Asumme 3-vuotiaan tyttäreni kanssa kahdestaan 62-neliöisessä kaksiossa pienkerrostalossa. Lapsellani on aistiyliherkkyyksiä, jotka tuovat haasteita esimerkiksi nukkumiseen. Hän nukkuu parhaiten omassa rauhassaan, ja siksi kotimme ainoa makuuhuone on lapsen huoneena.

En kuitenkaan halunnut omaa sänkyäni olohuoneeseen, koska se veisi siellä niin paljon tilaa. Sohva ei olisi mahtunut olohuoneeseen, ja sen kuitenkin halusin muun muassa vieraiden takia. Siksi piti vähän käyttää mielikuvitusta!

Vuonna 1994 rakennetussa asunnossamme on iso ruokailutila keittiön vieressä. Rupesin siinä sitten mittailemaan ruokailutilaa ja sänkyäni ja huomasin, että sänkyhän mahtuisi täydellisesti ruokailutilaan.

Halusin "makuuhuoneeni" ja keittiön välille jonkin tilanjakajan, ja pyysin entistä miestäni poraamaan kattoon verhokiskot. Ripustin kiskoihin nätit verhot, joiden ansiosta sain itselleni kivan oman pienen pesän.

Tilasta on kulku saunatilaan ja lapseni huoneeseen eli kaksion viralliseen makuuhuoneeseen. Lapsen huoneeseen pääsee kuitenkin myös olohuoneesta, joten otimme keittiön ja nykyisen makuuhuoneeni kautta kulkevan oven pois käytöstä. Oven eteen sijoitin leluhyllyn, jotta lapsen huoneeseen sai enemmän lisää tilaa.

Olen ollut supertyytyväinen ratkaisuun, ja se on myös saanut kehuja vierailta! Vitsailen, että eipähän ole pitkä matka jääkaapille ja keittelemään aamukahveja...

Minulta on kysytty, häiritsevätkö ruoan käryt, kun keittiö on aivan vieressä. Petivaatteiden tarpeeksi tiheä pesuväli ja tilaa rajaavat verhot estävät kyllä hajut. Ja kyllähän monet myös asuvat pienissä yksiöissä, joissa tilanne on aivan sama. En siis anna asian häiritä itseäni.