Hyvän mielen Laila-vaunu! Susanna osti tonnilla asuntovaunun, joka hädin tuskin pysyi koossa – näin ihana siitä tuli

Susanna Virtanen tiesi heti, mitä halusi. Hän oli jo pidempään haaveillut asuntovaunusta ja ihastellut niitä autonäyttelyissä. Erityisen ihastunut hän oli SMV- eli niin sanottuun munavaunumalliin, joiden takavalot ja pyöreät muodot hurmasivat erilaisuudellaan.

Kun Susanna sitten näki Torissa ilmoituksen vanhasta asuntovaunusta, hän tarttui heti tilaisuuteen ja kirjoitti viestin: ”Hei sulla on mun vaunu myynnissä, älä vaan luovuta sitä kelleen muulle!”

Ennen tätä hetkeä Susannalta oli mennyt monta samantapaista vaunua sivu suun. Susannan onneksi myyjä heltyi viestistä ja päätyi myymään vaunun hänelle.

– Viestiä laittaessani olin varma, että tämäkin helmi menisi sivu suun. Toisin kävi, kertoo Susanna, joka haki Lailan iloisena kotiin.

Ruotsalainen Sörby Mekaniska Verkstad alkoi valmistaa asuntovaunuja tehtaassaan 1940-luvulla. Kerrotaan, että kaikki alkoi omistaja Helmer Berglundin ja hänen puolisonsa Elinin eriävien toiveiden kompromissina.

– Aika hauskaa, että vaunuidean kerrotaan olevan tehtaan omistajan ja hänen rouvansa kinastelun tulos. Siinä yhdistyivät Helmerin matkustushaave ja puolison mökkitoive. Asuntovaunuhan on mökki renkaiden päällä, Susanna kertoo.

Lailaksi nimetty munanmuotoinen vaunu on mallia SMV 14, joka on tehty peilikuvaksi edeltäjälleen. Syynä mallin muutokselle pidetään sitä, että Ruotsissa otettiin niihin aikoihin käyttöön oikeanpuolinen liikenne.

Nykyiseen kotiin saapuessaan vaunu oli kokenut jo paljon. Ruttuinen vanha rouva saapui uudelle omistajalleen sinivalkoisissa sävyissä. Se oli rekisterissä mutta katsastamaton.

– Vaunu oli kirjaimellisesti aivan mätä. Niin nämä vastaavan ikäiset usein ovat ennen kunnostusta, Susanna sanoo.

Lahon runkonsa vuoksi vaunu hädin tuskin kesti matkan Raumalta Loimaalle. Edelliset omistajat olivat innoissaan teettäneet sohviin uudet patjat, mutta vasta sen jälkeen ymmärtäneet jäljellä olevan työmäärän ja jättäneet urakan siihen.

Korjausoperaatio alkoi lahojen ja rikkinäisten kohtien purkamisella. Jäljelle jäi oikeastaan vain alumiinikuori, jonka runko paikattiin ja massattiin. Ulkokuori oli kiinnitetty runkoon alumiininauloilla, jotka Susanna kaivoi ylös yksitellen ja korvasi ruuveilla. Pinta tehtiin vesitiiviiksi uusien tiivisteiden avulla.

Ulkopuolen uudistuksessa myös vanha maalipinta hiottiin ja vaunu maalattiin uudelleen mohairtelalla. Yksi ikkunakin korvattiin uudella.

Sisäpuolelle rakennettiin täysin uusi runko ja laitettiin eristeet. Lisäksi vaunun sisäosat verhoiltiin koivuvanerilla.

– Se oli todella haastavaa remonttiaikaa, pääasiassa juuri noiden valloittavien, pyöreiden muotojen vuoksi. Remonttiin meni vuosia. Välillä meinasin jo heittää pyyhkeen kehään, Susanna sanoo.

– Vaununraato maksoi vain tuhat euroa, mutta sen remonttiin on uponnut useampi rahanippu. Työtunteja en edes laske.

Vaunussa ei ole erillistä lämmitintä. Vakiovarustukseen kuuluvat villasukat ja lämpimät peitot, sillä Suomen kesä on aina viileä.

Laila on omistajalleen enemmän kuin vaunu.

– Hän on hyvän mielen ja kesän tuoja, Susanna hymyilee.

Susanna ja hänen tyttärensä pelaavat vaunussa lautapelejä, lukevat ja kuuntelevat musiikkia. Pienessä tilassa mökkeilyssä on oma tunnelmansa. Susanna kertoo, että heidän suosikkinsa on omassa rauhassa rannalla oleva parkkialue. Kun Laila pysäköidään sinne, vaunun eteen levitetään hellekatos. Sen alle syntyy ulko-oleskelualue.

– Kesäilta herkkujen ja kikattavien tyttöjeni kanssa on parasta vaunuaikaa. Helmi laittaa päänsä syliini, ja levysoittimesta kantautuu tietenkin Delilah.

Juttu on julkaistu Meidän Mökissä 3/2023.