”Jotenkin oli erotuttava muista hakijoista” – Kaisa nappasi halutun vuokrakodin entisestä sahatyöläisten talosta
Kaisa Vartiainen sai kodin perheelleen entisestä sahatyöläisen talosta, jossa mielekäs puuhastelu ei lopu kesken. Välillä tehdään jännittäviä matkoja ja tuodaan aarteita entiseen navettaan.
Oululaisen Kaisa Vartiaisen motto voisi hyvin olla: ”Ihminen osaa sitä, mitä haluaa osata”. Tämä myös näkyy käytännössä hänen elämässään. Ei nimittäin ihan joka päivä törmää yksinhuoltajaäitiin, joka on sekä rempannut pientä kotiaan että kehittänyt ystävänsä kanssa oman yrityksen, kaikki hyvinkin vaatimattomalla rahamäärällä. Miten Kaisa päätyi aikaisemmalta asuinpaikkakunnaltaan Iistä Ouluun?
– Pääsin opiskelemaan sisustus- ja verhoilualaa, joten aloimme etsiä kotia läheltä koulua. Kerrostalokoti ei tullut kysymykseen, koska olen sen verran tekeväinen ihminen, että elämä täysin valmiissa ympäristössä saisi minut varmaan kiipeilemään seinille. Lisäksi perheeseemme kuuluu Einari-koira, jonka elo on ehdottomasti onnellisempaa omakotitalossa, Kaisa kertoo.
Kun Torissa tuli vastaan ilmoitus vuokrattavasta vanhasta talosta, Kaisa suuntasi heti seuraavalle päivälle ilmoitettuun näyttöön.
Pikkuista taloa oli tullut katsomaan niin moni, että tuvassa oli jo ahdasta. Kaisa ihastui heti, vaikka remontoimaton talo ei ollut edes parhaimmillaan. Koska tarkoituksena oli nimenomaan löytää puuhamaa, työmäärä vain lisäsi Kaisan intoa. Mutta miten tulla valituksi ryhmästä, jossa usea katsoja näytti selkeästi häntä vakavaraisemmalta?
– Päätin, että jotenkin hakijoista olisi erotuttava ja kirjoitin sähköpostia suoraan vuokranantajalle. Kerroin rehellisesti, että yksinhuoltaja vailla luottotietoja ei ehkä kuulosta houkuttelevalta vuokralaiselta, mutta että minulla pysyisi vasara oikeinpäin käsissä, olisin kykenevä pieniin kunnostustöihin ja olisin kaikin puolin vaivaton vuokralainen, Kaisa muistelee.
Ilo oli suuri seuraavana päivänä, kun Kaisa sai puhelun ja kuuli tulleensa valituksi.
”Naapurit ovatkin nauraneet, ettei taida mennä yhtäkään kesää ilman, että meidän pihalla sirkkeli laulaa.”
Alun perin Koivumajan nimellä kulkeneen talon on monen muun alueen talon tapaan rakentanut läheisen Toppilan sahan työntekijä perheelleen kodiksi. Osa rakennustarpeista on saatu, osa omin luvin otettu työpaikalta.
Talon ensimmäinen emäntä oli sairaanhoitaja Iiris Sauriola. Kirjassa ”Kertomuksia Koskelankylästä sadan vuoden ajalta” kerrotaan Iiriksen olleen varsin tomera nainen. Jossain vaiheessa hänen puolisonsa oli sokeutunut ja alkanut vaellella talossa öisin. Iiris päätti laittaa näille kävelyille pisteen ja avasi talon sisällä olleen kellarinluukun. Kun mies lähti jälleen liikkeelle, päättyi retki tämän pudottua avoimesta luukusta kellariin. Muutaman putoamisen jälkeen mies ei enää uskaltanut lähteä makuuhuonetta pidemmälle.
Sahatyöläisten jälkeen talossa on asunut myös VR:n henkilökuntaa. Heidän työmatkansa on ollut lyhyt, koska 1800-luvulla rakennettu ja yhä käytössä oleva rata kulkee vain noin korttelin päässä. Moderniin asumisaikaan harpattiin 1950-luvulla, kun taloon saatiin vesijohto ja wc.
