Kotivinkki

Syke-sarjan näyttelijä Leena Pöysti: "Omana itsenä esiintyminen on pelottavaa"

Syke-sarjan näyttelijä Leena Pöysti: "Omana itsenä esiintyminen on pelottavaa"

Näyttelijä Leena Pöysti joutui jättämään teatterilavat, koska yksinhuoltajan arkea ja iltatöitä ei voinut yhdistää. Nyt hän sumplii uusperheen aikatauluja ja miettii, mitä kaikkea vielä ehtisi elämässään oppia.
Teksti Leeni Hoimela
Kuvat Raisa Kyllikki Ranta
Mainos

Televisiossa sairaanhoitaja Johanna Alanko pitää kulissit kunnossa: uralla on edettävä, vaikka se satuttaisi perhettä, ja kodin on oltava tip top. Elämä on suoritus.

Johannaa suositussa Syke-sarjassa näyttelevä Leena Pöysti myöntää, että hän on töissään yhtä kunnianhimoinen kuin roolihahmonsa ja utelias kaikkeen uuteen. Siihen yhtäläisyydet päättyvätkin.

– Olen paljon holtittomampi. Inhoan kulissielämää ja itsekästä ”koska voin, niin saan” -asennetta. Minusta omien tekojensa takana pitää seistä eli elää niin, että kodin oven pystyy avaamaan, vaikka siellä olisikin sotkuista.

Suuri ero on myös se, että 39-vuotias Leena ei kuvittele voivansa hallita elämää.

– Sen elämä on todistanut minulle jo monta kertaa. Kaikki saattaa muuttua hetkessä, ja matkalle täytyy tehdä paaluja, joiden avulla selviää yllätyksistä.

Niitä paaluja Leena on tarvinnut.

TASAINEN RIVI YSEJÄ vuodesta toiseen. Niin tasainen, että se nauratti vanhempiakin. Koulunkäynti oli nuorena Leenalle helppoa, koska häntä kiinnosti oikeastaan kaikki. Riitti, että piti korvansa auki.

Lukion loputtua pänttääminen ei kuitenkaan enää kiinnostanut.

– Kun kirjoitin ylioppilaaksi, totesin, että tätä paperia en ikinä tarvitse. Olisin voinut lähteä yliopistoon, mutta se olisi ollut kauhean tylsää! Halusin kertoa tarinoita.

Alan valinta ei ollut kenellekään yllätys. Ensimmäinen päivä lukiossa oli samalla ollut Leenan ensimmäinen työpäivä televisiossa: 16-vuotiaana hän sai näytelmäkerhon kautta roolin MTV3:n sarjassa Viiskulmasta itään. Vuotta myöhemmin hän kumarsi ensi kertaa Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

Unelmista kirkkain toteutui, kun Leena Teatterikorkeakoulusta valmistuttuaan pystyi elättämään itsensä teatterilla. Vierailujen jälkeen hän sai kiinnityksen Kansallisteatteriin. Siellä hän teki välillä neljääkin roolia samaan aikaan. Pelkkä teatterista puhuminen saa yhä Leenan syttymään ja elehtimään kiihtyneesti, sillä teatteri on näyttelijän näytön paikka.

Onkin yllättävää, että vaikka Leenalla on valtava esiintymiskokemus, lavan ulkopuolella pelkkä itsensä esitteleminen jännittää joskus niin paljon, että hän voi jopa pyörtyä.

– Omana itsenäni esiintyminen on pelottavaa. Viimeksi Venla-gaalassa kävelin huomaamattomasti valokuvaajien selän takaa, koska en kyennyt menemään heidän eteensä. Roolissa seison kameran edessä päivittäin.

Mutta jos haluaa kertoa tarinoita, lavalle on vain uskaltauduttava.

– Rooli päällä on turvallista. En minä silloin jännitä.

YHTÄKKIÄ KAIKKI päättyi kuin seinään.

Leena oli 31-vuotias ja raskaana. Kun pieni vatsakumpu alkoi näkyä lavalla, se ei enää sopinutkaan Puhdistus-näytelmän Zaralle, joka oli traaginen ihmiskaupan uhri.

– Totta kai raskaus on käypä syy vaihtaa näyttelijä pois roolista, mutta olisin osannut repliikit edelleen yhtä hyvin ja voinut tehdä lavalla kaiken. Raskaus ei tehnyt minusta huonoa näyttelijää, mutta ulkonäön takia en sopinut rooliin.

Leena siirtyi suoraan kiivaasta työtahdista kotiin odottelemaan, että vatsa kasvaa. Kontrasti oli suuri.

– Se oli niin hurja stoppi, että oli mahdotonta palata entiseen elämään myöskään lapsen jälkeen.

