Reetta vaihtoi alaa ekonomista kotitalousopettajaksi: ”Laskin, että pärjäämme vähemmällä”

Vajaa tusina helsinkiläisen Herttoniemen yhteiskoulun seitsemäsluokkalaista kuuntelee, kun kotitalousopettaja Reetta Wirman, 48, avaa keskivertoperheen tuloja ja menoja.

Mistä sitä rahaa saakaan? Ensimmäinen viittaaja vastaa ilmeisimmän: palkasta. Toinen ehdottaa kirpputorimyyntiä, kolmas Kelaa ja neljäs sijoituksia. Menojen lista on pidempi.

Raha-asioiden käsittelyn jälkeen koittaa odotettu hetki, kun Reetta paljastaa tiistain menun. Tänään laitetaan lihapyöryköitä, ruskeaa kastiketta, keitinperunoita ja porkkanaraastetta sekä leivotaan täytekakkupohja.

– Talousasioita on oikein mukava opettaa, sillä aihe on minulle vanhastaan tuttu. Oikeastaan kotitalous on kuin pieni yritys, Reetta sanoo.

Työ­urallaan Reetta Wirman on tehnyt hypyn makrotaloudesta mikrotalouteen. Ekonomiksi valmistunut Reetta vaihtoi 2000-luvun lopulla 32-vuotiaana vakituisen tutkimuspäällikön työn kotitalous­opettajan opintoihin.

Vuosien mittaan Reetta Wirmanin ammatti­haaveet ovat vaihdelleet. Nuorena hän mietti arkkitehdin, lastentarhanopettajan ja toimittajan uria. Nykyiseen valintaansa hän on tyytyväinen.

”Uskoin lujasti, että löydän työtä ja nautin siitä”

Ymmärräthän, että opettajan palkka on aika paljon pienempi kuin ekonomin?

Tähän kysymykseen Reetta sai vastata opettajaopintojen valintakokeen haastattelussa heti alkajaisiksi.

Kyllähän Reetta ymmärsi. Hän oli tehnyt tarkat laskelmat siitä, miten nelihenkinen lapsiperhe pärjäisi, jos hän jättäisi vakituisen työnsä ja ryhtyisi opiskelemaan täysipäiväisesti.

Aikuiskoulutusrahaa saisi kahden vuoden ajan, opintorahakuukausia oli jäljellä vielä 20. Säästöjä on tuon verran. Ja kyllähän sitä aina jonnekin kesätöihin pääsisi. Nipistää pitäisi lomamatkoista ja muusta ekstrasta, jotta rahat riittäisivät elämiseen ja asuntolainaan. Keravalle oli noussut Wirmanin perheelle juuri uusi oma­koti­talo, osin lainarahalla.

Niin ikään ekonomiksi opiskellut puoliso Jukka-Pekka Korkiakangas tuki Reettaa. Hänestäkin laskelmat pitivät kutinsa, ja uusi polku oli mahdollinen.

Kymmenisen vuotta taloustutkimusta yritysmaailmassa tehnyt Reetta oli miettinyt alanvaihtoa jo muutaman vuoden ajan.

– Työni oli aamusta iltaan tietokoneen ääressä istumista. Samat tehtävät toistuivat puuduttavasti päivästä ja tutkimuksesta toiseen. Työkaverit olivat mukavia, mutta itse työstä en saanut iloa. Kvartaalitalous tulospaineineen ei tuntunut omalta, vaikka työssäni pärjäsinkin. Halusin jotain vaihtelevampaa ja ihmisläheisempää, Reetta sanoo.

Aluksi Reetta mietti lastenvaatekaupan perustamista, mutta laskelmat paljastivat armotta, että yrityksestä olisi ollut hyvin hankala saada kannattavaa.

Lopulta oma ala löytyi lähempää kuin Reetta oli osannut ajatellakaan: Työväenopiston ruoka­kurssilla hän hoksasi, että kotitalousopettajan työ on se oikea. Hän oli aina pitänyt ruoanlaitosta ja leivonnasta. Opettaessa saisi olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Oivalluksen jälkeen suunnitelma oli pian selvä. Hakupaperit sisään sekä Helsingin että Itä-Suomen yliopistoihin, joissa kotitalousopettajaksi opiskeleminen oli mahdollista.

