”Helmilällä on tosiaan sielu” – Ulla vaalii ompelija-isotätinsä Helmin rakennuttamaa hirsihuvilaa

Tuvan oven vieressä on tutunnäköinen ompelukone. Valurautajalkainen Singer kuului aikoinaan monen kodin kalustukseen. Vanerisen kuomun peittämä kone on kaunis, mutta sillä polkeminen ja ompeleminen on varmasti ollut vaivalloista.

– Tämä on talon ensimmäisen omistajan, Helmi-tädin, ompelukone. Helmi oli liikenainen, joka ansaitsi ompelimollaan rahat tämän talon rakentamiseen, kertoo Ulla Kuusimäki, jonka isotäti Helmi Kallio oli.

Ohhoh! Niin helposti ja ennakkoluuloisesti sitä katselee maailmaa vain oman aikansa näkökulmasta. Singer edusti aikansa uusinta teknologiaa – ja olihan se käsittämättömän nopea käsin ompelemiseen verrattuna. Ulla osoittaa ompelukoneen edessä olevaa puutasoa.

– Tuo pyöreä syvennys tasossa on syntynyt Helmi-tädin kämmenestä. Helmin kone tuotiin hänen kuolinpesästään, täällä hän ei tehnyt töitä, Ulla kertoo hirsitalon kamarissa.

Puutasosta erottuva pyöreäksi kulunut kohta on silkinpehmeä. Kuinka monta tuntia koneen ääressä on mahdettu viettää?

Kamarin keskellä on siro ruokailuryhmä. Sen päällä roikkuu muodokas lampunvarjostin, jonka reunaa kiertävät pitkät hapsut. Seinillä kukkivat tapetit on kehystetty tapettiboordilla paneeleiksi. Muodin ammattilaisena Helmillä on selvästi ollut silmää myös sisustamiselle.

– Kaikki täällä ei ole 1930-luvun asussaan. Isäni Eero teki talossa remonttia 1980-luvulla ja rakensi muun muassa vintin asuttavaan kuntoon. Nämä tapettipaneelit ovat hänen lisäyksensä, Ulla kertoo.

Helmi perusti 1920-luvulla isosiskonsa Hilman kanssa Mikkeliin ompeluliikkeen, joka työllisti kaikkiaan kymmenkunta ompelijaa. Myöhemmin Hilman lähdettyä Eurooppaan Helmi siirsi liikkeensä Helsinkiin.

Jotta Helmi voisi viettää vapaa-aikansa pikkusisarensa Mimmin perheen lähellä, hän osti pienen tontin Mimmin ja hänen miehensä Valtterin maatilalta Kärkölässä. Helmi rakennutti sinne vuonna 1932 talon, jota hän kutsui Helmiläksi. Ympäri vuoden asuttavassa rakennuksessa oli alun perin tupa, kamari ja kesähuoneena käytettävä kylmä vintti – sekä sähköt! Se oli tuohon aikaan vielä edistyksellistä.

Siinä hän on – Helmi-täti. Kamarin takaseinältä katselee talon elämää kaksi nuorta naista. Katse on suora, samoin ryhti. Asu on moitteeton.

– Tuossa vasemmanpuoleisessa valokuvassa on Helmi ja toisessa hänen siskonsa Hilma. Molemmat olivat ompelijattaria ja pysyivät koko ikänsä naimattomina. Talo periytyi meille äitini Hilkan kautta. Hän oli Helmin nuorimman siskon Mimmin tytär.

Seinällä on kuva myös Mimmistä ja hänen miehestään Valtterista.

– Perheeseen kuului myös neljäs sisar Eufemia. Olemme koonneet tähän sängyn yläpuolelle kuvagallerian meidän perheestä.

