Meidän Talo

Satavuotiaan pauloissa! Malinin kotona historia ja nykyaika yhdistyvät persoonallisella tavalla – ”Täällä kaikilla tavaroilla on oma tarinansa”

Satavuotiaan pauloissa! Malinin kotona historia ja nykyaika yhdistyvät persoonallisella tavalla – ”Täällä kaikilla tavaroilla on oma tarinansa”
Sundomilainen Malin Lindblom halusi kunnostaa puutalonsa vanhan ajan tyyliin. Remontin jälkeen hirsitalo huokuu alkuperäistä tunnelmaa. Tässä talossa historia ja nykyaika yhdistyvät kodikkaalla tavalla!
Julkaistu: 12.8.2021

Oli kesä, ja aurinko paistoi suoraan ison tontin pieneen sisäpihaan. Malin Lindblom ajoi pihalle perheineen ja tunsi heti, että siinä oli hyvä olla. Paikassa oli lämmin tunnelma.

– Talo ei ollut mitenkään kaunis. Se oli ollut tyhjillään pari vuotta, eikä sitä ollut remontoitu kivasti, mutta minä tykkäsin siitä heti. Siitä voisi tulla vielä tosi kiva, Malin muistelee ajatelleensa.

Remontin yhteydessä punaisen ulkovuorauksen alta löytyi alkuperäinen keltaoranssi vuoraus, josta otettiin talteen muutama lauta.

Sundomin seurakunnan kappalainen oli palannut takaisin entisiin työtehtäviinsä vietettyään kaksi vuotta Israelissa Suomen Lähetysseuran tehtävissä sekä Gospel Riders -moottoripyöräkerhon johdossa.

Vaasan ruotsinkielinen emoseurakunta sijaitsi reilun kymmenen kilometrin päässä, mikä oli aivan liian kaukana sundomilaisille. Pyytämättä pieni kappeliseurakunta oli pitänyt silmänsä auki ja etsimällä etsinyt sopivaa majapaikkaa papilleen omasta pitäjästään. Haaviin osui satavuotias punamultatalo pihapiireineen, ja Malin teki kaupat.

Kun hän sitten muutti sisään elokuussa 2012, kylillä tuumattiin: ”Oi oi! Asutte siinä talossa, jossa on se iso keittiö!” Kommentti särähti uuden asukkaan korvaan, sillä talon keittiö oli niin pieni, ettei siihen mahtunut edes ruokapöytää, saati perhettä sen ympärille.

Pian ongelmaan löytyi ratkaisu.

– Tajusin, että se, mistä aiemmat asukkaat olivat tehneet olohuoneen, oli vanha keittiö. Kun minä sitten remontoin, palautin keittiön alkuperäiseen paikkaansa.

Porstuan vihreänsävyiset kaapit on rakennettu paikan päällä. Rappusten juuressa on timpurin keksintö: kenkälaatikko. Sitä tuskin huomaa.
Ensivaikutelma ei tyrmännyt kauneudellaan, mutta Malin Lindblom näki heti tulevan kotinsa potentiaalin. – Seurakuntalaiset halusivat minut keskuuteensa ja etsivät perheelleni sopivaa asuntoa sillä välin, kun asuin väliaikaisesti Jerusalemissa, Malin kertoo. Lopulta talo löytyi keskeltä Sundomia ja vakuutti myös tuhansien kilometrien päässä asuvan kappalaisen. Löytö osui hermoon, sillä Malinin sydän löi taloille, joilla on oma historia. Hän remontoi vanhuksen mieleisekseen.

Avara tupakeittiö on tänä päivänä nelihenkisen perheen sydän. Muutonaikainen pikkuruinen keittiö muuntui puolestaan kylpyhuoneeksi.