Lapsen saannin myötä kotielämä mullistui myös toisin. Leena erosi aviomiehestään ja jäi käytännössä kaksistaan vauvan kanssa pariksi vuodeksi. Sinä aikana ajoittainenkin poissaolo lapsen luota kalvoi Leenaa niin, ettei hän raaskinut enää työn jälkeen viettää omaa aikaa. Kuntosalin lapsiparkki oli ajatuksenakin liikaa.

– En kyennyt siihen, koska olin lapselle se ainoa. En sentään istunut kaikkea aikaa lapsi sylissä kotona, mutta pidin huolen, ettei hän joutunut kaipaamaan äitiään ylenpalttisesti.

Kun Leena palasi töihin, työtapoja oli pakko muuttaa. Hän siirtyi freelanceriksi, teki keikkoja teattereissa ja alkoi kuvata Robaa, MTV3:n suosittua poliisisarjaa.

– Se oli rankkaa aikaa. Päivät tein tv-ohjelmaa ja illat olin teatterissa, joten en ollut aina nukuttamassa lasta. Oli lapsi tietenkin välillä isälläänkin, mutta ilman äitiäni en olisi selvinnyt päivääkään.

Aikataulujen käydessä vaikeammiksi rakas teatteri jäi lopulta kokonaan.

– Lapsi muutti kerralla sen, millaiseksi olin tulevaisuuteni kuvitellut. Totta kai elämään kuuluu ymmärtää tekojensa seuraukset, ja jos tekee lapsen, se ehkä rajaa joitain vaihtoehtoja pois. Onneksi olen saanut tehdä ensimmäisen urani teatterissa, vaikka nyt nautinkin todella paljon ”siististä” sisätyöstäni.

NYKYISEN AVIOMIEHENSÄ Max Wikströmin Leena tapasi kuutisen vuotta sitten. Sykkeen kuvaukset alkoivat, kun pariskunnan yhteinen lapsi oli viisikuinen. Leena kiittelee miestään ja molempien vanhempia, että hän pystyi ottamaan työn vastaan. Max järjesti itselleen vapaata puoleksi vuodeksi ja oli kotivuorossa. Kuvauspäiviin rakennettiin hetkiä, joina Leena ajoi kotiin imettämään, tai sitten Max toi vauvan hänen luokseen.

– Sain tehdä ihanaa roolia, ja vauvan kanssa meni hyvin – vaikka en muistakaan niistä ajoista mitään, Leena naurahtaa.

Valosuunnittelija Max tekee myös töitä keikkaluontoisesti, joten perheen on pitänyt tottua siihen, että isä voi olla kiinni viikkojakin toisessa kaupungissa tai toisessa maassa. Leenan työt ovat Helsingissä, mutta päivä saattaa kestää 11 tuntia. Aamulla hän tekee äänitöitä, joiden päälle voi olla yhdeksän tuntia Sykettä. Vastapainona on arkivapaita ja parin tunnin keikkoja.

– Kalenterileikkimme on ihan hirveää. Yhdessä sumplimme, tulisiko mummo iltapäivällä paikkaamaan aukkoa. Ilman isovanhempia tällainen olisi mahdotonta.Kun molemmilla on kokemusta vetovastuusta, he ovat oppineet yhden tärkeän asian:

– Olipa töissä miten rankkaa tahansa, se ei ole koskaan yhtä vaativaa kuin kotona lasten kanssa oleminen. Meillä on sopimus, että se, joka tulee töistä, ei saa valittaa mistään.

Väsymyksen painaessa liikaa Leena ja Max lähtevät lyhyelle reissulle kaksin. Siihen kelpaa vaikka hotelliyö kaupungilla, kunhan Leena saa huoneen kylpyammeella ja illallisen pitkän kaavan mukaan.

– Emme ole enää samoja ihmisiä kuin tavatessamme. Maxistakin on tullut isä. Asiat, joihin hänessä ihastuin, eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Ihastelen niitä päivittäin.

VAIKKA 20 VUOTTA SITTEN Leena valitsi suunnakseen lavan eikä yliopistoa, ei pänttääjä ja uuden oppija ole kadonnut mihinkään. Veljen opiskellessa Leena tykkäsi kuunnella taloustieteen teorioita kahvipöydässä. Itse hän on opetellut huvin vuoksi erikoistaitoja, kuten käsiaseella ampumista. Siitä hän innostui siksi, että se vaati keskittymistä ja omien pelkojen hallintaa.

Kun Leena harjoitteli sairaanhoitajan roolia Sykettä varten, hän istui oikeissa leikkauksissa, tutki ihmisen anatomiaa, teki tikkauksia tekoiholla ja kuunteli YouTubesta vauvan sydämen sivuääniä.

– No vähän hurahdin! Minussa on insinöörin vikaa, Leena naurahtaa.

