Sirpa perusti Älä osta mitään -yhteisön: ”Sain olohuoneen sisustuksen ilmaiseksi”
Kun Sirpa Kaajakari muutti Yhdysvalloista Suomeen, hän halusi tuoda mukanaan palan yhteisöllisyyttä. Älä osta mitään -ryhmän avulla naapureista muodostui verkosto, joka rientää hätiin kriisin tullen.
Paritaloyhtiön pihalla mies pyörän kanssa tähyilee epävarman näköisenä kohti asuntoja. Pian yhden portin takaa ilmestyy Sirpa Kaajakari, hymyilee ja moikkaa.
Mies on Sirpalle vieras – vielä – mutta ojentaa tälle kahvimyllyn. Hän on käyttänyt sitä pari kertaa ja kyllästynyt. Se joutaa eteenpäin.
On keskiviikko, kello on yksi ja Sirpan työpäivä kääntäjänä on kesken hänen kotonaan Vantaan Tikkurilassa. Lyhyet kohtaamiset pitkin päivää ovat nykyään hänen arjessaan tyypillisiä.
Taustalla on Buy Nothing- eli älä osta mitään -ryhmä, jonka Sirpa perusti uudelle kotialueelleen, kun muutti sinne Helsingin Haagasta viime kesänä. Ryhmä on osa kansainvälistä Buy Nothing Projectia, joka perustuu paikalliseen lahjatalouteen. Ryhmät hyväksyvät jäsenikseen vain tarkoin määritellyn alueen asukkaita. He voivat pyytää mitä tarvitsevat, lahjoittaa haluamaansa ja kiittää saamastaan. Samalla he tutustuvat naapureihin.
”Ryhmän ansiosta jollain tavalla jo kuulun tänne”, Sirpa sanoo.
”Kaliforniassa opin, ettei kodin tarvitse näyttää sisustuslehdeltä. Se, että tavaroillani on tarina, lisää onnellisuuttani.”
Auttamisen kulttuuri tarttui
Jo nuorena lapsuudenperheensä kanssa Kirkkonummella asunut Sirpa jutteli mielellään muille ja tervehti kaikkia. Se sai joskus hölmistyneen vastaanoton. Suomalaiset katsoivat oudosti tai poispäin. Sirpalla oli olo, että hän on liian avoin.
Kun hän parikymmentä vuotta sitten muutti silloisen puolisonsa työn perässä Yhdysvaltoihin, hämmentävä kotoisuus iski vasten kasvoja: ensimmäisessä asuinpaikassa Louisianassa ihmiset höpöttelivät kaikkien kanssa ja tarjosivat herkästi apuaan. Paikka oli täynnä hengenheimolaisia!
”Ehkä tämä johtuu siitä, että Yhdysvaltoihin ovat kautta aikain muuttaneet kaikkein ulospäinsuuntautuneimmat ja seikkailunhaluisimmat ihmiset. He ovat tarvinneet toisia uutta elämää perustaessaan”, Sirpa arvelee.
Amerikkalaiset ovat myös tottuneet paikkaamaan itse milloin sosiaaliturvaa, milloin julkista liikennettä tai kohtuuhintaisten päiväkotien puutetta. Se näkyy Sirpan mielestä kaikessa.
”Jos naapurini oli lähdössä kauppaan, hän kysyi minulta automaattisesti, tarvitsenko sieltä jotakin. Samoin tein tietenkin itse hänelle.”
Los Angelesin Altadenassa asuessaan Sirpa törmäsi ensimmäistä kertaa Buy Nothing -liikkeeseen. Sillä oli Facebookissa paikallinen ryhmä, jossa omistajaa vaihtoivat pienet ja suuret asiat: kaikenlaista pyydettiin ja annettiin televisioista remonttiapuun. Joku pyysi keittiövaakaa hamsterinsa painontarkkailuun ja toinen kävelyseuraa. Toisin kuin muissa kierrätysryhmissä, kiitoksia ja kannustuksen sanoja viljeltiin yhtä auliisti.
Sirpa oli tuolloin kahden pienen lapsen kotiäiti. Ryhmä osoitti, että vaikka sukulaiset olivat toisella puolella maapalloa, hänellä oli naapureinaan ihmisiä, jotka halusivat auttaa. Kun hänen täytyi nilkkaleikkauksen jälkeen käydä fysioterapiassa eikä puoliso päässyt viemään, hän laittoi kyytipyynnön ryhmään. Avuntarjoajia ilmaantui monta parissa tunnissa.