Monia elämänvaiheita nähneen hirsitalon remontti ei ollut pikkujuttu. Malinilla oli kuitenkin selkeä käsitys tavoitteesta: hän halusi alkuperäiseen tunnelmaan. Se tarkoitti käytännössä sitä, että kaikki oli revittävä alas.

Ennen kuin Malin pääsi näyttämään sisustajan ja organisoijan taitonsa päärakennuksen remontissa, hän remontoi entisen miehensä kanssa pihapiiriin kuuluvan niin sanotun pikkutuvan. Kolmilapsinen perhe myös asui pikkutuvassa siihen saakka, kunnes päärakennus valmistui muuttokuntoon vuonna 2017.

Monia elämänvaiheita nähneen hirsitalon remontti ei ollut pikkujuttu.

Palataan pikkutupaan myöhemmin, ja tehdään ensin kierros päärakennuksessa, Malinin ja hänen pesueensa, Natanael, Rebecka ja Mirjam Lindblomin, kodissa. Viimeisteltyä ilmettä ihmetellessä on lähestulkoon mahdoton uskoa, että tämä kaksikerroksinen pohjanmaalainen maalaistalo oli vasta hiljattain riisuttu niin ilkosilleen, että jäljellä törröttivät vain hirret ja katto. Hirsiä on yhä näkyvillä portaikon seinässä.

Pihalta ovi avautuu porstuaan. Monessa maalaistalossa eteisen ikkunalaudat kasvavat röykkiöittäin pelargoneja, ja lattialla saattaa lojua kenkiä. Tässäkin porstuassa kasvaa kukkia, mutta kenkäkasoja ei näy. Missähän kengät ovat?

Levähtämään houkuttelee vanha puulavetti, jolle voi käydä lekottelemaan kirja kädessä. Lukeminen luonnistuu valoisassa ja lämpimässä porstuassa kesät talvet mainiosti – ellei uni vie voiton, ja usein Malinille käy niin. Porstua on loistava paikka nokosille.

– Tämä on yksi lempipaikoistani, hän paljastaa.

Mirjamin kirjat on pinottu vanhaan leipätelineeseen.
Rebecka soittaa pikkutuvan parvella olevia rumpuja. Seinäluukun takana lymyää makuusoppi.
Perhe viettää paljon aikaa ensin remontoidussa pikkutuvassa. Siellä voi musisoida ja lukea yhdessä tai omassa rauhassa.

Malin teki porstuasta alkuperäistä avaramman mutta säilytti tyylin. Seinissä näkyy osittain alkuperäistä vihreänsävyistä helmiponttilaudoitusta, johon remontoija mieltyi niin, että tilasi sitä lisää myös makuuhuoneiden kattoihin, vessaan ja kylpyhuoneeseen. Leveät lattialistat antavat tilaan ryhtiä.

– Uudet kaapit rakennettiin itse paikan päällä vanhaan tyyliin. Sähkökaappi on piilotettu seinään, ja timpuri keksi, että rakennetaan kenkälaatikko portaikon alle.

Se selittääkin mysteerin, miksi kenkiä ei loju ympäriinsä!

Porstuasta noustaan vaaleansinisiä rappusia pitkin vaaleansinisen katon kattamaan yläkertaan Natanaelin ja Mirjamin sekä äidin makuuhuoneisiin. Ensin Malin kehottaa kuitenkin siirtymään alakerrassa vasemmalle, siihen kyläläisten mieleen iskostuneeseen suureen keittiöön.

Keittiön värikkäät tapetit ja hillitty harmaa kaapisto muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden.
Mirjam (vas.), Rebecka ja Natanael juttusilla tupakeittiön pöydän ääressä.

Nyt on pakko vetää hetki henkeä. Mikä värimaailma! Seiniä koristaa voimakas vihreää, keltaista ja punaista yhdistelevä tapetti. Tällaista väri-ilottelua ei taatusti joka talossa näe.