– Ehkä ihmiset on jaettu niin, että jos avataan vatsa, toiset haluavat katsoa pois ja toiset sisään. Minä olen siellä pää ensimmäisenä.

Leena pitää työnsä suurena ansiona sitä, että hän saa siitä syyn opetella erilaisia taitoja. Vaikka ne ovatkin vain pintaraapaisuja, joskus niistä on hyötyä oikeassakin elämässä.

– Viikko sen jälkeen, kun olin opetellut tunnistamaan sydämen sivuäänen, lääkäri löysi pieneltä pojaltani sellaisen, ihan harmittoman. Helpotti, kun tiesin, mistä on kyse.

Uteliaisuus elämää kohtaan ja polte opiskeluun ovat vahvistuneet niin, että Leena uskoo joskus palaavansa kouluun. Se voi olla jotain muuta kuin näyttelemistä. Tai juuri sitä.

Yksi syy on opiskelun ihanuus: se, kun tieto valuu korvasta sisään. Toinen, hieman raadollisempi, on naisnäyttelijöiden työtilanne. 40 vuotta täyttävä Leena tietää, että roolit vähenevät jossain vaiheessa. Samasta aiheesta on puhunut Syke-kollega Lena Meriläinen.

– Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka moni yli 45-vuotias free-naisnäyttelijä elää pelkällä näyttelijän työllä. Ulkonäkö määrittelee tällä alalla hirveän paljon, Leena miettii.

Leena suhtautuu töiden mahdolliseen vähenemiseen rauhallisesti. Ympärillä käydään jatkuvia yt-neuvotteluja, ja oma ala on aina ollut epävarma.

– Sinänsä tajusin juuri, etten ole koskaan tehnyt työtä, joka olisi turvattua. En ole koskaan ajatellut, että työssäni olisi jotain pysyvää.

MUSTARASTAAN HUILUMAINEN ääni. Miten se oikein syntyy? Leena kävelee kilometrejä ja huomaa pohtineensa lenkin ajan vain yhtä asiaa. Se on hänen tapansa rentoutua.

– Vaikka toistelen jotain lausetta mantramaisesti ja pinnallisesti, samaan aikaan alitajuntani tekee töitä. Se puhdistaa päätä ja järjestää palikoita uudelleen.

Perheeseen odotetaan koiraa, josta Leena saa seuraa lenkille. Hän on elänyt koirien kanssa ison osan elämästään: jos esimerkiksi Hovimäkeä kuvattaessa kameraa olisi käännetty vähääkään, kuvaan olisi ilmestynyt lampaantaljalla makaava beagle.

– Koira on aina pitänyt yllä peruskuntoani. Se on minulle toimivin liikuntamuoto. Koiran tulo on tärkeää myös tyttärelleni. Hän juuri hihkaisi, että ihanaa, kun enää ei tarvitse olla koulun jälkeen yksin.

Lapsilleen Leena haluaa opettaa luonnon kunnioittamista. Kesäisin perhe mökkeilee, ja tyttärensä kanssa hän on Ursan jäsen. Kun postiluukusta putoaa Tähdet ja avaruus -lehti, he tutkivat yhdessä tähtikarttoja.

– Tyttäreni saattaa kysyä, mikä tuo Orionin vasemman olkapään tähti on. Sitten selvitämme, että se on Betelgeuse. Haluan, että lapseni ymmärtävät, että maailmassa on muutakin kuin ihmisiä, autoja ja taloja, ja että se muu on tärkeää.

Minun arkeni

Nautin eniten nauramisesta. Olen aika tosikko. Joka kerta, kun tajuan nauraa, se on helpotus.

Arjessa vaikeinta on kiireen keskellä hengittäminen: se, että sietää minuuttiaikatauluja.

Ruokabravuurini on kuha. En tykkää paistaa kalaa pannulla, sillä käristyksen haju on sietämätön. Teen siksi kalan uunissa.

En kestä ratkaisemattomia tilanteita.

Urheilen vahingossa. Tanssi tai seinäkiipeily olisi mahtavaa, sillä niissä tekee lihastyötä huomaamatta. Koska niitä vahinkoja ei ole ehtinyt tapahtua, olen alkanut käydä kuntosalilla.

En ole koskaan ollut Lapissa. Se on noloa. Suomessa on hirvittävän kallista matkustaa, ja kun olen yrittänyt tehdä sitä, olen huomannut pääseväni samalla summalla kahdeksi viikoksi Thaimaahan.

Suhtaudun rahaan huolestuneesti. Sitä ei aina ole ollut, ja siksi sitä osaa arvostaa. Olen laskenut, että lotosta pitäisi voittaa kolme miljoonaa, että voisi pitää lähipiiristä huolta ja hengähtää oikeasti.

Kauneinta kotonani ovat nukkuvat lapset.

Julkaistu: 4.5.2016
Katso myös nämä