”Se loi tunteen siitä, että en ole yksin. Yhden kyyditsijän kanssa olen yhteydessä vieläkin.”
Sirpa perheineen vietti Amerikassa 13 vuotta. Iäkkäiden vanhempien vuoksi tuntui, että oli aika palata Suomeen. Jo loppuaikoinaan Yhdysvalloissa hän alkoi pohtia, voisiko sikäläisestä anteliaisuudesta palan tuoda Suomeen. Ei se täälläkään vierasta ollut, kadonnutta vain.
”Tuntui tärkeältä löytää tapa liittyä yhteisöön.”
Tavaroissa parasta on tarina
Olohuoneessa melkein kaikki huonekalut on saatu: sohva, piano, kasvit, lipasto, korituoli. Naapurustosta ovat peräisin myös kitara, kasvikuivuri ja korvakorut. Muun muassa.
Hintojen ja merkkien sijaan Sirpa miettii nykyään ihmisiä tavaroiden takana. Muhkea korituoli on Ullalta, linjakas sohva Katielta, 50-luvun lipasto Sadulta. Mitähän heille kuuluu?
Sirpa nauttii siitä, että satunnaiset tutut ja ystävät kulkevat tällä tavoin hänen arjessaan mukana.
”Se on kuin näkymätön verkko, joka kantaa.”
Sirpan on aina ollut vaikea noudattaa säntillisiä tapoja elää tai sisustaa, mutta nuorempana hän ajatteli, että olisi pitänyt. Amerikka opetti toisin.
”Kaliforniassa opin, että kodin ei tarvitse näyttää sisustuslehdeltä. Se, että tavaroillani on tarina, lisää onnellisuuttani”, Sirpa tietää nyt.
Hän muutti perheineen Suomeen vuonna 2019. Melkein ensimmäisenä hän perusti Buy Nothing -ryhmän uusille kotikulmille Haagaan.
Ryhmä keräsi Facebookissa nopeasti satoja jäseniä. Ryhmässä ei tölvitty eikä arvosteltu, vaan siellä sai vaihtaa kokonaisia, ystävällisiä lauseita naapureiden kesken. Moni kiitti ja iloitsi avoimesti saamastaan.
”Olin 13 Amerikan-vuoden jälkeen maahanmuuttaja. Verkostoni Suomessa olivat haurastuneet. Tuntui tärkeältä löytää tapa liittyä yhteisöön.”
Yhteisö auttoi eron jälkeen
Kylmään pohjolaan muuttaneelle perheelle Buy Nothing -ryhmä osoittautui yllättävänkin tärkeäksi. Shortseissa ja t-paidoissa kasvaneet pojat saivat sieltä muun muassa hyvät talvitamineet. Sillä oli taloudellistakin merkitystä, sillä koronapandemian alettua Sirpan työt filmituotantojen kääntäjänä loppuivat äkillisesti.
”En ole koskaan laskenut, paljonko olen säästänyt rahaa ryhmän ansiosta. Se ei ole ollut minulle pääasia”, Sirpa sanoo.
Rahaa tärkeämmäksi muodostui verkosto, joka hakureissujen ja juttutuokioiden myötä kehkeytyi yllättävän nopeasti. Vuosi Suomeen paluun jälkeen Sirpa nimittäin erosi puolisostaan. Voimavarat olivat vähissä, ja uudesta kodista puuttui tavaraakin.
Ryhmään löytyi uusia ylläpitäjiä heti, kun Sirpa mainitsi siellä raskaasta elämäntilanteestaan.
”Tavoitteeni oli, että ryhmän myötä maailmassa olisi yksi paikka, jossa on ystävällinen ilmapiiri. Siellä voi kertoa nimellään, että tarvitsen apua.”
”Se, että pyydän, ei pakota ketään antamaan minulle mitään.”
Ostokäyttäytyminen muuttui
Sirpan mielestä tärkeintä yhteisössä on ajattelun muutos: anteliaisuus ja luottamus toisiin. Se on vaikuttanut myös hänen ostokäyttäymiseensä.