Ullan perheelle Helmilä siirtyi vuonna 2009. Ulla aikoo vaihtaa nykyisen sängyn tilalle alkuperäisen divaanisängyn, kunhan se on kunnostettu. Hän nostaa kaapin päältä hatturasian, jonka kannen alta näkyy mustaa harsoa. Rasian sisällä on yhä tallessa Helmin ja myös Ullan äidin Hilkan hattuja 1920–50-luvuilta.

– Talossa on säilynyt Helmistä paljon kaikenlaista. Olen ihastellut muun muassa maailmalle lähteneen Hilma-siskon lähettämiä postikortteja. Niitä on tullut Berliinistä, Pariisista ja myöhemmin New Yorkista ja Miamista.

Seuraavien kahden vuosikymmenen sotaisat vaiheet on tallennettu päiväkirjoihin ja kirjeisiin.

– Olen lukenut Hilkan ja tätini Sirkan päiväkirjoja. Niistä on selvinnyt, että Sirkka toimi sodan aikana radistilottana.

Metsien ja peltojen keskellä olevalle huvilalle lähdettiin Lahdesta pommituksia pakoon. Ullan ajatuksena on kirjoittaa puhtaaksi päiväkirjat ja perheen sodanaikainen kirjeenvaihto, jotta seuraavat sukupolvet voisivat tutustua niihin helpommin.

– Tapasin naapurissa kymmenen vuotta sitten vanhan rouvan, joka oli pikkutyttönä käynyt talossa. Tämä kamari oli hänestä silloin niin hieno, että hän puhui tilasta salina. Hän oli arasti ihaillut kamaria ovensuusta.

Sanotaan, että vanhalla talolla on sielu. Ulla kutsuu itseään Helmilän haltijaksi.

– Helmilän kaltaista suvun paikkaa ei voi yksin omistaa. Äitini jälkeen Helmilä on minun hallussani, ja toivottavasti jatkossa tyttäreni jatkavat haltijan työtä. Helmilällä on tosiaan sielu.

Paikan henki syntyy sukupolvien ketjusta, jossa jokainen Helmilässä ollut sukulainen on jättänyt taloon jälkensä. Hirsitalon kunnossapito on jatkuvaa työtä. Toistakymmentä vuotta sitten talon sammaloitunut tiilikatto vaihtui peltiin, ja edessä on vielä alkuperäisten puuikkunoiden kunnostaminen.

Projektin kokoluokka ei edes hirvitä Ullaa. Työ on ikuisuusprojekti, koska ruutuja on reilusti yli sata.

Työlistalla on lisäksi ainakin keittiön alkuperäisen puulattian esiinotto linoleumin alta. Myös viereinen veranta kaipaisi huomiota. Ulla muistaa lapsuudestaan verannan alkuperäisen lautalattian, joka on nyt levytetty. Lattiaan on ilmestynyt hailakka Saludo-teksti.

– Isäni oli töissä E-liikkeessä mainososastolla. Hän sai töiden kautta käyttöönsä maanteiden varsilla olleita jättimainostauluja, Ulla Kuusimäki kertoo.

Verannan lattian Saludo-mainoksella on kavereita talon vintillä: samaisista mainostauluista on tehty vintin väliseinät.

– Yhdessä sivuvintissä on näkyvissä iso Kekkosen naama!

Kekseliäät ratkaisut tuovat hymyn huulille. Mitähän Helmi-täti olisi tykännyt Kekkosesta?

Helmilä on perheen yhteinen kokoontumispaikka. Talonpitoon kuuluvat jokavuotiset yhteiset ponnistukset.

– Keväisin meillä on koko perheen voimin pääsiäistalkoot. Kauden päättää syksyinen Oktoberfest, Ulla kertoo.

Perheenjäsenet tietävät kupletin juonen: ensin on tarjolla rankkaa työtä, mutta vaivannäkö palkitaan illan kalaaseissa.

– Syksyllä tehdään talveksi halot, keväisin siivotaan pihaa ja taloa. Minusta on ihanaa, että kaikki kolme lastamme haluavat jatkaa Helmilästä huolehtimista.