Tomeruudessaan nykyinen talon haltija Kaisa ei ole jäänyt Iiris-rouvaa huonommaksi. Vaikka kyseessä on vuokrakoti, on lupa saatu pintojen freesaukselle ja pienille remonteille. Koska liikkeellä ollaan pienellä budjetilla, on projekteissa edetty vähän kerrallaan. Keittiön kaapit 1950-luvulta olivat vielä täysin käypiä, mutta niitä nostettiin paremman työskentelykorkeuden saamiseksi.
Lisätilaa saatiin tyyliin sopivasta Ikean laatikoston osasta, johon integroitiin kauan haaveissa ollut astianpesukone. Lopuksi kaapistot maalattiin yhtenäisellä sävyllä. Lisäksi Kaisa nikkaroi keittiöön vanhanaikaisen ruokakomeron, johon saa piiloon mikron ja kuivat elintarvikkeet. Keittiörempan jälkeen mahtuivat astiatkin kaappeihin, eikä perheen tarvinnut enää kuunnella, miten lautaset helisivät metallisessa avohyllyssä junan huristellessa ohi lähistöllä.
Kaisalle on ollut tärkeää valita taloon hengittäviä materiaaleja.
– Kuulun rakennusperinneyhdistykseen, ja sieltä olen saanut paljon hyödyllistä tietoa. Uusiin projekteihin tartun usein ex tempore, kuten vaikka kuistin uusimiseen. Istuimme Nooan isän kanssa kerran nauttimassa viiniä pihalla, kun totesin että minä vihaan tuota kuistia.
Hetken kuluttua hän oli jo repimässä kuistia palasiksi.
– Mallailin paperille mieluisampaa versiota ja konsultoituani rakentamisessa taitavaa isääni, naputtelin kasaan uuden.
”Joku ostaa surutta sadan euron kengät, minä taas olen satsannut saman summan tapettiin.”
Viime kesänä Kaisa keräili vanhoja ikkunoita ja tiiliä, joista parhaillaan ollaan pystyttämässä kasvihuonetta.
– Naapurit ovatkin nauraneet, ettei taida mennä yhtäkään kesää ilman, että meidän pihalla sirkkeli laulaa, Kaisa nauraa.
Kodin sisustuksessa värikästä vuoropuhelua käyvät ystäviltä saadut sekä ostetut kalusteet, omat ja naapureiden tekemät dyykkauslöydöt sekä matkoilta tuodut aarteet.
Kaisa ei syty skandinaavisesta vaaleudesta, vaan intohimoisemmista Intian, Marokon ja Italian rustiikeista sävyistä.
On tärkeää, että sisustus puhuu samaa kieltä talon ja sen iän kanssa, mutta mitään museota ei kodista olla tekemässä. Kerroksellisuus on tervetullutta, ja sitä onkin saatu aikaan muun muassa antiikkilöydöillä ja perityillä 70-luvun kalusteilla. Kaisa on halunnut panostaa kauniisiin tapetteihin, vaikka niitä ei ehkä ole rautakaupan alelaarista löytynytkään.
– Joku ostaa surutta sadan euron kengät, minä taas olen satsannut saman summan tapettiin. Minulle kauniista seinistä on enemmän ja pitempään iloa kuin mitä kengistä olisi, hän toteaa.
Kun sisustaa kotiaan kierrätyskalustein, elämää rikastuttavat niihin liittyvät hassut tarinat. Otetaan nyt vaikka Kaisan olohuoneen lempisohva. Leijonankeltainen, maailman mukavin löhöhuonekalu oli saatu edellisen omistajan kotiin seitsemänteen kerrokseen nosturilla ikkunan kautta. Miten se saataisiin nyt alas?
Sinnikkäät hakijat nostivat sohvan pystyyn ja kantoivat sen kierreportaita alas! Seuraava haaste oli vastassa kotiovella, joka oli tietenkin isolle sohvalle aivan liian kapea. Ongelma ratkesi lopulta sahaamalla sohvasta jalat irti.
