Ostin kesäkodiksi talon maalta – vasta jälkikäteen tajusin, että naapurit tulevat kaupan päälle
Kirjailija Saila-Mari Kohtala haaveili erakkoudesta hankkiessaan vanhan talon maalta. ”Ostin sitten kuitenkin talon, jossa naapurit ovat ihan vieressä ja kylän pääraitti kulkee taloni editse. Eikä se ole haitannut pätkääkään.”
Kesätaloa etsiessä tulee harvemmin etukäteen pohdittua uutta yhteisöä, jonka osaksi talokaupan jälkeen solahtaa – halusi tai ei.
Etsintävaiheessa sitä tuijottaa satoja kertoja kuvia talosta, pohjapiirrosta ja karttanäkymää. Suurentaa kuvista jokaisen yksityiskohdan, pohtii huonekalujen paikkaa, remontin tarvetta sekä matkaa lähimpään kauppaan, lenkkipolulle, rantaan. Naapureita ei niinkään mieti. Eikä luonnollisesti voikaan, sillä mistäpä heistä nyt niin tarkkaan tietoja kaivaisi.
Toki meistä maanisimmat voisivat niitäkin tietoja yrittää kaivella vaikkapa somesta, mutta lopullisesti uuteen yhteisöön tutustuu sitten ihan paikan päällä, pikkuhiljaa.
Erakkomainen puoleni oli visioinut taloni etäälle kaikista. Lymyilisin rauhassa pihapiirissäni ja lähin naapuri olisi kilometrien päässä. Ostin sitten kuitenkin talon, jossa naapurit ovat ihan vieressä ja kylän pääraitti kulkee taloni editse. Eikä se ole haitannut pätkääkään.
”Talollakin viihdyn itsekseni, mutta olen siellä myös kummallisen rento ja sosiaalinen. En osaa selittää tätä ilmiötä itsellenikään.”
Olen tuntenut oloni tervetulleeksi heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Yksi naapuri laittoi pystyyn pihan huussin, toinen kaatoi huonossa kunnossa olevia puita ja pilkkoi ne. Eräs naapuri haki talolta ylimääräisiä huonekaluja pois tieltä kuleksimasta. Minulle on tuotu juhannuskoivuja ovenpieliä koristamaan, kesäkurpitsoita ja marjoja, tarjottu kahvia ja tuoretta pullaa, luotu lumet pihalta ja suositeltu sähkömiestä, puuseppää sekä erinäisiä loistavia ja ei niin loistavia tapoja kunnostaa vanhaa taloa.
Asun Helsingissä, ja siellä olen usein hyvinkin erakko. Viihdyn yksin, enkä pidä yllätysvieraista. Talollakin viihdyn itsekseni, mutta olen siellä myös kummallisen rento ja sosiaalinen. En osaa selittää tätä ilmiötä itsellenikään. Ehkä vain olen rakkaassa paikassani levollisempi ja siksi vastaanottavaisempi kaikille ja kaikelle.
”Ihan oman taloni kyljessä asuu lähin naapuri. Ensimmäisellä näyttökerralla olin sitä mieltä, että se on aivan liian lähellä, mutta enpä siinä kohtaa vielä tiennyt, että siellä asuikin uusi ystävä.”
Ihan oman taloni kyljessä asuu lähin naapuri. Ensimmäisellä näyttökerralla olin sitä mieltä, että se on aivan liian lähellä, mutta enpä siinä kohtaa vielä tiennyt, että siellä asuikin uusi ystävä.
Maija on 86 vuoden aikana elänyt tyystin toisenlaisen elämän kuin minä, silti meillä riittää aina juteltavaa. Hän on ylitsevuotavan ystävällinen ja vieraanvarainen. Saan kutsuja saunaan, kahville, pyykkäämään tai yhteiselle kauppareissulle. Yritän parhaani mukaan olla vastavuoroisesti myös yhtä avulias hänelle – autan kaikessa, missä vain suinkin voin.
Aikuisiällä uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeampaa kuin lapsena. Siksi talohankinnan kautta tulevat uudet ihmiset ovat niin valtavan tärkeitä, kuin universumin helliä ohjailuja kohti jotain uutta. Ehkä juuri tämän vuoksi suhtaudun uudessa yhteisössäni kaikkiin niin avoimin mielin ja uteliaasti. Haluan laajentaa tajuntaani ja tavata myös ihmisiä, joihin en muuten koskaan törmäisi. Se on hyvin arvokasta.
