Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Sisustus

Seurakuntatalosta lapsiperheen unelmakodiksi! Hanna-Riikka ja Sami kunnostavat 1930-luvun taloa kiireettä ja rakkaudella

Hanna-Riikka ja Sami Räsänen ostivat vanhan seurakuntatalon, josta he ovat remontoineet jo vuosia unelmiensa kotia uusperheelleen.

1.6.2022

Meriporin ytimessä Uniluodossa sijaitsee 1930-luvulla rakennettu vihreä seurakuntatalo, jonka pihapiiri avautuu kohti merta. Hanna-Riikka ja Sami Räsäsen kuuden lapsen uusperhe muutti taloon neljä vuotta sitten.

Ei ole ihme, että pariskunta löysi kodin Uniluodosta, sillä Hanna-Riikka ja Sami vihittiin muutamaa vuotta aiemmin meren äärellä Kallossa. Häitä tanssittiin myöhemmin Luvialla, myös meren rannalla. Porilaisia he olivat jo entuudestaan.

Talo oli ollut myynnissä ja tyhjillään jo vuosia.

– Teimme lopullisen päätöksen valtavaan kunnostustyöhön ryhtymisestä todella nopeasti, koska talo oli menossa huutokaupattavaksi, Hanna-Riikkka kertoo.

Sami ja Hanna-Riikka kokkaavat yhdessä
Sami ja Hanna-Riikka laittavat mielellään yhdessä ruokaa. Tänään keittiössä tuoksuu tomaattinen kanakastike.
Vihreä vanha seinäkaappi tiskialtaan yläpuolella
Vihreän seinäkaapin pari haki maalaistalosta, jonka omistaja myi talon vanhoja huonekaluja. Sami valitsi keittiön välitilan laatat Porin Värisilmästä ja Hanna-Riikka asensi ne paikoilleen.
Vaalea keittiö, jonka katseenvangitsija on turkoosi seinäkaappi
Keittiön hana on Damixanin. Allas, kaapistojen nahkaiset vetimet sekä saareke ovat Ikeasta. Nurkassa komeileva helmivalaisin on tilattu Lampan.fistä.
Pitsiverhot ja vanha puuarkku ikkunan ääressä
Makrameen on tehnyt porilainen Sirpa Sulin. Tapetti on Tapettitehdas Pihlgren & Ritolan Lumme.
”Vanhassa talossa on aina jotakin hommaa. Se täytyy hyväksyä, kun tällaiseen savottaan lähtee.”
Vanhat peltiset kahvipurkit kaktusten istutusruukkuina
Kahvipurkit on ostettu Hanna-Riikan työkaverilta.
Puiset tummat baarijakkarat valkeassa keittiössä
Hanna-Riikka löysi baarijakkarat Finnmarin liikkeestä.
Näkymä toisesta huoneesta keittiöön

Hanna-Riikka oli aina haaveillut vanhan talon kunnostamisesta, mutta unelmissa talo oli pitsihuvila. Hän uskoo, että juuri tämän seurakuntatalon oli tarkoitus päätyä heidän perheensä kodiksi.

Koska talo oli alkuperäisessä kunnossa, se piti purkaa lähes lattiasta kattoon. Samilla oli kokemusta talon rakentamisesta, mutta lähes satavuotiaan talovanhuksen peruskorjaus ja remontointi oli molemmille uutta. Sami ja Hanna-Riikka luottivat vahvasti toisiinsa, ja syvä keskinäinen rakkaus vahvisti päätöksen remontoida tulevasta kodista yhteisten haaveiden pyhättö.

Alakerrassa ei ollut erillisiä huoneita. Tila jaettiin väliseinien avulla makuuhuoneeksi, työhuoneeksi, olohuoneeksi, keittiöksi ja ruokailutilaksi. Jo olemassa olevista seinistä purettiin esiin komea ja patinoitunut hirsipinta.

Siniseksi maalattu hirsiseinä ja ruskea Natuzzin nahkasohva
Olohuoneen hirsiseinä maalattiin siniseksi. Natuzzin sohva oli hieman kalliimpi kuin Hanna-­Riikka ja Sami olivat budjetoineet, mutta kun he istuivat siihen, päätös oli helppo.
Persoonallinen seinävalaisin
Seinävalaisin sai uuden ilmeen, kun Hanna-Riikka laittoi kuvun tilalle hehkulampun.
Yleiskuva olohuoneesta
Olohuoneen matto on Ikeasta ja kattovalaisin Lampan.fistä.
Rouhea sohvapöytä
Erikoinen pöytä on kotoisin Porin vanhalta puuvillatehtaalta.
”Olen pelastanut valtavasti vanhoja huonekaluja roskikselta.”
Valkoinen vanha lipasto ja mustakehyksinen taulu
Vanhoista ovista tehdyt liukuovet
Ovet sohvan takana ovat Jyväskylästä vanhan sairaalan peruja. Sami ja Hanna-­Riikka tekivät ovista liukuovet, jotta ne eivät vie tilaa.
”Perheemme on näiden seinien sisällä onnellinen. Se on tärkeintä.”
Vanhoista kalusteista koottu oleskeluryhmä
Pöydän jalat on katkaistu sohvapöydälle sopiviksi. Puusohva on ostettu Tori.fistä vanhan koulurakennuksen omistajalta. Tuolit ovat aiemmin olleet valokuvaajan kuvausrekvisiittana.
Vanha ovenkahva ja patinoitunut ovi
Kynttiläasetelma tarjottimella
Petroolinsininen lipasto

Perhe on asunut talossa koko remontin ajan. Yläkerrassa oli aikoinaan ollut erillinen vuokra-asunto, ja siellä oli muutaman huoneen lisäksi pieni keittiö ja wc. Alkuun perhe asui siellä, vaikka se oli ahdasta.

