Taitekattoinen, vaaleankeltaiseksi maalattu huvila kuusiaidan takana huokuu menneiden aikojen tunnelmaa. Lasiverannalla kukkivat pelargonit tuovat mieleen ruotsalaistaiteilija Carl Larssonin postikorteistakin tutut maalaukset: Suvirannassa vallitsee samanlainen kesäpäivän huolettomuus, on valoisaa ja viihtyisää.

Viittaus Larssoniin ei ole sattumaa. Hän oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteen taiteilijoita ja kirjailijoita, jotka alkoivat korostaa kodin viihtyisyyden merkitystä ihmisen luovuudelle. He puhuivat erityisestä kotitunteesta. Uusi koti-ihanne poikkesi valtavirrasta. Täyteen ahdettujen ja jäykkien säätyläiskotien tilalle haluttiin yksinkertaista, käytännöllistä ja kodikasta. Taloja, jotka saivat ajatuksen lentämään ja luovuuden kukkimaan.

Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenet olivat hyvin perillä ajan virtauksista. Vaikutteita he saivat muun muassa englantilaisesta Arts and Crafts -taidesuuntauksesta, joka suosi käsillä tehtyjä esineitä teollisesti tuotettujen sijaan.

Suvirannan rakentamisajalta on säilynyt kuvauksia etenkin Saimi Järnefeltin ja tämän sisaren kirjoitusten ansiosta: ”Saimi ja Erik näyttivät niin onnellisilta... Aikovat rakentaa sinne Järvenpäähän omaa asuntoa, pientä kaksikerroksista jokseenkin hauskalle paikalle aivan maantien vieressä.”, kirjoitti Saimi Järnefeltin sisar vierailtuaan pariskunnan luona huhtikuussa 1900.

Suomen kultakauden mestareihin lukeutuva taidemaalari Erik eli Eero Järnefelt noudatti ystävänsä, kirjailija Juhani Ahon kutsua ja muutti perheineen Helsingistä Järvenpäähän vuonna 1899. Aluksi he asettuivat vuokralle Vanhankylän kartanoon, mutta jo keväällä 1900 löytyi sopiva tontti omalle asunnolle: noin hehtaarin suuruinen puuton hevoshaka Tuusulanjärven itäiseltä rannalta, aivan Ahojen huvilan naapurista.

Talon suunnittelun Järnefelt antoi ystävälleen, arkkitehti-taiteilija Usko Nyströmille. Miehet olivat tutustuneet, kun he olivat opiskelleet Pariisissa samaan aikaan. Nyströmin suunnittelemista rakennuksista kenties kuuluisin on vuonna 1903 valmistunut Imatran Valtionhotelli.

Arkkitehti kuunteli Järnefeltin toiveita, mutta lisäsi taloon kuisteja ja parvekkeita ja uudisti väritystä. Tulos oli paljon herraskaisempi kuin esimerkiksi taiteilija Pekka Halosen samoihin aikoihin rakenteilla ollut hirsiateljee Halosenniemessä.

– Eero Järnefelt antoi arkkitehdille vapaat kädet, mutta rakentamiseen hän kuulemma puuttui, toteaa Suvirannan nykyinen isäntä, Järnefeltin tyttärenpoika Juhani Kolehmainen.

Hirret taloa varten tuotiin Keski-Suomesta. Rakentajana toimi paikkakuntalaisille tuttu kirvesmiesporukka Pornaisista. Samat miehet rakensivat myöhemmin vähän matkan päähän noussutta Ainolaa.

”Meillä vaan rakennus kohoaa, kivijalka alkaa olla valmis”, Saimi Järnefelt kirjoitti kälylleen Aino Sibeliukselle joulun alla vuonna 1900.

Saimi kuvaili seuraavan vuoden huhtikuussa vietettyjä harjannostajaisia Aino Sibeliukselle, että jokainen työmies sai kaksi markkaa. Tunnelma oli katossa. Arkkitehtia, Eero Järnefeltiä ja rakennusmestaria nostettiin tuolilla ilmaan.

Suvirantaan päästiin muuttamaan heinäkuussa 1901, vaikka ulkolaudoitus valmistui kesällä 1903. Talo maalattiin pappilankeltaiseksi ja ikkunapuitteet, pilarit sekä pylväät ja nurkkalaudat tummanvihreiksi. Samaan aikaan järven rannalle valmistui sauna. Pihassa oli liiteri ja pieniä talousrakennuksia.

– Isäntä teki Suvirannasta työhuoneensa ja kasvavan perheen kodin, Juhani Kolehmainen kertoo.

Noin 400-neliöisen talon alakerta jakautuu kahteen osaan. Pohjoispuolen muodostavat ateljee ja suuri sali, eteläistä päätyä hallitsevat keittiö apuhuoneineen sekä alun perin lastenhuoneena toiminut ruokasali. Pääsisäänkäynti on kuistilla talon keskivaiheilla, lasiverannan kyljessä.

