”Katto näyttää suoralta, eikä home haise”, perusteli Satu ja osti autiotalon kodikseen
Neulesuunnittelija Satu Tolvanen remontoi purkukuntoisesta autiotalosta itselleen kotia. Hän tekee siellä juuri sitä mitä huvittaa: kiinnittää poronsarvet kaapinoveen tai kehystää peilin sienillä.
Asukkaat Satu Tolvanen, 37, koirat Saaga ja Seita, kissa Herra Pesonen, kilpikonna Donatello, hevoset Ville ja Zilli.
koti 2 h + vessa + yläkerrassa kylmää tilaa, omakotitalossa Maaningalla.
Neliöt Alakerrassa 40 m².
Asumiskulut Noin 500 euroa kuukaudessa.
Vähän pelottavan näköinen, mahtavaa!
Satu Tolvanen seisoi keskellä yötä lumikinoksessa ja katseli autioitunutta vanhaa taloa.
Lunta oli riittävästi, jotta Satu ylettyi kiipeämään ulkoeteisen ikkunan luo. Se oli kiinnitetty ulkopuolelta pelkillä nauloilla.
Satu nosti varovasti ikkunan pois paikoiltaan ja kapusi sisään.
Hän oli saanut vinkin, että talo oli seissyt tyhjillään ainakin kymmenen vuotta – ehkä kauemminkin.
Vanhan talon haju leijui nenään, mutta hometta Satu ei haistanut. Pinnat olivat vuosikymmenten takaa, mutta näkyviä vaurioita ei ollut missään.
Satu oli halunnut päästä sisään tunnustelemaan talon tunnelmaa ja kyselemään paikan kummituksilta, sopisiko taloon asettua.
”Elän tosi fiilispohjalta, ja erilaisiin koteihin astuessani minulle tulee välittömästi tunne siitä, onko tämä talo onnellinen ja ovatko ihmiset tyytyväisiä, vai onko talossa esimerkiksi tosi stressaantunut tunnelma. Tässä talossa heti ulkoeteisessä minulle tuli fiilis, että tämä on minun paikkani. Että olen kotona”, Satu kertoo.
Kummitukset kyllä lupasivat, että Satu voi asettua asumaan, mutta se ei tietenkään vielä riittänyt. Talo kuului perikunnalle, jolta Satu oli jo tiedustellut mahdollisuutta ostaa sitä.
Koska perikunnan päätöksenteko ja taloesittelyn järjestäminen kestivät, Satu oli päättänyt tulla itsekseen tutkimaan taloa.
”En ole kauhean kärsivällinen ihminen. En koskaan kertonut heille, että kävin talolla jo ennen ensimmäistä näyttöä. Mutta rikos lienee vanhentunut”, hän sanoo ja naurahtaa.
Lopulta perikunta päätti myydä talon Satulle.
Juhannuksen tienoilla vuonna 2011 – noin puoli vuotta Satun omin luvin tekemän ensivisiitin jälkeen – talo oli hänen.
Kuka tämän remontoi?
Ostit sitten purkukuntoisen talon, Satun isä huokaisi nähtyään tyttärensä ostoksen. Kuka tämän remontoi?
”Hymyilin hänelle kauniisti ja kerroin yrittäväni parhaani. Perheessäni on kulttuuri, että autamme toisiamme siinä, missä osaamme. Isäni osaa remontoida, ja ilman häntä asuisin huomattavasti kylmemmässä talossa, jossa seinälevyjen väleissä olisi paljon enemmän rakoja”, Satu sanoo.
Satu oli eronnut poikaystävästään noin vuotta aiemmin. Pariskunta oli asunut vanhassa, mutta täysin kunnostetussa talossa.
Nyt edessä oli alkuperäiskuntoisen autiotalon remontti.
”En varsinaisesti etsinyt näin suurta projektia, mutta halusin pysyä kotiseudullani Maaningalla Pohjois-Savossa, eikä taloja juurikaan ollut myynnissä. Olin 23-vuotias, eikä pankista luvattu kovin isoa lainaa”, Satu kertoo.
Oli onni, että Satun vanhemmat asuivat lähistöllä ja isä pääsi usein auttamaan. Ensimmäiset purkutyöt Satu teki ystävänsä kanssa.