Kaisan muuttaessa Ellinooran kanssa taloon pihapiiri oli ehtinyt muuttua lähes metsiköksi, jossa ei päässyt kunnolla kävelemään. Raivaussaha soi, ja Kaisa poisti kaiken, mitä pystyi. Ainoastaan tuurilla ikivanha valkoinen syreeni säästyi innokkaasta puhdistusoperaatiosta.
– Pihaamme on muokattu täysin vailla vihreitä peukaloita, kokeilun ja erehdysten kautta.
”Olen sen verran tekeväinen ihminen, että elämä valmiissa ympäristössä saisi minut kiipeilemään seinille.”
Tyyli on rönsyilevä eikä kovin pitkälle mietitty. Kaisa on istuttanut lajeja, joista pitää, ja aika on saanut näyttää, menestyvätkö kasvit vai ei.
– Äitini on pihanlaittaja, häneltä olen saanut paljon lapsuudenkodin pihassa kasvaneita perennoita. Naapurin kanssa olen tehnyt kasvivaihtokauppoja. Kerran innostuin tilaamaan netistä taimia, mutta unohdin ihastuksissani tarkistaa kasvuvyöhykkeet. Niistä taimista ei tainnut yksikään jäädä henkiin, Kaisa toteaa.
Aivan oma lukunsa oli rinnetontin osittainen päällystäminen mukulakivillä. Kaisa kulkee koko kesän paljain jaloin ja halusi sepelisestä pihapiiristä miellyttävän kulkea. Kaverin vinkistä löytyi iso määrä Helsingin Mannerheimintien entisiä mukulakiviä, jotka Kaisa osti edullisesti ja sai kuljetettuna pihaan. Lopputulos yhdessä luonnonkivipenkkien kanssa on kaunis ja viihtyisä.
Vaikutelman viimeistelevät kanarouvat, jotka tepastelevat vapaina pihapiirissä. Samat kanat tulevat neljättä vuotta viettämään kesää Kaisan pihaan, lukuun ottamatta niitä, jotka eivät enää vanhuuttaan jaksa, tai sitä yhtä, johon kotitilan kukko on niin rakastunut, ettei pariskuntaa raaskita erottaa toisistaan.
Pihapiirin entinen navettarakennus sai sekin aivan uuden tehtävän erään lomareissun jälkeen.
– Vietin lomaa Sisiliassa ja päädyin sattumalta kauppaan, jossa myytiin upeaa, värikästä keramiikkaa, muun muassa terrakottaruukkuja. Ihastuin kaikkiin niin paljon, että ostin matkalaukut astioita pullolleen.
Kotona Kaisa selitti innoissaan ystävälleen, että mitä jos astioita voisi alkaa myydä Suomessa. Neljä viikkoa myöhemmin kaksikko oli perustanut yrityksen ja lähti uudestaan Italiaan hankintamatkalle.
Yritystoiminta aloitettiin varovasti ja pienellä sijoituksella. Myyntitilaa aikansa mietittyään parivaljakko päätti, että pihapiirin navetasta saisi juuri sopivan. Roinasta tyhjennetty rakennus eristettiin, ja sen seinät levytettiin ja kalkittiin. Tilaan tehtiin Kaisan sanoin ”teatterilavastus”, jotta tuntuisi kuin oltaisiin ihan jossain muualla kuin oululaisessa navetassa.
Pari päivää viikossa auki oleva kauppa saatiin avattua juhannuksena 2023, ja Kaisa suuntaa Sisiliaan kolmisen kertaa vuodessa hankintamatkoille. Reissuilla hän kiertelee myös antiikkimarkkinoita, ja Suomeen tulevissa kuormissa on mukana aarteita niin kauppaan kuin omaan kotiin. Haaveissa on hankkia Sisiliasta kakkoskoti, jossa voisi viettää osan vuodesta. Sopivia remonttikohteita on käyty katsomassakin.
– Ajattelen, että jos haluaa elämässään toteuttaa jotain, pitää olla valmis ottamaan riskejä, järkeä tietenkään unohtamatta. Siksi meillä on tämä ihana kotikin, josta tulee päivä päivältä rakkaampi, Kaisa toteaa.