– Mietin pitkään, tuleeko tapetista liian hurja, mutta siitä tuli tosi hyvä. Näin sen vasta, kun tapetti oli seinässä. Ihmiset sanovat, että keittiöstä tulee hyvälle tuulelle, se on iloinen ja viihtyisä.

Malin kertoo olleensa aina rohkea, ja remontin aikana rohkeus vain kasvoi tehdessä. Yksin hän ei olisi kylläkään alun perin talourakkaan uskaltautunut. Pikkutuvan remontti yhdessä eksän kanssa kävi hyvästä harjoituksesta. Päärakennuksen yhteydessä apu tuli sitä vastoin omilta vanhemmilta.

– Isä auttoi remontissa, ja äiti hoiti lapset. Muuten tämä ei olisi ollut mahdollista.

Isän lisäksi palkattu timpuri piti huolen laadukkaasta työnjäljestä. Malin teki myös perusteellisen energiaremontin ja vaihtoi päärakennuksen kalliin sähkölämmityksen edullisempaan maalämpöön, joka pitää lämpimänä sekä päärakennuksen 140 että pikkutuvan 70 asuinneliötä.

Remontista mieleen jäi ainainen kiire. Kokopäivätyössä papin tehtävissä aikaa ei herunut loputtomaan jahkailuun, vaan materiaalivalinnat piti tehdä nopeasti. Ehkä Malinissa on luontaista sisustajan vikaa?

– Eniten vaikuttaa se, että tykkään vanhoista taloista, joilla on historia.

Makuuhuoneen lattian alta löytyi 1920-luvulta peräisin olevia sanomalehtiä.

Mieltymys vanhoihin esineisiin ilmenee puolestaan lukuisissa yksityiskohdissa. Tupakeittiössä on Malinin äidin entisöimiä tuoleja ja alkuperäinen puuhella, eteisen katossa roikkuu isoäidin vanha valaisin. Keittiön kruununjalokivi löytyy jalkojen alta, lattialankuista.

– Oli niin erikoinen tunne kävellä lattialla, kun olen itse vetänyt kaikki maalikerrokset!

Pieni harmi keittiön lankkuihin liittyy: raot jäivät hitusen liian isoiksi, koska lankut asennettiin ennen kuin ne olivat ehtineet kuivua kokonaan. Mutta siitä viis; vanhat lankut luovat juuri oikean tunnelman, mikä painaa vaa’assa enemmän kuin rakoihin kertyvä pöly.

Tupakeittiöstä avautuu ovi lasiverannalle, johon auringonvalo siilautuu viidentoista ikkunan muodostamasta rivistä. Mikä keidas kahvitteluun ja vehmaan näkymän ihailuun!

Verannalta pääsee suoraan sekalaista puustoa ja vanhoja perennoja kasvavalle pihalle, joka antaa asukkailleen omenoita ja piirakkaan mustikat ja puolukat. Se riittää Malinille mainiosti. Isoa työsarkaa hän ei pihasta itselleen halua.

Tupakeittiön puuhella ja lukuisat ikonit ilmentävät historiallista kerrostuneisuutta.

Kaikesta näkee, että talon alakerta on pyhitetty yhteiseen oleiluun. Ison ruokapöydän ääreen mahtuu oma ja vieras väki. Yksityisyyteen voi sen sijaan vetäytyä makuuhuoneissa tai pikkutuvassa pihan toisella puolella. Mitenhän perheen lapset ovat sisustaneet omat huoneensa?

Rebeckan, 15, huoneessa näkyvät harrastukset. Ison peilin edessä on helppo harjoitella balettiliikkeitä. Balettitangon Malin teki vanhasta rappukaiteesta. Katosta roikkuvat mustat verhot kielivät teatterista. Esirippu aukeaa, kun Rebecka näyttelee huoneessaan kavereidensa kanssa. Seiniä koristaa rauhallinen sinivalkoinen tapetti.

