Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Unelmien Talo&Koti

Sukutila täynnä muistoja! Anna-Kaisa ja Kimmo remontoivat isoisovanhempien rakentamasta talosta perheelleen kauniin kodin

Sukutila täynnä muistoja! Anna-Kaisa ja Kimmo remontoivat isoisovanhempien rakentamasta talosta perheelleen kauniin kodin

Anna-Kaisa ja Kimmo ovat remontoineet Teiskossa sijaitsevaa taloaan rakkaudella ja vanhaa kunnioittaen. Kimmo on talon isäntä jo neljännessä polvessa.
Teksti Maija Tiensuu
Kuvat Hanne Manelius
Kaksi kesää kestäneen ulkovuoriremontin jälkeen talo on taas vanhassa loistossaan.

Anna-Kaisa on sisustanut ihanan kodin perheelleen Kimmo-puolison isoisovanhempien rakennuttamasta talosta. Nelivuotias Albert leikkii samoilla leluilla kuin hänen isänsä aikoinaan. Puutalo on rakennettu vuonna 1926. 280 neliötä jakautuvat viiden huoneen ja keittiön kesken.

Anna-Kaisa yllättyi itsekin, miten luontevasti hän otti maatilan emännän roolin haltuunsa.

”Kahdeksan vuotta sitten muutimme Teiskoon Kimmon lapsuudenkotiin hoitamaan suvulle kuulunutta maatilaa. Hän halusi ehdottomasti jatkaa tilan töitä. Muutto maalle ei minua kauhistuttanut. Talon sijainti järven rannalla toi mieleen lapsuuteni maisemat Lappajärvellä Pohjanmaalla.”

Maanläheiset sävyt luovat olohuoneen sisustukselle rauhallisen pohjan. Sohva on Ikeasta ja sohvapöytä Riviera Maisonista. Harmaat verhot on teetetty Seinäruusussa. Anna-Kaisan äidin ja mummojen kutomia sukkia riittää oman väen lisäksi myös vieraille. Patinoituneen puutuolin Anna-Kaisa kaivoi esiin hevostallin karsinasta. Pöytä löytyi rantasaunan pukuhuoneesta. Olohuoneen kakluuni on alkuperäinen. Alun perin vihreä uuni on maalattu hennon harmaaksi kalkkimaalilla. Värin voi pestä halutessaan pois. Vanha vitriini löytyi talon vintiltä, josta se siirrettiin olohuoneeseen jo ensimmäisenä asuinvuonna. Lasipullossa kasvaa kallioimarre.

”Asuimme ensimmäiset nelisen kuukautta appivanhempien kanssa. Samaan aikaan he viimeistelivät rakenteilla olevaa taloaan. Yhteiselo oli hauskaa ja kokemus opettavainen.

Olemme tehneet remonttia hiljalleen siitä lähtien kun tila jäi meille. Tavoitteena on tehdä talosta meidän näköisemme. Jokainen alakerran huone on käyty läpi. On tapetoitu, maalattu, uusittu kylpyhuone ja sauna, tehty kodinhoitohuone ja yksi vessa lisää.

Keittiötä emme ole vielä remontoineet, sillä se on iso projekti. Tarkoituksena on laajentaa keittiötä eteisen puolelle.

Viimeksi valmistui ulkovuoriremontti. Nyt pidämme taukoa ja vedämme henkeä.”

Pirtin ruokailuryhmän ääreltä aukeaa levollinen maisema talon takana sijaitsevalle järvelle. Vadelmainen valkosuklaakakku tuo kesän mieleen koleanakin syyspäivänä. Keittiössä on toistaiseksi uusittu vain tapetti, muu remontti odottaa vielä. Tapetti on Sandbergin Wilma. Lasipurkeissa ruoka-aineet säilyvät pitkään ja ovat helposti otettavissa käyttöön.

”Olemme tehneet suurimman osan remonteista itse vanhempiemme avustuksella. Tapetoinnista on tullut meidän juttumme, sillä monessa huoneessa on jo toinen kierros menossa. Tässä hommassa isäni on ollut usein apuna. Vapun tapettitalkoista on tullut jo perinne. Olemme uurastaneet viitenä vappuna peräkkäin äidin leipomien munkkien ja siman voimalla.

Remontit on mietitty yhdessä alusta loppuun, sillä haluamme, että koko perhe viihtyy täällä. Makumme on hyvin samanlainen, joten on ollut helppo löytää yhtenäinen sävel.

Sisustus on sekoitus uutta ja vanhaa. Osa huonekaluista on talon peruja. Kylmä vintti on edelleen aikamoinen aarreaitta: sieltä siirtyy käyttöön jatkuvasti vanhoja kalusteita ja muuta ihanaa. Olemme alkaneet arvostaa yhä enemmän vanhoja huonekaluja. Kimmon mummu oli innokas vanhojen esineiden keräilijä, ja suurin osa hänen hankkimistaan tavaroista on edelleen tallessa."

Vanhassa talossa riittää neliöitä lämmitettäväksi. Talvella liiterissä pitää kipaista päivittäin. Pirtin uuni lämmittää taloa talvisin. Uunin aito lämpö ja puiden rätinä rentouttavat mielen. Makuuhuoneen pitsipeitto on rakas perintökalleus. Anna-Kaisan isoisoäiti on ostanut sen kiertolaisilta. Sandersonin tapetti on tamperelaisesta Seinäruususta. Pukeutumispeili on makuuhuoneen välttämättömyys päivän asua valitessa. Peili on hankittu Putiikki Rannalla -liikkeestä. Kauniita pellavalakanoita ei tarvitse peittää päiväpeitolla. Albertin huoneen sisustus on suunniteltu kestämään aikaa. Tapetti on Boråstapeterin mallistosta. Albert nukkuu samassa huoneessa kuin hänen isänsä lapsena. Puuhevosella on leikkinyt jo hänen isoisoäitinsä. Albertin huoneessa on upea kakluuni. Sen ääressä Kimmokin on lapsena lämmitellyt varpaitaan. Puinen traktori ja peräkärry ovat pohjalaista käsityötä. Albert sai ne lahjaksi isovanhemmiltaan. Terassi valmistui hiljattain talon edustalle. Anna-Kaisa odottaa jo uutta kesää, jotta voi hyödyntää katettua tilaa.

Anna-Kaisan sisustusvinkit

Luo tunnelmaa. Joka huoneessa voi olla oma tunnelmansa. Jos haluat olohuoneesta levollisen, mieti mitä asioita yhdistät rauhallisuuteen ja sovella niitä sisustukseen. Tunnelma voi syntyä tuoksuista, valon määrästä, väreistä, huonekaluista, materiaaleista.

Anna aikaa. Jos vaihdat huonekalujen järjestystä, jätä ne uusille paikoilleen joksikin aikaa, vaikkei se heti näyttäisi hyvältä. Silmälle kestää hetki tottua uuteen.

Kiinnitä huomio. Tee asetelmia sinulle tärkeistä tavaroista. Rakkaan esineen näkeminen herättää muistoja ja luo levollisen olon.

Herättele vihreällä. Viherkasvit ja leikkokukat piristävät kodin ilmettä ja omaa mieltä.

Julkaistu: 4.10.2018