Puhelinsoitto tuli kesken Vilma Pellisen tavallisen työpäivän.

– Arvaa, ketkä muuttavat Suvannon koululle, tiedusteli poikaystävä Janne Uusitalo puhelimen toisessa päässä.

Kolmikymppinen Vilma työskenteli tekstiilisuunnittelijana Vallilalla. Hän asui Helsingin Alppiharjussa ja oli seurustellut Jannen kanssa vasta vajaat kaksi vuotta.

Vuonna 2015 Aalto-yliopiston Dominante-kuoron 40-vuotisjuhlissa tavannut pariskunta asui erillään, molemmat vuokralla – Vilma Vaasankadun asunnossaan, Janne Oulussa. Kumpikaan ei ollut koskaan omistanut asuntoa tai asunut omakotitalossa sitten lapsuuden. He olivat kyllä unelmoineet maallemuutosta ja vanhasta talosta, mutta Lappi ei ollut heidän haaveissaan.

– Meillä ei ollut mitään Lapin-kuumetta, Janne sanoo.

Nyt he olivat jättäneet tarjouksen Lapissa Pelkosenniemellä pienessä Suvannon kylässä sijaitsevasta vanhasta koulusta, ja heidän tarjouksensa oli mennyt läpi. Suvanto sijaitsi lähes 1000 kilometrin päässä Helsingistä, ja Vilma oli käynyt siellä vain kerran.

– Valahdin valkoiseksi, Vilma muistelee tilannetta.

– Silloin m inulle konkretisoitui, että muutamme oikeasti Suvantoon, hän jatkaa.

Vilma kertoo tarinaa tarjouksen läpimenosta Suvannon vanhan koulun keittiössä. On kulunut reilut neljä vuotta siitä, kun pariskunta voitti Senaatti-kiinteistöjen järjestämän tarjouskilpailun. Kesä on taittumassa syksyksi, ja ulkona paistaa alkusyksyn aurinko. Ruska enteilee tuloaan.

Vilma ja Janne eivät muuttaneet Suvantoon heti koulun ostettuaan. He asuivat Helsingissä ja Oulussa vielä vuoden. Samalla he valmistautuivat tulevaan.

– Ensimmäisen talven tässä asui Jannen serkku vuokralla, Vilma selvittää.

Janne muutti Suvantoon kesäkuussa 2018; Vilma seurasi perässä syyskuussa. Vaikka tarjouksen läpimeno oli Vilmalle pieni järkytys, ja elämänmuutos oli iso, hän solahti suvantolaiseen elämänmenoon nopeasti ja kivuttomasti.

– Se kävi aika luonnollisesti. Ei tullut mitään älytöntä kulttuurisokkia Vaasankadun ja tämän välillä, hän sanoo.

Alkua helpotti se, että viimeinen kuukausi Helsingissä oli helteinen ja Vilma hikoili töissä ja yksiössään. Hän oli valmis jättämään kaupungin.

– Olin aivan kypsä. Ajattelin, että nyt lähden pohjoiseen, ja syksy saa tulla.

37-vuotias Vilma on kotoisin Etelä-Karjalasta Ruokolahdelta. Sieltä hän päätyi ensin opiskelemaan Savonlinnaan, sitten opintojen perässä Helsinkiin.

Kaksi vuotta vanhempi Janne on lähtöisin Pelkosenniemeltä. Ennen Suvantoon muuttoa hän ehti olla pois Pelkosenniemeltä 15 vuotta. Hän opiskeli, teki töitä ja muutti välillä Ouluun, sieltä takaisin Helsinkiin ja vuonna 2016 uudelleen Ouluun.

Vuosien saatossa Janne kaipasi takaisin pohjoiseen, muttei omaan synnyinkuntaansa.

– En ajatellut tulevani Pelkosenniemelle ikinä takaisin, hän sanoo.

Ennen Suvantoon muuttoa molemmat työskentelivät palkkatöissä, Vilma Vallilalla, Janne F-Securella verkkosivujen suunnittelijana. Kun muutto Suvantoon tuli ajankohtaiseksi, heidän piti jättää työsuhteensa.

– Se oli aikaa ennen koronaa, eikä silloin tarjottu mitään etätyösuhteita. Jouduimme irtisanoutumaan. Jatkoimme kuitenkin samoja hommia toiminimiyrittäjinä, Janne sanoo.

