Sain puhelun, jota kukaan vanhan talon omistaja ei halua – laskin mielessäni kattoremontin hintaa
Tähän saakka olen kaikessa rauhassa estetisoinut taloani ja ottanut rennosti, mutta nyt on ensimmäinen kerta, kun kuvetta on todella kaivettava, kirjailija Saila-Mari Kohtala kirjoittaa.
”En todellakaan nyt tällä asialla haluaisi soittaa, mutta talon katto vuotaa.”
Sydämeni jätti lyönnin väliin.
Sitten hengitin mahdollisimman syvään sisään ja ulos ja laskin mielessäni kattoremontin keskimääräistä hintaa.
Olin itse Helsingissä, ja siskoni oli talovahtina. Erään erittäin rankan sadepäivän päätteeksi tuvan lattialle oli alkanut tippua vettä. Sitä tippui alakatosta ja sen yläpuolella oli vielä hurjan korkea, rakentamaton vintti, joten tietenkin mielessäni näin koko vintin jo lainehtivan. Hetkellä millä hyvänsä kaikki välikatot, vintin roinat ja tuhansia kuutioita vettä romahtaisi kaiken sen kauneuden päälle, jonka olin taloon näiden neljän vuoden aikana luonut.
Vintille piti tietenkin heti mennä tarkistamaan tilanne, mutta vintin kokopuiset, hyvin painavat vanhat tikkaat oli siirretty sivuun, eikä niitä saanut yksin paikalleen. Oli keksittävä nopeasti jotain.
Olin juuri sillä hetkellä viestittelemässä talonaapurini kanssa muista asioista ja kysyin, voisiko hän mitenkään mennä auttamaan siskoani tikkaiden kanssa. Hän tietenkin heti meni, koska pienet kylät ja pienten kylien ihmiset.
”Hengitin syvään ja laskin mielessäni kattoremontin keskimääräistä hintaa.”
Odotin Helsingissä uutta tilannepuhelua. Istuin lempinojatuolissani täydessä koomassa ja tuijotin seinää. Teinini huolestuivat. Selitin heille tilanteen, johon 17-vuotiaani totesi raivostuttavan tarkkanäköisesti: ”Just tollasta se on vanhojen talojen kanssa, koko ajan jotain. Toivottavasti kaikki sun rahat ei nyt mene tuohon kattoremonttiin, kun meilläkin on tarpeita.”
Olisin nauranut, jos ei olisi itkettänyt niin paljon.
Puolen tunnin kuluttua naapurin Markku soitti: ”Hyviä uutisia!”
Pomppasin pystyyn, heitin elokuvallisen dramaattisesti toisen käden rinnuksilleni ja huusin heti myös pojilleni: HYVIÄ UUTISIA!
Katto ei vuotanut, mutta joskus muinoin katolle asennetun tv-antennin reunasta tihkui rankkasateella vesi läpi. Se oli kuivunut aikaisemmin itsekseen eikä ollut aiheuttanut talolle sen kummemmin ongelmia, mutta nyt oli satanut niin paljon, että vesi oli valunut tupaan saakka. Reiän saisi helposti tukittua, ja voisin vielä tovin jatkaa jännittävää uhkapeliäni siitä, miten kauan varsin iäkäs varttikatto vielä sinnittelisi.
”Taloon tulee kaunis, musta peltikatto, samalla lailla vanhanaikaisen räystäätön kuin nykyinenkin, päihin kettingit roikkumaan ja vettä ohjaamaan.”
Toki uusi katto on jo suunniteltu valmiiksi. Taloon tulee kaunis, musta peltikatto, samalla lailla vanhanaikaisen räystäätön kuin nykyinenkin, päihin kettingit roikkumaan ja vettä ohjaamaan. Hintalappu vain hirvittää. Tähän saakka olen kaikessa rauhassa estetisoinut taloani ja ottanut rennosti, mutta nyt on ensimmäinen kerta, kun kuvetta on todella kaivettava.
Ajattelen kuitenkin lähes joka päivä näiden neljän vuoden aikana jo kertynyttä henkistä pääomaa ja kaikensorttista onnellisuutta, jota tämä talo on minulle avokätisesti suonut. Minä tämän kattoasiankin kyllä jotenkin järjestän.
Rakas taloni on todellakin sen väärti, ja asioillahan on tapana aina järjestyä.