”Fiksuina tyttöinä purimme ensimmäisenä vessan pois, koska se oli niin ällöttävä. Ja vasta sitten tuli ajatus: missäs nyt käydään asioilla? Siinä vaiheessa en vielä aavistanut, miten iso remontista tulee ja että uusi vessa ei ole valmis ihan hetkessä. Ulkohuussin lisäksi olin siitä lähtien tuttu näky läheisen naapurin vessassa”, Satu kertoo.
Purkamisen edetessä huomattiin, että lattian betonivalu oli hapertunut. Kaikki lattiat piti piikata pois ja valaa uudelleen. Myös seinät piti repiä auki hirsille asti.
Aiempaa remonttikokemusta Satulla ei ollut. Etukäteen häntä ei jännittänyt, eikä hän osannut pelätä yllätyksiä tai ongelmia.
”En todellakaan tiennyt, mitä iso peruskorjaus vaatii. Ajattelin vain, että katto näyttää suoralta, home ei haise. Talo on seissyt tässä 60 vuotta. Mihin se siitä nyt sitten yhtäkkiä karkaisi”, hän toteaa.
Ajattelin vain, että katto näyttää suoralta, home ei haise. Talo on seissyt tässä 60 vuotta. Mihin se siitä nyt sitten yhtäkkiä karkaisi.
Juhannuksena alkanut remontti saatiin valmiiksi ennen lumen tuloa. Koko remontin ajan Satu asui talossaan.
”Remonttihan ei käytännössä ole päättynyt koskaan, koska rahat loppuivat kesken. Ulkoeteiseen, yläkertaan, ulkovuoraukseen ja kattoon ei ole vielä koskettu lainkaan”, Satu sanoo.
Sähkö- ja putkitöitä lukuun ottamatta Satu ja isä remontoivat kaiken itse. Leivinuunin muurasi isän muurarina työskentelevä serkku.
Lisäksi apuna hääri Satun lähellä asuvia lapsuudenystäviä,.
”Täällä on vietetty jos jonkinlaiset talkoot. Vielä silloin talkoita järjestettiin, mutta nyt minusta tuntuu, että se kulttuuri on häviämässä täälläkin.”
Remonttiajasta Satulla ei ole kovinkaan selkeitä muistikuvia.
”Olihan se hektistä. Asuin remontin keskellä ja siirtelin asuintilaani eri nurkkiin remontin edetessä. Lisäksi luunsiru puhkaisi koiraltani suolen, ja hoidin sairasta koiraa remontin keskellä.”
Täällä kukaan ei sano ei
Voinko maalata seinän violetiksi? Voin.
Voinko maalata keittiönkaapit mustaksi ja kiinnittää niihin poronsarvet? Voinko rakentaa hyllyt ikkunan eteen, jos muualla ei ole tilaa? Voinko tehdä peilin, jonka kehyksinä ovat sienet?
Kyllä voin, Satu vastaa.
”En rajoita itseäni, ja se näkyy kotona kaikessa. Testaan, toimiiko jokin asia, joka päähäni pälkähtää. Jos ei, muutan sen. Minulla on alusta saakka ollut tarve saada jotakin omaa, josta vain minä päätän: oma tupa ja oma lupa.”
Satun aamut alkavat aina samalla tavalla. Herättyään hän lähtee kahden koiransa kanssa hoitamaan tallin aamutyöt.
Tallissa asustaa kaksi hevosta. Parhaimmillaan niitä oli neljä, ja lisäksi kaksi lammasta, vuohi ja kanoja.
Satu oli nimittäin hetken talossa asuttuaan tajunnut, että hänellä todella oli aivan oma lupa tehdä, mitä haluaa: vaikkapa ottaa eläimiä.
Lauma on harventunut vanhuuttaan, ja juuri hiljattain Satu joutui lopettamaan vanhan vuohensa.
Hevosten ja koirien lisäksi Satulla on tällä hetkellä kissa ja kilpikonna.
”Aion pitää eläimeni kunnes niistä aika jättää, mutta lisää en ole hankkimassa – paitsi ehkä koiria. Seuraavaksi on aika kokeilla elämää, joka ei ole ihan niin sitovaa”, hän sanoo
Aamutallin ja koirien ulkoilutuksen jälkeen vuorossa on tulisijojen sytytys, sillä talo lämpiää yksinomaan puilla.
Satu työskentelee käsityöyrittäjänä ja neulesuunnittelijana, ja päivisin ohjelmassa saattaa olla esimerkiksi uusien projektien suunnittelua – ja joka tapauksessa jotakin puuhastelua.