Jannella on juuret Suvannon kylässä. Hän ei itse asunut lapsuudessaan siellä, mutta hänen isänsä on syntynyt Suvannossa.

Kylässä ei enää asu Jannen lähisukulaisia, mutta heitä käy mökkeilemässä Suvannossa aika ajoin. Myös Janne vieraili Suvannossa aiemmin silloin tällöin, ja juuri yhdellä reissuistaan hän kävi katsomassa vanhaa koulua. Hän oli kuullut huhun, että koulu saattaisi tulla lähiaikoina myyntiin.

Kun Suvannon koulu sitten lopulta tuli myyntiin, siitä järjestettiin yleinen julkinen näyttö. Vilma matkusti Jannen kanssa Pelkosenniemelle – ensimmäistä kertaa elämässään.

– Oli kauhea pakkanen, ja lunta oli hirveästi. Janne joutui kaivamaan lumilapiolla polun saunalle. Pimeä tuli aikaisin, ja ajattelin, että apua, Vilma muistelee.

Pariskunta kuitenkin ihastui komeaan vanhaan koulurakennukseen. Se oli juuri sellainen persoonallinen vanha talo, josta he olivat haaveilleet.

– Kun tilaisuus tuli eteen, olihan siihen tartuttava. Olimme sen unelmillemme velkaa, Janne sanoo.

Kaksikerroksisessa, 1920-luvun lopun kouluarkkitehtuuria edustavassa hirsirakennuksessa on 200 neliötä. Koulun lisäksi kauppaan kuului puulämmitteinen ulkosauna sekä ulkorakennus, jossa on liiteri ja vanha navetta. Tontin koko on 1,5 hehtaaria.

– Jätimme tarjouksen sokkona. Muitakin tarjouksia oli tullut, mutta onneksi meillä ei ole tietoa millaisia, Vilma kertoo.

Niin syrjässä ja vaikeasti löydettävissä, että kylä jäi saksalaisilta Lapin sodassa polttamatta.

Näin kerrotaan noin kahdenkymmenen asukkaan Suvannon kylästä, joka sijaitsee Kemijoen sivujoen Kitisen mutkassa parikymmentä kilometriä Pyhätunturilta pohjoiseen. Kylän sijainti on niin piilossa, ettei sinne eksy vahingossa.

Lappi koki sodassa mittavia tuhoja, joten kylän säästyminen oli ihme. Se tekee Suvannosta poikkeuksellisen: noin 350-vuotiaassa lappilaiskylässä on harvinaisen vanhaa rakennuskantaa, jota suojelevat kaava ja rakennusperinnön suojelemisesta annettu laki.

– Suvannon kylä on toinen maaseutupaikka Suomessa, jonne on laadittu kaava, Janne kertoo.

Uudisrakennuksia ei kylän keskeisellä alueella ole kuin kaksi, ja nekin on rakennettu vanhaan tyyliin. Peräpohjalaista tyyliä edustava kylä onkin luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Vanhin asuinrakennus on 1700-luvulta.

Oma koulu Suvantoon rakennettiin vuonna 1928. Oppilaat pääsivät kouluun seuraavana vuonna, ja koulutoiminta jatkui vuoteen 1966 asti. Sen jälkeen rakennuksessa on ollut useita asukkaita ja se on toiminut myös Taidemaalariliiton residenssinä.

– Täällä on myös järjestetty kuvataideleirejä. Esimerkiksi isoveljeni oli täällä Kylli-tädin piirustuskurssilla 1980-luvulla, Janne kertoo.

1980-luvulla Suvannon asukkaat saivat rakennus­historiallisesti arvokkaan kylän korjauksiin ympäristöministeriöstä rahallista tukea ja Museoviraston arkkitehdiltä suunnitteluapua. Vuonna 1992 Pelkosenniemen kunta lahjoitti Suvannon koulun valtiolle, ja myös koulu kunnostettiin valtion rahoilla.

– Tähän tehtiin melkein miljoonan markan remontti, Janne tietää.

Kaikki eivät ole Suvannon suojelustatuksesta innoissaan, sillä rakennuksia ei voi korjata tai uudistaa miten tahansa. Uudistuksia valvoo Museovirasto. Kaavassa säädellään tarkasti myös se, millaisia taloja kylään saa rakentaa.

– Meidän mielestä suojelu on voittopuoleisesti hyvä asia, sillä se on pelastanut kylän, Janne sanoo.