Valoisa ateljee on talon sydän. Huone on kahden kerroksen korkuinen, ja sen suuri ruutuikkuna katsoo pohjoiseen. Tänne mahtuu lähes viisimetrinen joulukuusi.

Ateljeen kattoa ja parvea kannattelevat pyöröhirret. Puulattia on maalaamaton.

Suvirannan ateljeessa syntyi merkittävä osa Eero Järnefeltin tuotannosta, kuten suuret maalaukset Helsingin yliopiston juhlasaliin, monia muotokuvia sekä alttaritaulu Johanneksen kirkkoon.

– Täällä syntyivät myös monet rantamaisemat, pilvifantasiat ja auringonlaskut, jotka avautuivat katsojalle suoraan pihasta, jopa ateljeen ikkunasta, Kolehmainen toteaa.

Suviranta ympäristöineen antoi ihmisistä, eläimistä ja luonnosta kiinnostuneelle maalarille jatkuvasti uusia aiheita. Järnefelt kuvasi tauluissaan usein Suvirannan kotoista elämää ja lasten puuhia.

Isäntä oli työn äärellä eikä häntä saanut häiritä, kun ateljeen ovet olivat kiinni. Jos ovet olivat auki, kuka tahansa sai tulla sisään. Silloin lapset, kuten Juhanin äiti Laura, saivat soittaa ateljeen pianoa, maalata ja askarrella.

Ateljeessa pidetyille tanssitunneille ja tanssiaisiin osallistuivat taiteilijayhteisön lapset ja aikuiset. Tosin Jean Sibeliuksen soittaessa kukaan ei tohtinut tanssia – kaikki halusivat vain kuunnella mestarin soittoa.

Ateljeesta on kulku tilavaan saliin, joka alussa toimi ison perheen ruokailu- ja oleskeluhuoneena. Salista taas pääsee avokuistin kautta talon järvenpuoleiselle pihalle. Portaat johtavat yläkertaan sekä eteisestä että talon päädyssä olevasta ruokasalista.

Yläkerrassa sijaitseva Saimin ja Eeron makuuhuone on nyt vierashuone. Saimi maalasi seinää kiertävän rentukkakuvioisen reunuksen Eeron tekemän sapluunan mukaan. Huoneesta pääsee pienelle parvekkeelle, josta on näköala Tuusulanjärvelle.

Toisessa kerroksessa oli aikoinaan Eero Järnefeltin nikkarointihuone, mutta lasten kasvaessa siitä tehtiin vanhimman pojan Heikin huone, ja taiteilija ryhtyi nikkaroimaan pihan talousrakennuksessa. Nykyään yläkerran huoneessa nukkuu isäntäväki. Sen naapurissa sijaitsevan kirjaston kiinteät hyllyt ovat osin Järnefeltin tekemät. Yläkertaan on remontoitu lisää leikki- ja nukkumatilaa lapsille ja lastenlapsille.

Saimi ja Eero olivat molemmat innokkaita puutarhureita. Elokuussa 1900, samaan aikaan kun talon perustuksia kaivettiin, aloitettiin pihan ja puutarhan rakentaminen. Eero suunnitteli kukkapuutarhaa ja istutti entiselle laidunmaalle omin käsin mäntyjä, lehmuksia, vaahteroita, tammia ja hevoskastanjoita.

Ateljeen ison ikkunan ulkopuolelle tehtiin pieni muotopuutarha, joka sai nimekseen Versailles.

Kasvimaat, marjapensaat ja hedelmäpuut sekä niiden tuottama sato olivat Saimille tärkeitä.

”Meikäläiset ovat jo kaikki Helsingissä, minä yksin vielä kökötän ja varustan ankaraa talvea varten täällä Suvirannassa.”, Saimin kirje sisarelleen eräänä elokuisena päivänä.

Juhani Kolehmainen tuntee Suvirannan talon perin pohjin. Onhan hän asunut talossa lapsuutensa, nuoruutensa ja lähes koko aikuisikänsä.

– Kun isäni sai opettajan paikan Järvenpään oppikoulussa vuonna 1933, muuttivat vanhempani Suvirantaan, ja minä myttynä mukana. Muutto oli onnenpotku taiteilija-äidilleni: asunto rakkaassa lapsuudenkodissa, lukemattomat taideteosten aiheet käden ulottuvilla ja ateljee lähes omassa käytössä.

Juhani ja Anna-Kaisa Kolehmainen ovat isännöineet Suvirantaa yli 30 vuotta. Talo on Kolehmaisen mukaan kuin vanha laiva, joka tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa ja korjaamista. Työtä riittää myös puutarhassa.

– Paljon olen tehnyt itse, ja opetellut samalla. Timpurin taitoja opin jo koulupoikana Ainolan talonmieheltä, Siimekseltä, joka työskenteli täälläkin toisinaan.