”En osaa olla toimettomana. Tykkään tehdä käsitöitä ja muutenkin näperrän koko ajan jotakin. Se ei ole pelkästään työ. Se on elämäntapa.”
En osaa olla toimettomana. Tykkään tehdä käsitöitä ja näperrän koko ajan jotakin.
Koti on Satulle rauhan ja inspiraation lähde.
”Rakastan olla kotona. Täällä tuntuu, että pääni on vapaa. Tästä on tullut turvapaikkani, kun olen saanut rakentaa tämän itse.”
Edelleen kotiin tullessaan Satusta tuntuu samalta kuin 15 vuotta sitten, kun hän murtautui ikkunasta autioon taloon: että hän on tullut kotiin.
”En tiedä, miten pärjäisin, jos talosta pitäisi luopua. Se olisi ihan hirveää. Voisin kyllä muuttaa täältä pois, jos esimerkiksi muuttaisin nykyisen miesystäväni kanssa yhteen, mutta haluaisin silti pitää talon työpajanani ja omana tilanani.”
Koiralenkille neuloen
Kun jostakin asiasta tulee vahva intuitio, sitä kohti kannattaa lähteä, Satu sanoo.
Hän noudatti ajatusta kotia hankkiessaan, ja samoin hän teki viime vuoden alussa, kun hän sai idean neulekirjasta.
Kustannussopimuksesta alkoi reilu puolivuotinen, jonka aikana Satu jopa ulkoilutti koiriaan neuloen samalla.
”Otin itselleni liian tiukan aikataulun, koska kuvittelin kai, että olen superihminen, joka ei tee virheitä. Totesin matkan varrella, että en osaa suunnitella neuleita vain paperille, vaan haluan myös neuloa ne itse.”
”Pärjäisin varmaan kuukauden käymättä kaupassa”
Missä teillä syödään?
Missä vain on tilaa. Minulla ei ole ruokapöytää, mutta keittiössä on työtaso. Siinä useimmiten syön ja katselen samalla ulos.
Mikä kohta kotona jää aina siivoamatta?
Koko talo. Olen sellainen – miten sen sanoisi kauniisti – kaaoseläjä, että välillä saan fiksaation johonkin mielenkiintoiseen asiaan ja silloin keskityn vain siihen. Kun fiksaatio loppuu, katselen ympärilleni, että mikäs hurrikaani täällä on käynyt.
Mistä löytyvät kodin kasat?
Kiikun päältä. Siihen kasaan vaatteet, jotka eivät ole tarpeeksi likaisia menemään pyykkiin eivätkä tarpeeksi puhtaita kaappiin.
Onko kaapeissasi kotivaraa?
On! Pärjäisin varmaan kuukauden käymättä kaupassa. Tykkään kerätä marjoja ja sieniä, ja niitä löytyy kuivattuina. Myös kuiva-aineita ja papuja on aina.
Hauskin asia, mitä kotona voi tehdä?
Ihan vain oleminen ja visioiminen. En yleensä pysy kovin pitkään paikallani, vaan touhuan kaikennäköistä: siivoilen, teen käsitöitä tai puuhaan pihalla jotakin. En tiedä, saanko paljonkaan aikaan, mutta aivoni rullaavat ja suunnittelen uusia asioita.
Mistä kodin tavarasta et luopuisi?
Pyykinpesukoneesta. Pärjäisin kyllä ilmankin, mutta nyrkkipyykki ei houkuta.
Kenelle soitat, jos tulee hätätilanne?
Kaverilleni Anskulle. Ei sillä, että meistä kumpikaan ymmärtäisi, mitä pitäisi tehdä, mutta hänen kanssaan voin panikoida ja miettiä sen jälkeen yhdessä, että mitähän asialle mahdollisesti voisi tehdä. Sen jälkeen soitan henkilölle, josta on jotain käytännön hyötyä.
Kuka avaa viemärin?
Ihan itse avaan. Pitkähiuksisen ihmisen ja koirien taloudessa niin joutuu aina välillä tekemään.
Minkä asian haluaisit muuttaa kodistasi?
Valitsisin leivinuunin, jossa on myös liesi. Olen katunut, etten hankkinut sellaista. Ja toivon, että jonain päivänä pääsisin remontoimaan yläkerran ja eteisen, jotta saisin vähän lisää elintilaa.
Mikä on seuraava hankinta kotiin?
Se, mikä menee seuraavaksi rikki. Juuri hankin veden painekytkimen. Toivottavasti mitään muuta ei hajoa ihan heti.
Kommentit