– Monesti alanvaihtoa suunnittelevat ihmiset miettivät, työllistyvätkö he uudelle alalle ja viihtyvätkö siellä. Minä en juurikaan tuommoisia pohtinut. Minulla oli luja usko siihen, että löydän työtä ja nautin siitä. Turvaa antoi myös se, että aina olisi ollut mahdollista palata vanhalle alalle.

Vaikka koulussakin on usein kiire, Reetan mukaan se ei stressaa samalla tavalla kuin kiire aiemmassa työssä. ”Jos raportti piti saada asiakkaalle valmiiksi, tein töitä yötä myöten. Nyt saan hoidettua työni kahdeksassa tunnissa.”

”Vappuna puin haalarit ja lähdin kekkereihin”

Pääsykoepäivänä Reettaa jännitti. Mielessä pyöri, mitä hän tekisi seuraavan vuoden, jos ei nyt tulisi valituksi.

Pelko oli turha. Kokeet olivat kolmikymppiselle akateemiselle naiselle helpot. Kirjallinen osuus meni läpi, ja Reetta eteni käytännön kokeeseen ja haastatteluun. Valintakokeessa hän pääsi näyttämään muun muassa petaus- ja tiskaustaitojaan.

– Olihan se helppoa, kun on samaan aikaan toisella kädellä siivonnut ja toisella syöttänyt lasta. 19-vuotiaille koe oli ehkä hankalampi, Reetta sanoo ja naurahtaa.

Kun valintakokeiden tulokset julkaistiin netissä, Reetta hihkui yksin työhuoneessaan.

Sukulaiset ja ystävät suhtautuivat uranvaihdokseen kannustavasti. Moni piti vakituisen työpaikan vaihtamista opiskeluun rohkeana valintana. Ainoastaan anoppi päivitteli, miten raskasta perheellä tulee olemaan.

Opinnoissa Reetta noudatti tarkasti suunnitelmaa. Vuosien opiskelukokemus toi varmuutta opintoihin, eikä opiskelijarientoihin huvennut aikaa samalla tavalla kuin parikymppisenä.

– Ensimmäisenä vappuna kyllä lähdin kekkereihin. Puin ylle vanhat kansantaloustieteen opintojen aikaiset haalarit. Nuorempi opiskelijakollega kiinnitti huomiota asuun ompelemaani merkkiin, jonka olin saanut vuoden 1995 opiskelijaristeilyltä. Hän kertoi olleensa samaan aikaan eskarissa.

Reetta solahti sujuvasti parikymppisten seuraan, mutta löytyi fuksien joukosta ikätovereitakin. Ensimmäisellä keittiötunnilla Reetan ja samanikäisen opiskelijakollegan katseet kohtasivat, kun piti etsiä itselle pari.

– Tuon kohtaamisen jälkeen parivalinta oli aina selvä. Teimme kaiken yhdessä Sadun kanssa. Hänestä tuli minulle elinikäinen ystävä.

Reetta Wirman kertoo saaneen kymmenen opettajavuotensa aikana oppilailtaan tärkeän opin: Voi tehdä toisinkin. ”Aina ei tarvitse tehdä niin kuin opettaja on ajatellut tai niin kuin on aina tehty. Liha­pullatkin voi muotoilla taikinasta monella eri tavalla.”

”Opetan taitoja, jotka kantavat pitkälle”

Kotitalousluokassa oppilaat alkavat kattaa ruokapöytiä. Lihapullat valmistuvat juuri, ja perunat ovat odottaneet jo tovin kypsinä. Vielä pitää siistiä paikat ennen ruokapöytään istahtamista.

Reetta on työskennellyt kotitalousopettajana nyt kymmenkunta vuotta.

–En ole katunut valintaani kertaakaan. Olen ollut hirmu tyytyväinen.

