Saila-Mari hankki 200-vuotiaan talon ja sai sen mukana hurmaavat tekstiilit, huonekalut ja astiat: ”Oli kuin minut olisi aidosti tarkoitettu tähän taloon”

Kesällä 2021 kävin katsomassa kohtalokasta taloa Torvenkylällä. Sijainti oli aivan liian sivussa, joten kurkin vain ikkunoista sisään ja ajattelin unohtaa koko asian. Mietin kuitenkin ohimennen, miten hassu yhteensattuma on se, että nuoruuteni lempikirja, Anna-Leena Härkösen Häräntappoase, sijoittuu tänne Torvenkylälle.

Pyöräilimme siskoni kanssa sen jälkeen Himangan hautausmaalle, jossa kävelin kuin kohtalon johdattamana kyseisen talon entisten asukkaiden haudoille. Tutkailin nimiä ja vuosia pitkään.

Palasin kotipaikkakunnalleni Kannukseen, jossa yövyin Kirjurintupa-nimisessä majoituksessa. Talo, jota olin juuri käynyt katsomassa, on myös viralliselta nimeltään Kirjurintupa, sillä talossa muinoin asunut Matti Kuru oli kirjuri. Illalla selailin majoituspaikan kirjahyllyä ja avasin summanmutikassa Keski-Pohjanmaan historiasta kertovan kirjan. Aukeamalla oli juttu Matti Kurusta.

Kesän jälkeen tapahtui kaikenlaista raskasta, elämää, ja talo oli yksinkertaisesti pakko unohtaa.

Seuraavana keväänä katsoin kotonani Helsingissä kirjapinoa, jossa oli mummini Anni Kohtalan tekemä kirja Himanka kotiseutuni. En ollut koskaan edes selannut sitä. Avasin teoksen umpimähkään, ja ehkä jo arvaattekin – edessäni oli jälleen juttu Matti Kurusta. Talo oli odottanut minua.

Soitin heti Matille, Matti Kurun tyttärenpojalle. Talo oli edelleen suvun omistuksessa, mutta kukaan ei ollut asunut siellä vakituisesti sitten 70-luvun. Puhelun lopuksi Matti sanoi, että hänellä on isoäitini pieni maalaus ja hän toisi sen minulle lahjaksi.

Tapasimme talolla kauniina kesäpäivänä. Matti toi maalauksen lisäksi mukanaan myös kuvan isoisästään Matti Kurusta ja hänen nuorena kuolleesta vaimostaan Annasta. ”Näyttääpäs tuo nainen sinulta”, mukaan tullut ystäväni tokaisi.

Merkkejä universumilta alkoi olla riittämiin. Ostin talon.

Heti ensimmäisistä päivistä alkaen sieluni kirjaimellisesti lepäsi. Oli kuin minut olisi aidosti tarkoitettu tähän taloon. Hyppäsin samoihin aikoihin myös vapaaksi kirjailijaksi, joten remonttirahaa ei juurikaan ollut. Mikä onni se olikaan, sillä monet ensimmäisen vuoden suunnitelmistani tuntuvat nyt aivan hupsuilta. Olen kiintynyt jopa makuuhuoneeni pittoreskisti kulahtaneisiin tapetteihin.

Ensimmäisen kesän ohjelmassa oli lähinnä vain raivokasta raivausta ja siivousta, jossa siskoni Titta oli valtavana apuna.

Rakastan sisustaa sattumien kautta, joten hyödynsin kaikki kaupan päälle saamani hurmaavat tekstiilit, huonekalut ja astiat. Ostin vain vähän ja niistäkin suurimman osan kirpputoreilta ja Torista.

Kompostoiva huussi oli ihan ensimmäinen iso hankinta. Kesävesi tuli talolle, mutta sähköt piti uusia. Myös pari alakattoa oli pakko fiksata, mutta muuten talo on hämmentävän hyvässä kunnossa. Se seisoo ryhdikkäästi tukevan kivijalan päällä. Missään ei haise home tai kosteus. Taloa ei ole putkitettu, enkä aio sitä tehdäkään.

Mitä kaikkea vanhassa talossa tapahtuu? Lue Saila-Mari Kohtalan kolumnit täältä!

Tupaan tulee ilmalämpöpumppu. Seuraavaksi prioriteettilistalla on katon uusiminen ja hormien tyhjennys, sillä niissä on jopa 40 vuoden ajalta naakan pesiä. Tarvitsen jatkossa myös talveksi vettä, joten suunnitelmissa on lisäksi pienen lämmitetyn ja putkitetun pesutilan rakentaminen pihan luhtiin.

Talveksi olisi hyvä tehdä myös lisäeristystä, mutta sen suhteen etenen hyvin varovasti, talon ehdoilla. Mitään järisyttävän isoja remontteja en halua, eikä minulla ole niihin varaakaan.

Joskus iltaisin mietin toki listaa asioista, mitä kaikkea talollani tekisin, jos kirjojani myytäisiin miljoonia. Mutta millään ei ole kiire, ja talo on aivan taivaallinen näinkin. Suhtaudun elämääni talolla levollisen fatalistisesti. Se tekee kärsimättömästi lepattavalle sielulleni hyvää.