He kokevat, ettei suojelu haittaa heidän elämäänsä. Vilma ja Janne eivät ole juurikaan joutuneet kunnostamaan hyvässä kunnossa olevan koulun ulkopintoja. Ne vähät kunnostustyöt, jotka he ovat rakennukseen tehneet, he ovat tehneet vanhaa kunnioittaen.

– Sisätiloja suojelu ei koske, Janne tarkentaa.

Myös sisätiloja Janne ja Vilma ovat joutuneet remontoimaan vain vähän. Koulu oli ostohetkellä niin priimakunnossa.

– Olemme tehneet pientä pintaremppaa hyvin hissukseen, Vilma kertoo.

– Meidän ei ole tarvinnut kiirehtiä minkään kanssa, eikä sellainen ole Suvannossa tapanakaan, Janne jatkaa.

Pienellä pintarempalla Vilma tarkoittaa seinien maalausta ja tapetointia. Siinä suurena apuna oli Vilman nyt edesmennyt isä, jolla oli oma maalausfirma.

Lisäksi Janne ja Vilma ovat laittaneet taloon maalämmön. Aiemmin koulu lämpeni sähköllä, ja sähkölaskut olivat melkoiset.

– Pahimmillaan sähkölasku oli yli 600 euroa kuussa, Janne kertoo.

Punainen koulurakennus seisoo keskellä männikkömetsää jylhänä ja näyttää sivusta katsottuna hieman maitopurkilta. Pihamaalla kasvaa herkkutatteja ja puolukanvarpuja. Pian kaksi vuotta täyttävä Seeti häärii pihalla ja pistelee puolukoita suuhunsa.

Seeti on Suvannon nuorin asukas ja kylän ainoa lapsi. Kylään ei ole syntynyt lapsia vuoden 1998 jälkeen, joten Seetin syntymä oli Suvannossa merkittävä asia.

– Olisihan se ihanaa, että täällä olisi muitakin lapsiperheitä, Vilma pohtii.

Vilma on parhaillaan hoitovapaalla. Hänen suunnitelmissaan on palata töiden pariin vuoden alussa.

– Tavoitteeni on työllistää itseni kuosisuunnittelijana ja kuvittajana, Vilma kertoo.

Kun Vilma palaa töihin, Seeti menee päivähoitoon 20 kilometrin päähän Pelkosenniemelle. Janne ei pidä matkaa kovinkaan pahana – ei ainakaan lappilaisittain. Myös Vilma on vähitellen tottunut etäisyyksiin. Suvannossa ei ole palveluja, ja kaikkialle – paitsi luontoon – on pitkä matka. Lähes joka paikkaan on mentävä autolla.

Pelkosenniemellä on yksi ruokakauppa, mutta yleensä Vilma ja Janne käyvät kaupassa kauempana – joko Sodankylässä, Kemijärvellä tai Rovaniemellä – silloin, kun heillä on muualle asiaa.

Joskus Vilma ja Janne kaipaavat sitä, että he voisivat lounastaa ulkona tai käydä helposti kulttuurikohteissa, kuten taidenäyttelyissä. Toisaalta korona-aika on muuttanut ajattelua, ja kaipuu kaupungin palveluihin on vähentynyt. Pari pitää itseään onnekkaana, että on voinut asua pandemia-ajan Suvannossa.

Syksy on Jannen suosikkivuodenaikaa. Vilmasta parasta Suvannossa on talvi. Häntä ei ahdista pimeys tai kylmyys. Erityisesti Vilma nauttii tammi–helmikuusta. Silloin hän käy vähintään kerran viikossa hiihtämässä Pyhällä.

Vaikeinta aikaa Vilmalle on toukokuu. Hänestä tuntuu silloin, ettei lumi sula heidän pihamaaltaan koskaan, eikä kesä tule milloinkaan.

– Kaipaan etelän kevättä. Mutta kun toukokuusta pääsee, elämä on jälleen mallillaan.

Kun Vilma ja Janne tekivät kaupat Suvannon koulusta, monet kyselivät heiltä, mitä he aikoivat koululla tehdä.

Moni tuntui olettavan, että pariskunta suunnitteli koululle jonkinlaista liiketoimintaa. Jannen mukaan se ei kuitenkaan ollut koskaan heidän ajatuksensa.

– Me halusimme tehdä tästä kodin. Emme ole missään vaiheessa ajatelleet tätä sijoituksena.