Alun perin Reetta suunnitteli opettavansa ruoanlaittoa aikuisille, mutta tie vei peruskouluun. Työpaikka kävi tutuksi opetusharjoittelun ja opiskeluajan sijaisuuksien ansiosta. Kun koululla vapautui vakituinen kotitalousopettajan paikka, Reetta haki pestiä ja sai sen.

Nykyisin Reetta pitää nimenomaan yläkoululaisten kanssa työskentelystä. Päällimmäisenä mielessä on nuorten huumorintaju ja innostus. Monipuolisessa oppiaineessa on jotain kaikille sopivaa. Yksi tykkää ruoanlaitosta, toinen on kiinnostunut ravitsemuksesta ja kolmas talousasioista. Kotitalouden tunneilla hyvin erilaiset oppilaat saavat onnistumisen kokemuksia.

Opettajauransa aikana Reetta on huomannut, että oppilaiden kädentaidot ovat laskeneet. Osa oppilaista ei tunnista raastinrautaa tai osaa voidella leipää.

– Teen nyt merkityksellistä työtä. Uskon, että kotitalouden tunneilta saadut opit kantavat pitkälle nuorten elämässä. Täältä tarttuu mukaan arjen hallintaa ja elämässä tarvittavia perustaitoja ruoanlaitosta budjetin miettimiseen.

Reetta pitää vahvuutenaan sitä, että on kokenut hyvin erilaisen tavan tehdä työtä.

– Osaan arvostaa koulussa monia asioita, joita en välttämättä edes panisi merkille ilman yritysmaailmassa vietettyjä vuosia. Esimerkiksi opettajan työn itsenäisyys on aivan omaa luokkaansa. Opettaja voi muokata opetuksestaan varsin pitkälle omannäköistään. Opetussuunnitelmat antavat hyvin löyhät raamit. Täällä kukaan ei kyttää tuloksiani samaan tapaan kuin kvartaali­taloudessa.

Itsenäisyyteen liittyy myös opettajan työn huonoin puoli. Opettaja on luokassaan ainoana aikuisena myös niinä hetkinä, kun sattuu jotain ikävää. Silloin kun oppilas yksinkertaisesti kieltäytyy tottelemasta ja keinot tuntuvat loppuvan.

Hankaliin tilanteisiin pitää reagoida nopeasti. Vasta jälkikäteen voi keskustella tapahtuneesta kollegoiden kanssa.

Julkisen keskustelun perusteella koulu saattaa näyttää elävän jatkuvassa kriisissä. Oppilaat voivat pahoin ja kapinoivat, opettajat ovat uupuneita ja haluavat pois alalta. Reettakin kertoo panneensa merkille, miten koronan jälkeen monilla oppilailla on ollut hankaluuksia totuttautua uudestaan koulun rytmiin ja pelisääntöihin. Ongelmista huolimatta hän viihtyy työssään.

– Aivan varmasti on uupumusta ja epäkohtia, mutta en tunnista kaikkia julkisuudessa kuvattuja ongelmia. En ole väsynyt, en tee töitä yötä myöden enkä suunnittele vaihtavani alaa.

Kiitos jaksamisesta kuuluu Reetan mukaan osin työnantajalle. Herttoniemen yhteiskoulu on yksityinen, vaikka alueen nuorten lähikoulu onkin. Byrokratiaa on vähemmän kuin kunnallisissa kouluissa. Materiaalihankinnoissa ei tarvitse pihistellä, ja tunnille saa koulunkäynninohjaajan tarvittaessa avuksi. Kukaan ei painosta ottamaan lisätunteja.

Reetan aiempi kokemus on sekin auttanut.

– Osaan priorisoida ja järjestää työni tehokkaasti. Monet opettajat ovat hyvin pedantteja ja hiovat loputtomasti koekysymyksiä tai tuntisuunnitelmia. Minulle taas riittävän hyvä kelpaa. Olen tyytyväinen, kun työ täyttää tarkoituksensa. Sovellan samaa oppilaisiini. Ei haittaa, vaikka pulla näyttäisi hassulta, hyvältä se kuitenkin maistuu.