudeksi kuin yksitellen siellä täällä, missä vain sattui olemaan naula. Valitse teosten sävyt muuhun sisustukseen sopivaksi tai poimi esimerkiksi sohvatyynyihin värit maalauksesta.
