
Sokeritoukka viihtyy kosteissa tiloissa – kokeile näitä vinkkejä pikkutuholaisten torjuntaan
Sokeritoukka on vikkeläliikkeinen kosteiden tilojen asukki, jotka käyttävät ravintonaan esimerkiksi ihmisten iho- ja hiusjäämiä. Sokeritoukkia voi olla vaikea hävittää kokonaan etenkin kerrostaloissa, sillä ne liikkuvat asunnosta toiseen.
Sokeritoukan tuntomerkit
Aikuinen sokeritoukka on noin 12 millimetriä pitkä, siivetön ja väriltään hopeanhohtoinen, johon viittaa myös tuholaisen englanninkielinen nimi silverfish. Ruumis on lituskainen ja taaksepäin suippeneva. Sokeritoukalla on pitkät ja rihmamaiset tuntosarvet ja sen takapäässä on kolme pitkää sukasta. Toukka on aikuista pienempi, mutta muuten samankaltainen. Sokeritoukat voivat elää otollisissa olosuhteissa jopa 5 vuotta.
Sokeritoukka vai paperitoukka?
Sokeri- ja paperitoukkien erottaminen voi olla vaikeaa, sillä usein toukkia ei ehdi nähdä kuin vilaukselta. Sokeritoukka on kooltaan pienempi ja väriltään hopeanhohtoisempi kuin paperitoukka. Paperitoukka on myös sokeritoukkaa karvaisempi ja sen takapään sukaset ovat pidempiä.

Mistä sokeritoukka tulee?
Sokeritoukkia esiintyy erityisesti viemäreissä, keittiössä, kylpyhuoneessa ja kellareissa, sillä se viihtyy hyvin kosteissa ja lämpimissä sisätiloissa. Sokeritoukan voi nähdä liikkuvan öisin tai muuten pimeään aikaan ja vilahtavan nopeasti piiloon, kun huoneen valon sytyttää.
Sokeritoukat kulkevat tilojen välillä esimerkiksi läpivientien kautta. Ne voivat myös nousta huoneistoihin hajulukkojen läpi. Kerrostaloissa sokeritoukat kulkeutuvat asunnosta toiseen, mikä tekee niiden lopullisesta hävittämisestä vaikeaa.
Mitä sokeritoukka syö?
Sokeritoukat munivat rakoihin ja halkeamiin. Sokeritoukat käyttävät ravinnokseen tärkkelyspitoisia aineita ja voivat syödä muun muassa tapettiliimaa, homeista paperia, valokuvia, likaisia tekstiilejä, hiuksia, ihokarvoja ja irronnutta ihosolukkoa. Myös homesienien rihmastot ja itiöt kelpaavat sokeritoukan ravinnoksi. Jos sokeritoukkia on siis paljon, ne saattavat joissain tilanteissa olla merkki kosteusvauriosta.
Onko sokeritoukka vaarallinen?
Sokeritoukista ei ole yleensä haittaa, eivätkä ne esimerkiksi vahingoita elintarvikkeita. On kuitenkin mahdollista, että sokeritoukat levittävät taudinaiheuttajia liikkuessaan viemäreistä pinnoille, joilla käsitellään elintarvikkeita.
Sokeritoukan torjunta – näin pääset eroon sokeritoukista
Sokeritoukkien määrää hillitsee säännöllinen siivous. Tilat kannattaa imuroida nurkkia ja listoja myöten, ja esimerkiksi ruokaroiskeet on hyvä pyyhkiä nopeasti pois.
Viemäreissä piileskeleviin sokeritoukkiin tepsii kiehuvan veden kaataminen lattiakaivoon ja pesualtaisiin, jos niiden materiaalit kestävät sen. Myrkyttömät sokeritoukka-ansat houkuttelevat sokeri- ja paperitoukkia tehokkaasti, jolloin ne jäävät kiinni ansan liimapintaan. Käteviä ansoja voi asettaa kylpyhuoneen lisäksi muihinkin sisätiloihin, joissa on havaittu sokeritoukkia.
Sokeritoukkien hävittämiseen on saatavilla myös pyretriinipitoisia aineita, joilla käsitellään lattiakaivot, viemäriputket ja muut kohdat, joissa käytetään vettä päivittäin. Pitkäaikaisempia torjunta-aineita voi käyttää esimerkiksi lattialistoihin ja muihin rakopaikkoihin. Torjunta-aineen annetaan vaikuttaa useamman viikon ja käsittelyn voi tarvittaessa uusia, kun torjunta-aineen teho loppuu.
Asiantuntija: ympäristötarkastaja Hanna Vatanen, Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut
Lähteinä käytetty myös: hel.fi/fi/asuminen/asuminen-ja-terveys/kodin-tuholaiset, hyonteismaailma.fi, vuokranantajat.fi