Ei koskaan enää. Niin ajattelivat Minna Friman ja Antti Pasanen maalla asumisesta vielä kaksi vuotta sitten. Heillä oli takana usean vuoden kokemus satavuotiaasta talosta, josta puut tuntuivat olevan aina loppu ja jossa remontti seurasi toista.

Pariskunnan uusi elämä oli keskittynyt Vääksyyn, lähelle omaa yritystä ja helpompaan asumismuotoon. Lomalla he vuokrasivat mökkiä Antin kotiseudun läheltä Tahkosta, jossa oli hyvät urheilu- ja liikuntamahdollisuudet.

Sitten iski mökkikuume, joka ei ottanut parantuakseen.

– Yrittäjinä olemme aina töissä. Jotta oikeasti saisi levättyä, pitää lähteä jonnekin kauemmas, kokonaan pois työympyröistä, Minna sanoo.

Elokuussa 2020 Minna ja Antti olivat juuri tulleet kiireisen kesän jälkeen vuokramökille, kun Minna bongasi lähistöltä myynnissä olevan pienen talon. Rakennusta oli kaupattu jo muutamia kuukausia.

– Sain kiinteistönvälittäjältä luvan mennä katsomaan paikkaa ja suuntasin sinne heti seuraavana päivänä. Pihasaunan ovi oli auki, joten astuin sisään ja ihastuin heti.

Meni muutama päivä, ennen kuin pari pääsi katsomaan taloa sisältä. Minna oli varma, että vastassa olisi kauhea mörskä, joka ei ollut kelvannut kenellekään. Onnekseen hän oli kuitenkin väärässä.

– Talo oli sisältäkin aivan ihana! Kunnoltaan hyvä ja jopa väreiltään kaunis. Olimme molemmat aivan ihastuksissamme, kun asiat loksahtelivat kohdalleen. Saimme kaupat tehtyä nopeasti, Minna muistelee.

Rakennus on kuulunut tilaan, jonka historia ulottuu 1500-luvulle saakka. 1920-luvulla tilan silloinen isäntäpari astui sivuun tilanpidosta, ja heidän poikansa otti tilasta vastuun. Myöhemmin poika purki vanhan päätalon ja vanhaisäntä rakensi sen hirsistä pihapiiriin entistä pienemmän rakennuksen. Tämän Metsärinteen talon Minna ja Antti ostivat vuonna 2020. Tilan isäntä oli silloin jo iäkäs herrasmies.

– Lupasimme säilyttää talon niin alkuperäisessä olemuksessaan kuin vain mahdollista, Minna kertoo.

Tilan historiasta on kirjoitettu 500-sivuinen sukututkimus.

– Olen lukenut tilan upeaa historiaa. Ei voi kuin ihastella, että niin paljon tarinaa on saatu tallennettua ja että me olemme saaneet ostaa Metsärinteen itsellemme, Minna sanoo.

Lupaus säilyttää talon henki ja välttää tarpeettomia uudistuksia on ollut helppo pitää. Toki Minna ja Antti ovat halunneet antaa oman leimansa taloon, mutta sekin on tehty hienovaraisesti tapetoiden ja maalaten.

– Värien kanssa olen irrotellut mutta silti maalaistalon tyylin säilyttäen, Minna kertoo.

Navetasta on löytynyt lukuisia huonekaluja, jotka tilan vanhaisäntä Kalle Edvard oli taitavana puuseppänä itse valmistanut.

– Kaikissa on hänen nimikirjaimensa ja valmistusvuosi. Osan olemme kunnostaneet, osan vain puhdistaneet ja kantaneet sisään.

Minnalla on Vääksyssä sisustusliike, josta hän on tuonut monenlaista tavaraa ja tekstiilejä Metsärinteelle. Minna on myös keräillyt silmäänsä viehättäviä tauluja.

– Tämä ei ole museo eikä hylättyjen ja rumien kalusteiden loppusijoituspaikka. Tänne on tuotu vain sellaisia rakkaita esineitä, joista tulee oikeasti hyvä mieli.

Myös muistorikkaille tavaroille on tilaa: molempien vanhat nuket ja nallet ovat löytäneet Metsärinteeltä paikkansa.

– Ja on täällä pappani tekemä vanha arkkukin, joka on täynnä nuoruuteni rakkauskirjeitä, Minna nauraa.

Kakkoskodista on tullut Minnalle ja Antille rakas paikka, jonne he pyrkivät tulemaan vähintään viikoksi joka kuukausi vuoden ympäri. Minnan mielestä kunnollinen irtiotto auttaa keräämään voimia työviikkoihin.

– Tänne ei tulla työleirille vaan virkistäytymään. Totta kai meillä on kaikenlaisia projekteja ja suunnitelmia, mutta on tärkeää, että aikaa varataan vain olemiselle ja rentouttaville jutuille. Minulla on aina vaelluskengät mukana, ja täällä on ihana mennä metsään vaikka vain samoilemaan tai poimimaan sieniä ja marjoja.

Läheisellä järvellä pari käy usein melomassa. Talvella he nauttivat hiihtoretkistä.

– Tykkäämme myös käpertyä hyvän kirjan pariin. Lisäksi minulla on täällä nukkekoti, jonka parissa puuhastelen, Minna kertoo.

Metsärinteen pihapiiri on saanut pitää alkuperäisen olemuksensa. Aiempien sukupolvien istuttamat perennapenkit ilahduttavat, eikä pihatöitä tarvitse juurikaan tehdä. Minna aikoo istuttaa pihalle marjapensaita, jotta voisi keitellä mehua niiden antamasta sadosta. Mitään puuhamaata pihasta ei kuitenkaan aiota tehdä.

Eikä kiire ole toisellakaan suunnitelmissa olevalla projektilla: Minna haaveilee siitä, että järvenrantaan tehtäisiin iso laituri ja terassi, jossa voisi grillata ja ottaa aurinkoa.

Minna ja Antti ovat monesti ajatelleet, että Metsärinteellä olisi kiva asua vakituisestikin. Koska työt ovat muualla, se ei ainakaan vielä onnistu.

– Lisäksi minulla on Porvoossa lapsenlapsia, joita on nähtävä ainakin kerran kuukaudessa, muuten kuolen ikävään. Mutta katsotaan, miten elämä kulkee. Nyt olemme kiitollisia siitä, että meillä on tällainen paikka.