– Pieniinkin tiloihin tottui helposti, Hanna­-Riikka sanoo.

Remontti on kestänyt nyt noin kolme vuotta. Työlistalla on vielä ulkovuoren kunnostus sekä pesutilojen ja kodinhoitohuoneen uusiminen. Niiden aika on myöhemmin.

– Vanhassa talossa on aina jotakin hommaa. Se täytyy hyväksyä, kun tällaiseen savottaan lähtee. Enää ei kuitenkaan ole kiire, sillä suurin työ on tehty, ja perheemme on näiden seinien sisällä onnellinen. Se on tärkeintä.

Ruokailutila, jossa on suuri pöytä ja kaappi sekä sininen kukkatapetti
Jos Hanna-Riikalta kysytään rakkainta huonekalua, se on ruokailuhuoneen kaappi, jonka hän löysi Tori.fistä. Jalkalamppu on Hanna-Riikan tuffan eli isoisän tekemä.
Suuri puinen kaappi ruokailuhuoneessa
Eriparisista tuoleista koottu ruokailuryhmä
Ruokapöydän tuolikokoelma on vuosien keräilyn tulos. Vintillä on useita tuoleja jemmassa, jos vaihteluhalu iskee.
Suuri pullo, jossa on hieniä
Hanna-Riikka uskoo, että juuri tämän seurakuntatalon oli tarkoitus päätyä heidän perheensä kodiksi.
Harmaa nojatuoli ja konjakin värinen rahi
Kalkkimaalilla maalattu lipasto kukkatapetin edustalla
Kalkkimaalilla viimeistelty kaappi löytyi tutun vinkistä. Tarkoitus oli hakea ihan toinen kaappi, mutta tämä heräteostos lähti lopulta mukaan kotiin.
Seinälokerikko täynnä viinipullonkorkkeja ja muuta pikkutavaraa
Seinää koristava lokerikko on Hanna-Riikan tuffan eli isoisän tekemä.
”Teimme lopullisen päätöksen valtavaan kunnostustyöhön ryhtymisestä todella nopeasti.”
Mosaiikkilaatoitusta jäljittelevä muovimatto eteisessä
Eteisen kaappi on ostettu jo vuosia sitten käytetyn tavaran myyntiliikkeestä. Rouhea kattolamppu ja mosaiikkilaatoitusta jäljittelevä muovimatto on hankittu Kodin Terrasta. Oviverhon Hanna-Riikka osti Tori.fistä ja haki Raumalta.
Valkoinen portaikko
Portaikon muovimaton alta löytyi ehjä puulattia. Sami ja Hanna-Riikka maalasivat myrkynvihreät seinät valkoiseksi, ja tilasta tuli avaramman tuntuinen. Lopputulos viimeisteltiin K-Raudan tapetilla. Valaisin on Kodin Terrasta.
Tummasävyinen makuuhuone
Matkalaukkuja vaatekaapin päällä
Hanna-Riikka rakastaa vanhoja tavaroita. ­Ystävät osaavat jo tarjota hänelle tavaroita mummoloistaan ja omista nurkistaan. ”Olen pelastanut valtavasti vanhoja huonekaluja roskikselta”, Hanna-Riikka kertoo.
Taulukollaasi ja kukkatapetti makuuhuoneen seinällä
”Työlistalla on vielä ulkovuoren kunnostus sekä pesutilojen ja kodinhoitohuoneen uusiminen.”
Armeijalaatikkoja työhuoneessa
Samin työhuoneen ilme on rouhea. Armeijalaatikot on ostettu kirpputorilta. Yhdessä niistä oli sisällä alku­peräisiä tavaroita.
Jyhkeitä kalusteita työhuoneessa
Työhuoneen tuoli on hankittu huutokaupasta. Taulut ovat ArtiksDesingin ja nahkatuoli Tori.fistä.
Seinähylly työhuoneessa
Tassuamme kylpyhuoneessa
”Halusin ehdottomasti kylpyhuoneeseen ikkunan ja kylpyammeen”, Hanna-Riikka kertoo. Lipasto hankittiin ensin olohuoneeseen, mutta kun Hanna-Riikka löysi kylpyhuoneen kukkatapetit, ei alkuperäinen allaskaluste enää sopinut kylpyhuoneeseen ja lipastosta tehtiin allastaso. Kylpyamme on tilattu Netrauta.fistä.
”Halusin ehdottomasti kylpyhuoneeseen ikkunan ja kylpyammeen”
Hanna-Riikka kodin pihalla
Seuraa Hanna-Riikkaa ja Uniluodon vanhan seurakuntatalon elämää somessa @ninianbyhr.
Vanhaan ammeeseen istutettuja kasveja pihalla
Perheen koirat
Hanna-Riikan ja Samin perheeseen kuuluu kuuden lapsen lisäksi koirat Niilo ja Kylli.
Talon pihalla on hauskoja puutarhan diy-ideoita.
Sami kurkistaa paljuun
Rautasängystä ja puulaatikoista tuunattu kasvupaikka kesäkukille
Talon pihalla on hauskoja diy-ideoita. Puiset leipomolaatikot mahtuvat sopivasti Tori.fistä ostettuun rautasänkyyn. Kesäkukat kasvavat laatikoissa.
Perheen kodin julkisuvua
Hanna-Riikan ja Samin koti on entinen seurakunta­talo Porissa. Siinä on kahdeksan huonetta ja keittiö sekä sauna, yhteensä noin 300 neliötä.
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt