Kukaan perheestä ei vastustellut, kun Anu Varila, 34, pyysi lapsuudenkotinsa varastoon pakattua ryijyä itselleen. Lämminsävyinen seinävaate on peräisin 1970-luvulta, jolloin Anun edesmennyt vaari sai sen sisaruksiltaan 50-vuotislahjaksi.

– Lapsuudenkotini Kaustisella on vaarini rakentama, ja tämä ryijy on ollut siellä seinällä niin vaarini asuessa kuin myöhemmin kun äitini ja isäni muuttivat taloon. Se oli seinällä vielä silloinkin kun minä olin lapsi, Anu Varila kertoo.

Vanhemmat iloitsivat siitä, että heidän säilöön nostamansa ryijy saisi uuden kodin. Anu Varila ja hänen puolisonsa olivat juuri muuttaneet ja kaipasivat uuden kodin seinälle jotakin näyttävää.

Ensin pariskunta harkitsi maalauksen tilaamista. Sitten Varilan mieleen muistui lapsuudesta tuttu seinävaate.

– Muistikuvissani ryijy oli tummempi ja ankeampi. Kun nostimme sen seinälle tässä tilassa, se olikin täydellinen.

2020-luvun sisustustrendeissä näkyy 1950-, 1960- ja 1970-lukujen henki. Vahvat värit, sirot tiikkiset huonekalut ja huonekasvit muistuttavat vuosisadan puolenvälin sisustustyyleistä. Noina vuosikymmeninä myös ryijyt olivat edellisen kerran suosionsa huipulla.

1980-luvulla ryijyjen suosio kuitenkin romahti. Suomalaiset alkoivat mieltää seinävaatteet vanhahtaviksi ja jopa epähygieenisiksi.

– 1980-luvulla ryijyistä puhuttiin pölypesinä, kertoo ryijykeräilijä Tuomas Sopanen.

Varkautelainen Sopanen toimi yleistä asennetta vastaan ja osti ensimmäisen ryijynsä 1990-luvun loppupuolella. Nyt häneltä löytyy Suomen laajin yksityinen kokoelma, noin 580 ryijyä.

Sopanen ihastui ryijyihin kuin varkain, vaikka seinävaate oli hänelle tuttu jo lapsuudenkodista. Hitaan alun jälkeen kokoelma karttui nopeasti, kun Sopanen alkoi löytää lisää kiinnostavia töitä ja syventyi ryijyjen historiaan.

Kokoelma alkoi kiinnostaa myös museoita. Omia ostopäätöksiä on ohjannut ryijyjen historiallinen merkitys. Tärkein valintakriteeri on kuitenkin kauneus.

Suomessa ryijyjä on kudottu ja käytetty ainakin 1400-luvulta lähtien. Alun perin ryijy oli lämmike, jonka pitkä nukka jäljitteli eläimen turkkia. Kun täkkimäiset peitot yleistyivät 1800-luvun alkupuolella, ryijyt siirtyivät hiljalleen koristeiksi. 1800-luvun lopulla niistä tuli seinälle asetettavia teoksia, joina ne tänä päivänä tunnetaan.

1920-luvulla Suomessa alkoi ryijybuumi, joka toi seinävaatteet osaksi joka kodin sisustusta. Pienet ryijyt yleistyivät, sillä kaupungistuminen muutti asumista. Aikaisempaa pienempiin koteihin ei mahtunut enää massiivisia seinävaatteita.

1950- ja 1960-luvuilla suomalaiset ryijytaitelijat nauttivat myös kansainvälisestä menestyksestä. Suunnittelijat, kuten Uhra Simberg-Ehrström ja Kirsti Ilvessalo, palkittiin kerta toisensa jälkeen maailmannäyttelyissä.

Kun ryijyjen kutominen oli Suomessa rikkaimmillaan 1700–1800-luvuilla, tekijät loivat työnsä ilman mallia.

– Silloin ei ollut ryijymalleja, ja ihmiset tekivät ryijyt omasta päästään. He käyttivät luovuuttaan. Usein tietyllä paikkakunnalla oli jokin suosittu perusmalli. Sen takia aika monista pystyy sanomaan, millä seudulla ne ovat kudottu. Kuitenkin jokainen kutoja käytti omia värejään ja lisäsi omia kuvioitaan, Tuomas Sopanen sanoo.

Samalla tavalla, kutoessa luoden, syntyvät myös vaasalaisen käsityöbloggaajan Petra Mäkelän ryijyt.

32-vuotias Petra innostui ryijyistä muutama vuosi sitten sosiaalisen median ansiosta. Nykyisin hän jakaa kuvia moderneista seinävaatteista omalla Ryijymuija-nimisellä Instagram-tilillään.

– Kudontatekniikka on todella yksinkertainen. Opettelin aluksi Youtube-videoiden avulla perusteet ja lähdin siitä soveltamaan, Petra Mäkelä kertoo.

Nyt hänen ryijyissään kurvailevat pastellinsävyt, hapsut, pörröiset raidat ja letit. Valmiit seinävaatteet ovat kaukana siitä, mitä sana ryijy tuo ensimmäisenä mieleen. Petra kertoo, miten visio valmiista ryijystä elää matkan varrella.

– Vaikka tiedän, miten mikäkin lanka käyttäytyy, ei kuvio välttämättä asetu kuten olen sen ensin ajatellut. Mutta sitten päätän, että nyt teenkin näin ja lisään tuota. Ja se toimiikin hyvin! Harvoin minulla onkaan kovin tarkkaa suunnitelmaa mitä lähden toteuttamaan.

Sisustustyylien tavoin myös käsityötrendit palaavat usein vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen uudelleen hiteiksi. Viime vuosina suosiossa on ollut kudonnan lisäksi esimerkiksi kirjonta.

Petra on pohtinut, voiko hänen teoksiaan edes kutsua ryijyiksi – ne kun ovat niin kaukana perinteisestä ryijyn kudonnasta.

– Englanniksi termi wall hanging on hyvä, sillä se kattaa niin monentyyppistä tekstiilitaidetta, kuten myös toisen suosikkini makrameen. Ehkä suomeksi voisi puhua seinävaatteista. Mutta ryijy on lyhyt ja ytimekäs sana, joten olen päätynyt käyttämään sitä.

Ryijyn uudet muodot ja materiaalit ovat sen historiassa tavallinen ilmiö, kertoo Helsingin Taidehallin näyttelypäällikkö Eeva Holkeri.

Holkeri työstää tällä hetkellä Tuomas Sopasen kokoelmaa esittelevää näyttelyä Taidehalliin. Kudottua kauneutta – suomalaisen ryijyn neljä vuosisataa -näyttely avautuu marraskuussa ja esittelee suomalaista ryijytaidetta 1700-luvulta lähtien.

Vanhoissa, kansanomaisissa ryijyissä toistuvat kuva-aiheet, kuten elämän puuksi nimetty kuvio, sekä eläin- ja ihmishahmot. Moderneissa ryijyissä taiteilijat ovat voineet nostaa upeat värisävyt keskiöön abstrakteissa teoksissaan. Kudontatekniikalla taiteilija ja kutoja ovat luoneet teoksen värit lanka kerrallaan.

Moderni ryijytaide on toisinaan hyvin kaukana perinteistä. Työt voivat olla esimerkiksi kolmiulotteisia ja seistä tilassa kuin veistokset. Myös materiaalivalinnat voivat vaihdella. Holkeri nostaa esiin esimerkiksi kuvataiteilija Jonna Karangan työt, joissa villalankaan on yhdistetty joulukoristeita, glitteriä ja muovihelmiä. Joissakin moderneissa töissä perinteisestä ryijystä muistuttaa vain pinnan nukka.

Nukka onkin merkittävä yksityiskohta. Holkeri kertoo, että jokaisen esille tulevan ryijyn nukka on käytävä läpi. Näin teosten värit, kuviot ja materiaalit tulevat esiin kuten on tarkoitettu.

– On iso työ, että ryijyjen nukat saadaan asettumaan oikein ja kauniisti. Meillä nukkien viimeistelystä vastaavat Tuomas Sopanen ja ryijyihin erikoistunut konservaattori.

Ryijyjen arvo vaihtelee suunnittelijasta, kutojasta ja kunnosta riippuen aina muutamasta kympistä useisiin tuhansiin. Täysin uuden, ammattilaisen kutoman ryijyn hinnaksi tulee muutama tuhat euroa. Jos ryijyn kutoo itse, tarvikepaketit maksavat yleensä noin tuhat euroa. Markkinoilla on edelleen myynnissä esimerkiksi 1960-luvun suosikkisuunnittelijoiden luomia malleja.

Vintiltä, mökiltä tai kirpputorilta tehty löytö voi olla arvokaskin, mikäli käsiala on ammattilaisen ja ryijyn malli harvinainen.

Suomessa on kuitenkin kudottu paljon harrastaen. Näiden ryijyjen arvo ei rahallisesti ole yhtä suuri kuin ammattimaisen kädenjäljen – mikä voi olla sisustajan onni kirpputoriostoksilla.

Vaarin vanha ryijy kerää nyt katseita Anu Varilan kodin ruokailutilassa. Anu kertoo, että seinävaate kerää paljon ihailua ystäviltä. Yhtä lailla se on esimerkki siitä, mikä sisustuksessa juuri nyt kiinnostaa: tarinat.

– Kaverini ovat olleet ihastuksissaan. Ehkä vähän kateellisiakin! Anu sanoo ja naurahtaa.

– Huomaan, että olen alkanut kiinnittää sisustaessa huomiota vanhempiin esineisiin. Uudet eivät enää samalla tavalla kiinnosta. Isovanhemmilta perityt huonekalut ja esineet ovat aika in, niitä oikein haalitaan kotiin. Tuntuu, että ihmiset haluavat, että esineillä on jokin tarina. Lisäksi taustalla on ajatus kierrättämisestä, hän pohtii.

Seinällä lepäävä ryijy ei ole pelkkä koriste vaan esine, joka muistuttaa vaarista. Anu ei usko, että juuri tämä teos olisi heidän kotinsa seinällä, mikäli sillä ei olisi historiaa suvussa.

Nyt ryijyn tarinaan kirjoitettiin uusi luku, sen muuttaessa Keskipohjanmaalta Helsingin Kallioon. Anu Varila kertoo huvittuneena, kuinka kuljetti Mesiheinä-ryijynsä Kaustiselta kotiin junassa, mustaan jätesäkkiin käärittynä.

– Raahasin sitä ruumispussia muistuttavaa pakettia junassa ja pitkin kaupunkia!

Työ palkittiin, sillä nyt teos tuo kotiin lämpöä ja kotoisuutta.

Juttua varten on haastateltu myös Antiikkiliike Fasaanin ja Helsinki Secondhandin toimitusjohtajaa Marja Lindroosia.