Ennen Nautelankosken pyörteitä Aurajoki lipui verkkaisesti halki tasaista maalaismaisemaa. Pellon laidalta, punaisesta tuvasta kuului melkoinen naurunremakka. Muovimatolle pöllähti jauhoa, kun Tyykilöiden kaksospojat kavereineen leipoivat pizzaa. Joivat energiajuomia, pelasivat pöytä­lätkää, hengailivat.

Nuorilla oli käytössään kokonainen talo, joka oli kuin jokaisen teinin unelma.

Vain parinkymmenen metrin päässä sijaitsi kuitenkin poikien oikea koti eli heidän vanhempiensa Tiina ja Vesa Tyykilän omakotitalo. Vaikka nuorilla oli oma harrastetila, aikuiset olivat lähellä.

”Nuorisotalo” oli Tiinan äidin syntymäkoti, joka jäi tyhjilleen kaksosten vanhamamman kuoltua vuonna 2009. Toisen kerran sen sali hiljeni, kun viimeinenkin Tyykilöiden neljästä lapsesta aikuistui ja muutti pois kotoaan naapuritalosta vuonna 2020. Tiina ja Vesa jäivät kahden 248-neliöiseen omakotitaloonsa.

– Emme me tehneet kahdestaan mitään niin isolla talolla, Tiina sanoo.

Tässä elämäntilanteessa useimmat pariskunnat pakkaavat tavaransa ja muuttavat keskustan kerrostaloon lähelle palveluja ja helppoa elämää.

Tyykilät eivät sellaisesta innostuneet. He kaivoivat sorkkaraudat esiin ja päättivät tehdä mummolasta kodin. Vähän vinksallaan oleva rakennus saattoi joidenkin silmissä olla purkukuntoinen, mutta Tiina ja Vesa päättivät tutkia, voisiko sen vielä pelastaa.

Vesa selvitti talon historiaa vanhoista kartoista ja netistä. Rakennus oli vanhempi kuin luultiin: todennäköisesti se oli tehty vuonna 1895. Tiinan isoisän isoäidin äiti oli muuttanut tilalle lapsensa kanssa vuonna 1875.

Tiina ja Vesa halusivat katsoa, mitä 1950- ja 60-luvulla asennetut aikansa muodikkaat sisustus­levyt, muovimatot ja kiinteät kaapit kätkivät alleen. Vesa väänsi sorkkaraudalla salin päädyn levyn irti. Sen alta paljastui komea hirsiseinä. Osa hirsistä oli lovettuja.

– Niitä oli siis käytetty jo aiemmin jossain muualla, Vesa kertoo.

Hirsitaloon 1970-luvulla rakennetusta lisäsiivestä löytyi ikävämpi yllätys. Sen eristeet olivat homeessa.

– Purimme märkätilana olleen elintasosiiven perustuksia myöten. Kaivuri kaatoi rungon. Lisäksi varsinaisen hirsitalon kantava lattia oli laho, eikä sen pitkän niskapuun alla yksikään peruskivi ollut paikoillaan. Tämä johtui alla olevasta savimaasta, Vesa huokaisee.

Tiinan velikin puristeli päätään.

– Tapatte itsenne talon vaatimalla työmäärällä, hän varoitteli.

Parilta löytyi kuitenkin melkoinen määrä sisua ja hommat jatkuivat. He purkivat myös hirsirungon ulkopuolella olevan lautaverhoilun. Vesa eteni nopeasti, mutta Tiina ei tahtonut saada nauloja irti.

– Vesalla oli pidempi sorkkarauta! Minulle hankittiin samanlainen, Tiina kertoo.

Uusi vipuvarsi toikin voimaa niin paljon, että lauta nauloineen pongahti Tiinan päähän. Tietysti siinä tilanteessa irrottaa kätensä sorkkaraudasta suojautuakseen, jolloin se kumahti Tiinaa otsaan.

– Onnistuin saamaan kaksi reikää päähän samalla kertaa: kuhmun otsaan ja verta valuvan naulanjäljen takaraivoon, Tiina muistelee.

Kyllähän Tiina mietti myös kerrostaloon muuttoa. Mamman tupa oli täynnä lapsuutta, leikkejä serkkujen kanssa. Hän pelkäsi repivänsä omat ja sukulaistensa muistot rikki.

– En osannut kuvitella mitään vaihtoehtoja sisustukseen. Pyysin sisustussuunnittelija Kati Laiturin katsomaan tyhjennettyä taloa, Tiina kertoo.