Kekseliäitä ratkaisuja on luvassa myös kuopuksen sopessa talon yläkerrassa, jonne kiivetään verhoamattoman hirsiseinän reunustamia rappusia pitkin. Portaikon yläpäässä huomio kiinnittyy ensin kattoon, jonka taidokas rakenne paljastui Malinille vasta remontin yhteydessä.

– Oli kova työ saada vinkkelit sopimaan yhteen, mutta katosta tuli tosi kaunis ja persoonallinen. Se toi nostetta koko yläkertaan, Malin kertoo.

Mirjam (vas.) ja Rebecka leikkivät yhdessä äidin tilavassa makuuhuoneessa.
Rebeckan huoneeseen hankittiin tanko ja peili balettiharrastusta varten.

Mirjamin, 7, vuodetta suojaa vaaleanpunainen katos – moskiittoverkko, jonka Malin osti Tansaniasta. Kirjat on pinottu telineeseen, jossa on aiemmin kuivatettu leipiä. Tapetissa kiemurtelee vihreitä ornamenttityylisiä kuvioita. Ilme on huomattavasti hillitympi kuin viereisessä veljen huoneessa. Natanael, 17, oli halunnut punaiset tapetit, ja ne myös hankittiin, kukkakuvion kera. Hän nukkuu vanhassa antiikkisängyssä.

Täydellinen vastakohta lastenhuoneiden tavararunsaudelle ja värikylläisyydelle löytyy perheenäidin tilavasta makuuhuoneesta. Nurkkaa hallitsee hopeanharmaa pönttöuuni, yleisilmettä vanha kalusto. Huonekalut ovat Malinin isovanhempien peruja. He olivat saaneet tuolit, sängyn ja senkit aikoinaan häälahjaksi.

– Minä olen suvussa se, joka haluaa vanhaa roinaa. Täällä kaikilla tavaroilla on oma tarinansa, Malin kertoo huvittuneena.

Sama pätee myös talon kylpyhuoneisiin. Materiaalit ovat yksilöllisiä ja tarkoin harkittuja. Yläkerran vessaan Malin pelasti seinällisen lautoja talon alkuperäisestä ulkovuorauksesta, joka oli kaikkien yllätykseksi keltaoranssi eikä punainen. Värikkäisiin lattialaattoihin Malin oli rakastunut kaupassa ensisilmäyksellä.

Päärakennuksen neliöt on nyt koluttu alhaalta ylös. Seurataan Malinia lopuksi vuonna 1919 valmistuneeseen pikkutupaan. Siellä perhe saunoo, musisoi ja katselee leffoja isolta kankaalta.

Malin Lindblom (vas.) halusi, että talo remontoidaan vanhanajan tyyliin. Hän teetti päärakennuksen ulkooven alkuperäisen mallin ja värin mukaisesti. Äidin sylissä Mirjam ja vieressä Natanael, takana Rebecka.

Pikkutuvan isolta parvelta avautuu näkymä korkeaan huoneeseen, joka taipuu synttärijuhliin, saunailtoihin ja leikkeihin. Natanael käy pikkutuvassa soittamassa sähkökitaraa ja Rebecka rumpuja, Mirjam leikkimässä barbeilla. Malin majoittaa pikkutupaan kylävieraat.

Remontti on tehty pieteetillä: keittiö on massiivipuuta, pistorasiat ja valokytkimet ovat posliinia. Päärakennuksessa kustannuksia oli suitsittava ja valittava edullisempia mutta silti hyvännäköisiä ratkaisuja. Keittiökin on Ikeasta ja valokytkimet muovista.

– En edes uskalla laskea, paljon remonttiin meni rahaa, Malin myöntää.

Mutta vaikka remontti oli rankka, eikä Malin käyttänyt suunnittelijaa, hän tekisi kaiken uudestaan. Valmis koti oli iso saavutus ja tuntui tosi hyvältä. Siitä elämä taas alkoi.

Kommentoi »