Kesällä Sirpa oivalsi kaipaavansa kahvimyllyä ja kirjoitti pyynnön ryhmään. Kun kukaan ei heti reagoinut, Sirpa ei rynnännyt ostoksille vaan jäi miettimään, oliko mylly lopulta tarpeellinen. Harkinta-ajoista on tullut pitkiä.
Silloin Sirpa iloitsi saamastaan ergonomisesta työtuolista, johon hänellä ei olisi ollut varaa. Yhdet naapurit toivat pakettiautolla sängyn kuopukselle ja toiset hakivat koulun ruokalasta lasten korona-ajan ruoka-annokset, kun Sirpa sairastui.
”Olin jo ehtinyt unohtaa koko jutun, kun uusi ryhmäläinen eilen tarjosi myllyä ja tarjoutui jopa tuomaan sen”, Sirpa toteaa.
Hän tietää, että saamisen ohessa myös antaminen lisää onnellisuutta. Siten ihminen voi olla muille merkityksellinen.
Tutkimukset kertovat samaa. Esimerkiksi The Journal of Positive Psychology -lehdessä julkaistu tutkimus vuodelta 2021 paljasti, että ihmisen hyvinvointi lisääntyy enemmän silloin, kun hän yrittää tehdä toisista onnellisia kuin silloin, kun hän tähtää omaan onnellisuuteensa.
Sirpa on kuitenkin huomannut, että Suomessa ihmisten on vaikea ottaa apua vastaan. Kun hän tarjoutui viemään naapurin vauvaperheelle ruokaa, he vastustivat aluksi pontevasti ja suostuivat vasta, kun Sirpa vakuutti vain jättävänsä kattilan ovelle.
”Suomalaiset stressaavat helposti siisteyttä, jos joku tulee käymään. Kaliforniassa oltiin enemmän toisten arjessa mukana. Kotien lattiat saattoivat lainehtia leluja”, hän kertoo.
Se oli hänelle avartavaa kuten myös se, että amerikkalaiset osasivat pyytää rohkeasti. Sirpa on huomannut, että sekin on suomalaisille – hänelle itselleenkin – vaikeaa, joten hän harjoittelee suoraa pyytämistä tietoisesti.
”Se, että pyydän, ei pakota antamaan minulle mitään.”
Hyvää voi lisätä missä vain
Meri-koira juoksee noutamaan pallon huoneesta, joka on tyhjillään. Oli tarkoitus, että siellä asuisi Sirpan pyörätuolilla kulkeva, muistisairas äiti.
Sirpa muutti uudelle alueelle esteettömään asuntoon hänen vuokseen, mutta äidin kunto huononi ja tämä joutui muuttamaan hoitokotiin. Uusi kotipaikka Vantaalla on alkanut kiehtoa Sirpaa, koska alue muistuttaa vanhoja kotikulmia Altadenassa.
”Naapurille voi paritalossa jutella aidan yli. Se tuntuu kotoisalta kerrostaloasumisen jälkeen.”
Paikallinen Buy Nothing -ryhmä on kasvanut hiljalleen. Sieltä on löytynyt jo monenlaista apua, viimeksi hoitaja Merille.
Syksyllä Sirpa pyysi ryhmästä halloween-koristeita ja kutsui naapurit juhliinsa. Vieraat ihmiset, sanoisi joku, mutta Sirpa miettii sitä, miten hyvällä olisi mahdollisuus lisääntyä. Hänen mielestään on kaikille eduksi, että ihmiset kohtaavat kasvokkain, olivatpa heidän mielipiteensä tai taustansa millaisia tahansa. Siitä voi seurata vaikka mitä.
”Altadenassa tuttavani löysi ryhmän kautta puolison”, hän kertoo.
Tarpeisto häihin löytyi naapuruston kaapeista.
Sirpan vinkit yhteisöllisyyteen
1. Huomioi toiset ihmiset rapussa, kadulla ja kaupassa. Sano moi, hymyile, keksi jokin kiva kommentti. Heti ei tarvitse olla kutsumassa kylään.
2. Älä kieltäydy avusta. Muista, että toinen ihminen tuntee itsensä merkitykselliseksi, kun voi auttaa.
3. Näe vaivaa ollaksesi ystävällinen myös somessa. Kirjoita viestit niin kuin puhuisit naapurille kasvotusten. Lyhenteiden käyttö vaikuttaa helposti tylyltä ja voi aiheuttaa väärinkäsityksiä.
