Sain vanhan talon kylkiäisinä naakkapariskunnan, joka valloitti savupiippuni ja pihapuuni
Savupiipussa pesivän naakkapariskunnan laaja ja äänekäs seurapiiri on ottanut pihan satavuotiset kuuset omikseen. Ärsyyntymisestä alkoi kuitenkin yllättävä ystävystyminen – ja nyt suunnittelen jo uutta pesimäpaikkaa kattoremontin jälkeen, kirjoittaa kirjailija Saila-Mari Kohtala.
Talokauppani mukana sain naakkapariskunnan. Se pesii toisessa savupiipussani, ja sen erittäin laaja ystäväpiiri hengailee pihani satavuotisissa kuusissa.
Kaksi hormiani ovat täpötäynnä naakkojen pesiä. Niin täynnä, että viime kesänä aurinkotuolissa makoillessani näin hautovan naakkarouvan pään. Katsoimme toisiamme suoraan silmiin, ja vaikka tilanne naurattikin, niin nyökkäsin hänelle arvokkaasti.
Pesien poisto on työläs homma. Sain suosituksen, että se kannattaa tehdä vasta edessäni häämöttävän kattoremontin yhteydessä. Aluksi suhteeni pihan naakkoihin olikin tästä syystä ärsyyntynyt. Yllätyksekseni olemme kuitenkin ystävystyneet.
Ennen vanhaan naakat pesivät kirkontorneissa ja saivat siksi lempinimen kirkkoherra. Naakkoja pidettiin myös kuolleiden kirkkoherrojen sieluina. Edesmennyt isäni Osmo oli kirkkoherra, joten toki tämä tieto sykähdytti aivan erityisesti.
Naakan latinankielisen corvus monedula -nimen monedula tarkoittaa rahansyöjää. Tämä fakta taas nauratti, sillä hormien tyhjennyksestä tulee tosiaankin mojova lisälasku.
Naakat ovat todella älykkäitä ja osaavat laskea ainakin viiteen, minkä kuulemma lintukuvaajat tietävät – jos kuvauskojuun menee viisi ihmistä, mutta neljä tulee ulos, ei naakka ilmesty paikalle. Laboratoriokokeissa naakat oppivat taivuttamaan suoran tikun koukuksi saadakseen ruokaa kapeasta putkesta.
”Joskus aamuisin, kun könyän huussiin ja avaan etuoven, lehahtaa kuusistani lentoon satoja naakkoja. Se on maaginen näky.”
Naakka saattaa elää jopa 16-vuotiaaksi ja pysyy yhdessä saman puolison kanssa koko elämänsä ajan. Naakoilla on myös tarkka arvojärjestys. Kaikki linnut tuntevat toisensa ja tietävät jokaisen sijainnin arvoasteikossa. Korkea-arvoisimmat naakkaparit valitsevat parhaat pesäpaikat. Taloni pariskunta onkin todennäköisesti Torvenkylän naakkojen aatelistoa.
Naakat eivät juuri nahistele, mutta illalla ennen nukkumaanmenoa ne höpöttelevät äänekkäästi siitä, miten päivä itse kullakin sujui. Joskus joudun sanomaan niille, että saatte toki siellä kuusissani olla, mutta vähän pienempää ääntä, kiitos.
Joskus aamuisin, kun könyän huussiin ja avaan etuoven, lehahtaa kuusistani lentoon satoja naakkoja. Se on maaginen näky. Tarinan mukaan eräs aatelisherra ampui Naantalin entisen birgittalaisluostarin katolla istunutta naakkaa vuonna 1628. Panos sytytti rakennuksen tuleen. Itse Pyhä Birgitta se rankaisi naakan ampumisesta sillä tavoin.
Nykyiset rakennukset eivät suosi naakkoja ja piiput suojataan, ymmärrettävästi. Mutta mihin ystäväni sitten pesivät, kun hormini on tyhjennetty ja savupiippuni verkotettu?
Isäni oli kirkkoherra ja toinen nimeni on Birgitta, nimenomaan Pyhän Birgitan mukaan. Tämä Birgitta aikoo kyllä järjestää kattoremontin jälkeen ystävilleen uuden pesimispaikan. En halua, että taloni palaa tai ystäväni jäävät kodittomiksi.
Saila-Mari Kohtala kunnostaa rauhalliseen tahtiin vanhaa taloaan, kirjoittaa kirjoja ja rakastaa hidasta elämää.
