Kunpa jostain löytyisi meitä varten se punainen tupa ja perunamaa. Näin haaveilivat Riitta ja Jarno huhtikuussa 2004. Pian remonttia pelkäämätön pariskunta löysikin unelmiensa talon ystäviensä naapurista.

Kotipuroksi nimetylle tilalle oli 1940-luvulla rakennettu pikkuinen mökki, jossa oli huone ja keittiö. Materiaalina oli käytetty Terijoelta asti tuotuja, Otavan rukoushuoneen rakentamisesta ylijääneitä hirsiä. Nykyiseen kokoonsa taloa oli laajennettu 50-luvulla.

”Näimme heti, että paljon työtä olisi edessä. Taloa oli uudistettu muovimatoin ja lastulevyin, eli ikävän paljon alkuperäistä oli tuhottu. Silti jokin tässä talossa vain napsahti kohdalleen, ja päätimme ottaa haasteen vastaan. Muutimme remontin keskelle ja etenimme vähitellen. Aina kun yksi huone tuli valmiiksi, oli juhlan paikka. Jarnolla oli aikaisempaa remonttikokemusta ja hän tekikin leijonanosan työstä. Minäkään en ole pelännyt tarttua työkaluihin. Iso apu oli myös minun kolmesta isoveljestäni sekä ystäville järjestetyistä talkoista”, Riitta kertoo.

Vähitellen talo sai takaisin aikaisempaa olemustaan. Alakertaan asennettiin puulattiat, ja korkeutta lisättiin poistamalla levyillä tehdyt madallukset. Hirsipintaa päästettiin näkyviin. Pesutiloja sisällä ei ollut ollenkaan, joten taloon tehtiin pieni laajennus kylpyhuonetta varten.

”Kävimme talon läpi kirjaimellisesti lattiasta kattoon. Julkisivu vaihtoi väriä keltaisesta punaiseen, sillä mehän halusimme punaisen tuvan. Monen mielestä olimme ryhtyneet hulluun hommaan. Uuden talon olisi saanut paljon helpommalla! Mutta me emme halunneet uutta taloa vaan oikeasti vanhan. Sitä tunnelmaa ei pysty ostamaan mistään kaupasta”, Riitta toteaa.

Remontti valmistui 2008. Neljän vuoden urakka todisti, että Riitta ja Jarno selviävät yhteis­elosta hankalinakin hetkinä. He päättivät mennä naimisiin – juuri siellä Otavan rukoushuoneella, josta talon hirretkin olivat kotoisin. Sata häävierasta sai talolla erikoistehtävän.

”Uusien puulattioiden sileys harmitti, sillä kaipasimme patinaa. Niinpä kehotimme kaikkia häävieraita kävelemään lattioilla kengät jalassa, jotta saimme lautapintaan elävyyttä.”

Kotia Riitta on sisustanut rakkailla esineillä. Hänen lempivärinsä on aina ollut vaaleanpunainen. Tärkeimpiä esineitä ovat ne, joihin liittyy muistoja tai hauskoja tarinoita. Sellaisia tästä talosta löytyy paljon. Oma tarinansa on myös Unelmaksi nimetyllä kasvihuoneella.

”Olin pitkään sellaisesta haaveillut ja vaivihkaa keräillyt kaiken kokoisia kierrätysikkunoita. Jarno halusi tehdä kasvihuoneesta kunnon kokoisen, johon mahtuu kaksi erillistä tilaa. Toisessa on mukava loikoilla kuuntelemassa äänikirjaa, toisessa kasvatetaan tomaatteja ja kurkkuja.”

Parin toteutuneesta haaveesta on kertomassa enää vain Riitta. Yhteinen aika kävi yllättäen vähiin, kun Jarnolla todettiin nopeasti etenevä syöpä joulukuussa 2019. Vuoden taistelun jälkeen hän menehtyi joulukuussa 2020. Aluksi Riitasta tuntui, ettei hän voisi enää jäädä taloon, joka oli niin täynnä yhteisiä muistoja.

”Ennen menehtymistään Jarno sanoi, että parasta elämässä oli ollut tämä koti ja sen yhdessä laittaminen. Asiaa harkittuani päätin, että haluan kuitenkin jatkaa elämää täällä ja vaalia yhteisiä hetkiämme. Kodillani on myös toinen tärkeä rooli mummolana. Talo on ehkä yhdelle ihmiselle vähän suuri, mutta on ihanaa, kun lapsenlapsilla on paikka, jossa on tilaa olla ja leikkiä. He ovat nyt minulle rakkainta maailmassa.”