Laura Holmströmin perhe oli asunut jo kymmenen vuotta 70 neliön kerrostalokolmiossaan, kun he ryhtyivät etsimään suurempaa asuntoa nelihenkiselle perheelleen. Kiikarissa oli enemmän neliöitä ja omat huoneet perheen kasvaville pojille.
Lähistöltä löytyi potentiaalinen paritalo, mutta kaupat peruuntuivat viime hetkellä. Lauran perhe ei jäänyt kuitenkaan laakereilleen lepäämään. He kävivät vielä asuntonäytöissä, mutta samaan aikaan Laura alkoi suunnitella, miten nykyisestä kolmioista saisi perheelle sopivamman asunnon.
– Oikeastaan kauppojen peruuntuminen neljä vuotta sitten oli helpottavaa. Meidän ei tarvitsisi ottaa lisää asuntolainaa varsinkin, kun olin juuri irtisanoutunut päivätyöstäni ja heittäytynyt yrittäjäksi, Laura kertoo.
Perhe teki päätöksen, että he jäisivät nykyiseen asuntoonsa. Ensin he suunnittelivat, että lastenhuone jaettaisiin kahdeksi huoneeksi, mutta sitten tuli vastaan teknisiä luonnonvalo- ja ilmanvaihto-ongelmia.
Laura suunnitteli myös, että vanhemmat muuttaisivat olohuoneeseen ja luovuttaisivat makuhuoneensa toiselle pojalle. Mutta ratkaisu tuntui epäoikeudenmukaiselta, koska tulevat lastenhuoneet olisivat olleet niin eri kokoisia.
Yllättävä ratkaisu
Lopulta Laura keksi ratkaisun. Keittiön ruokailutilasta saisi helposti pienellä pintaremontilla huoneen perheen nuorimmalle pojalle.
– Seisoin keittiössä ja yhtäkkiä keksin sen! Mahtuisimme aivan hyvin syömään olohuoneen puolelle ja ruokailutilasta saisi helposti remontoitua yhden makuuhuoneen lisää, Laura kertoo.
Laura ei kuitenkaan tapansa mukaisesti tarttunut heti toimeen vaan kypsytteli ja suunnitteli ajatusta tovin. Mies toimi sparrailuapuna ja pisti Lauran miettimään suunnitelmiaan tarkemmin. Sillä yhden huoneen remontoiminen vaati kaikkien makuuhuoneiden ympäripyöräyttämistä ja pintaremonttia jokaisessa huoneessa.
Lisää väriä!
Edellinen remontti asunnossa oli tehty muuton yhteydessä noin 10 vuotta sitten. Silloin kaikki seinät maalattiin valkoisiksi. Keittiö remontoitiin muutama vuosi myöhemmin.
Tällä kertaa Laura halusi kotiinsa jotain muuta kuin valkoista. Oma maku ja sisustustyyli olivat vuosien saatossa muuttuneet romanttisesta boheemimpaan ja värikkäämpään suuntaan.
Lauralla oli mielessä jo selvät suunnitelmat ja värivalinnat, kun hän varasi ajan Värisilmän Tunnetila-sisustuspalvelusta. Suomenojan Värisilmässä Lauraa auttoi Krista Saurio, joka ehdotti heti Lauralle rohkeampaa värien käyttöä. Lauran mielessä oli, että huoneisiin maalattaisiin perinteiset tehosteseinät, mutta suunnittelija ehdotti uskaliaampaa ratkaisua.
– Krista ehdotti, että huoneen kaikki seinät maalattaisiin samalla värillä. Näin tunnelmasta saataisiin rauhallinen ja yhtenäisempi, Laura muistelee.
Pojat saivat valita huoneidensa värit itse. Isoveljellä väri olikin jo mietittynä, sillä hän oli jo suunnitellut oman huoneensa Sims-pelissä ja valinnut sinne seinien väriksi tumman harmaan. Pikkuveli seurasi isoveljen mallia ja valitsi huoneeseensa vaaleamman harmaan sävyn.
Kaaoksen sietämätön keveys
Remontti aloitettiin ruokahuoneen maalauksella. Koti oli monta viikkoa kaaoksen keskellä, sillä palapeli oli melkoinen, kun huoneita oli remontoitavana samanaikaisesti neljä ja kaiken piti sujua suunnitelmien ja aikataulun mukaisesti. Haasteita riitti myös koronavuoden etäkoulun ja -töiden vuoksi.
Käytännön remontoinnin ja aikataulutukset Laura hoiti itse, mies auttoi maalien ja roskien kuljetuksissa.
–Tekemällä oppii! En ollut koskaan aikaisemmin tapetoinut, mutta Krista vakuutti, että se on ihan helppoa, Laura kertoo.
Lopulta huoneet ovat valmiit. Värivalinnat ja tapetit osuivat nappiin ja nuoremman pojan sanoin remontti onnistui 6/5.
– Remontoidessa tulee sietää keskeneräisyyttä ja kaaosta ja vaikka usko meinasi matkalla loppua pohjamaaleja maalatessa, olen tyytyväinen lopputulokseen, Laura huokaa.