Hän kulki ympäriinsä ja sanoi, että tästä tulee ihana. Remontin perusperiaate täsmentyi. Tyykilöiden kodista ei tehtäisi museota, mutta vanhan ajan henki päätettiin säilyttää. Pintamateriaalit ja sisustus väreineen suunniteltiin sopimaan perheen vanhoihin huonekaluihin.

Tiina ja Vesa jatkoivat purkutöitä viikonloppuisin. Ennen eristeinä käytettyä kuivunutta sammalta ja purua leijui joka paikassa. Vesa otti kuvan vaimostaan, joka istui puretun huoneen keskellä. Hän nojasi käsiinsä, väsymyksestä tyhjentynyt ilme kasvoillaan.

– Kun tuntui, ettei hommista tule mitään, otin Katin tekemän suunnitelman esiin. Asiat saivat merkityksen. Tällainen kodistamme tulee, vaikkei se juuri sillä hetkellä tuntunut mahdolliselta.

Sekin auttoi, että Tyykilät eivät luoneet itselleen paineita remonttiaikataululla.

– Jos tuntui raskaalta, lähdimme viikonlopuksi mökille rentoutumaan, Tiina toteaa.

Talovanhus tarjosi myös hyviä uutisia. Tiilikatto ei ollut vuotanut ja avuksi työmaalle saapui kaksi taitavaa paikallista timpuria, Janne Alikirri ja Jarno Nuttunen. Heidän avullaan lahonneet hirret vaihdettiin.

Salissa kattolevyn alta paljastui puukatto, joka pystyt­tiin säilyttämään. Tuvan seinästä löytyi yli sata vuotta vanha lehtileike. Siinä kehotettiin naisia käyttämään vastasaatua äänioikeutta.

Vanhat hirret jätettiin näkyviin yhdelle ulko­seinälle ja yhdelle väliseinälle.

– Ulkoseinät koolattiin ja eristeeksi puhallettiin vähintään 75 millimetriä selluvillaa. Se oli oikeastaan ainut vaihtoehto, sillä vanhat seinät ovat vinot. Ilman puhallusvillaa niihin olisi jäänyt ilmakoloja, Vesa täsmentää.

Yhtä koristeseinää lukuun ottamatta rungon sisäpuolelle puhallettiin eristettä 25–50 millimetriä. Ullakolle tuli 70 senttimetriä ja lattiaan 36 senttimetriä selluvillaa. Koska lattian runkomateriaaleista oli pulaa, tyydyttiin liimapuun sijaan 51-milliseen kertopuuhun, joka myös kestää lujuutta. Se lyötiin paikoilleen 50 senttimetrin välein eli jaolla.

– Lattia saatiin tällä tavoin kantavaksi seinästä seinään. Siksi jako on niin tiheä. Tämän jälkeen lattia ei enää natissut, Vesa sanoo.

Kertopuun ja villojen päälle hankittiin uusi lautalattia, sillä vanha ponttilauta oli huonossa kunnossa. Myös ikkunat olivat sen verran surkeassa jamassa, että ne vaihdettiin nykyaikaisiin ja energiatehokkaampiin.

– Eristäminen kannatti. Olemme pärjänneet yli kymmeneen asteen pakkasilla ilman sähköpattereita. Lämmitimme kakluunin ja puuhellan kahdesti päivässä. Lisäksi taloon hankittiin ilmalämpöpumppu, Tiina kertoo.

Märkätila kodinhoitohuoneineen rakennettiin kokonaan uudelleen puretun elintasosiiven tilalle. Se vaati rakennuspiirustukset ja -luvan. Tähän osaan asennettiin lattialämmitys ja koneellinen ilmanpoisto. Muuten hirsiherra hengittää edelleen ilman koneita painovoimaisen ilmanvaihdon avulla.

Kun Tiina ja Vesa tapetoivat ja maalasivat sisäseiniä, oma kädenjälki alkoi näkyä. Työstä tuli mukavaa, lopputuloksesta kaunista.

Tyykilät muuttivat remontoituun kotiinsa tammi­kuussa 2022 kahden vuoden remonttiurakan jälkeen. Sukulaisia tuli vierailulle. Tiinan isosetä käveli rollaattoriin tukeutuen ympäriinsä ja katseli vaiti paikkoja.

Tiina oli näkevinään miehen silmäkulmassa kyyneleitä.

Isosetä alkoi puhua.

– Luulin, että lapsuudenkotini vaipuu unholaan. En ikinä ajatellut, että se pelastuu. Olette tehneet kulttuuriteon!

Sillä hetkellä Tiinan murheet kaikkosivat. Talon aarre oli löytynyt.

– Olisimme saaneet halvemmalla tehtyä uuden talon, mutta emme olisi saaneet mistään hirsiä, jotka kertovat sukumme tarinaa, Tiina toteaa.