Kotivinkki

Raisa Mattila vaihtaa kotia kolmesti viikossa: ”Minulla ja eksälläni on kaksi yhteistä kotia”

Raisa Mattila vaihtaa kotia kolmesti viikossa: ”Minulla ja eksälläni on kaksi yhteistä kotia”
Raisa Mattila erosi – ja ryhtyi vuorottelemaan lastensa isän kanssa kahdessa kodissa. Samaan ratkaisuun päätyy vain muutama tuhannesta eronneesta vanhemmasta.
Julkaistu: 28.10.2021

Me olemme perhe, jossa on kaksi aikuista, kaksi lasta, kaksi kotia, eikä yhtään pyykkikonetta.

Sain todeta sen taas hetkessä, joka on nykyisessä elämässäni ihan tavallista arkea.

Ensin yhteisöllisen kerrostalomme Facebookiin ilmestyi naapurilta tarjous: pyykkitupa olisi yllättäen vapaana tunnin ajan, vuoro alkaisi heti. Helleviikon varrella märkää uimistarvikepyykkiä oli ehtinyt kertyä.

Huusin siis naapurin tarjoukseen hep ja lähdin pihalle siirtämästäni kotikonttorista kiireen vilkkaa sisälle sorttaamaan pestävää. Sain pyykit pakattua, mutta homma ei ollut vielä valmis. Minun piti käydä noutamassa loput pyykit toisesta kodistani, saman kerrostalon eri rapusta.

Tekstasin entiselle asuinkumppanilleni, lasteni isälle, että panepa pyykit valmiiksi, tulen hakemaan ovelta. Oli hänen vuoronsa asua toisessa kodissamme.

Päädyimme vaihtoehtoon, jonka valitsee tutkitusti vain murto-osa eroperheistä.
Teimme ”oikeassa” kodissamme pienen remontin, joka valmistui vasta, kun olimme jo eronneet. Nyt saamme molemmat iloita lopputuloksesta.

Erosin keväällä 2021 puolisostani ja lasteni isästä Antista. Asuimme, ja asumme edelleen, omistusasunnossa yhteisessä haaveidemme talossa, josta kumpikaan ei halunnut muuttaa pois eron jälkeen. Päinvastoin. Uudes­sa tilanteessa naapurit pihalla ja tuttu matka päivä­kotiin toivat turvallisuuden tunnetta.

En usko, että olisimme heti päässeet yksimielisyyteen siitä, kumpi olisi saanut lunastaa itselleen yhteisen kaksiomme, jos olisimme ryhtyneet jakamaan omaisuuttamme välittömästi eron jälkeen.

Lisäksi kuopuksemme oli eropäätöksen aikoihin kovin pieni, lähes päivälleen yksivuotias. Mietimme, voisiko niin pienellä lapsella olla kahta kotia, ja aivan varmasti voisi. Oma juniorimme aloitti kuitenkin samaan syssyyn päivä­hoidon. Siinä oli mielestämme tarpeeksi muutoksen tuulia hänen elämäänsä.

Puhuimme ja puhuimme, miten käytännön asiat parhaiten ratkeavat. Päädyimme vaihtoehtoon, jonka valitsee tutkitusti vain murto-osa eroperheistä: eron jälkeen me aikuiset vaihtelisimme kotiamme, lasten koti pysyisi yhdessä osoitteessa.

Isosta yhtiöstämme vapautui sopivalla aika­taululla kaverin vuokrayksiö. Se sijaitsee symbolisesti E-rapussa. E niin kuin ero, tavasin puhelimessa, kun ilmoitin uutta osoitetta eri paikkoihin.

Kiirastorstain iltana kannoimme pihan yli joitakin huone­kaluja, joita meillä oli valmiiksi sattumalta tuplat, kuten ruokapöydän. Pari tuolia. Sängyn. Kirpparilta sai haarukoita ja henkareita ja Lahdenväylän huonekalujätistä liinavaatteet.

Viisivuotias voi kulkea suljetun pihan yli itsenäisesti kodista kotiin, jos hän menee kyläilemään.

Kun kaikki oli valmista, ryhdyimme vuorottelemaan. Se tapahtuu yksinkertaisesti niin, että tietyin väli­ajoin vaihdamme Antin kanssa kotejamme päikseen. Vaihdot tapahtuvat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Sain tästä rytmistä monta vinkkiä Instagramissa, kun kerroin siellä erostani. Viikonloppu lasten kanssa tai ilman heitä on kokonainen, eikä vaihtoväli veny pitkäksi, ei lapsille eikä aikuisille. Totta kai minulle tulee silti ikävä lapsia tuon tuostakin.

Rytmi tarkoitta myös sitä, että muutan kolmesti viikossa. Ennen vaihdon hetkeä laitamme erilliseen WhatsApp-keskusteluketjuun toiselle tiedoksi, mitä kummastakin kodista puuttuu.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olemme palanneet lähtötilanteeseen, hyvällä tavalla. Arkemme toimii nytkin. En tiedä, kauanko se toimii, mutta juuri nyt se toimii.

Erillinen ketju käytännön asioille on tärkeä, sillä siinä toisessa, ”tavallisessa” ketjussa, puhelemme muusta, esimerkiksi lasten ja omista kuulumisista ja ei-akuuteista käytännön asioista.

Näin kirjoitin viralliseen kämppäketjuumme tänään: Puuttuu teidän ruoka, jos haluatte jotain parempaa kuin pastaa ja falafelia. Ennen pitkää puuttuu vessapaperi, nyt on ainakin kaksi rullaa.

Pyykkivuoron varaa kerran viikossa se, joka muistaa ja lähtökohtaisesti omalle seuraavalle vapaapäivälleen. Koti, josta vaihdetaan toiseen, siivotaan vähintään kevyesti ennen sen luovuttamista toiselle.

Yhteisessä pihassa saa usein apua ja valmiit kahvit naapureilta – tai lasten toiselta vanhemmalta.

Tapasimme Antin kanssa, kun muutimme kämppiksiksi kymmenen vuotta sitten.

Sitten me ihastuimme. Minä ihan ensiksi siihen, kuinka saumattomasti yhteinen arkemme toimi. Syvän vaikutuksen teki myös se, että hänellä oli Iittalan perunamuussisurvin. Kenellä 22-vuotiaalla humanistiopiskelija­pojalla on omilla rahoilla ostettu perunamuussisurvin?

Nopeasti arjesta ja survimesta tuli yhteisiä myös romanttisessa mielessä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olemme palanneet lähtötilanteeseen, hyvällä tavalla. Arkemme toimii nytkin. En tiedä, kauanko se toimii, mutta juuri nyt se toimii.

Huomattava valtaosa eronneista ystävistäni on silti päätynyt perinteisempään malliin, eli siihen, että ennen ydinperheen muodostaneilla vanhemmilla on eron jälkeen omat kodit, joissa lapset vuorotellen asuvat.

Tällainen eroperheiden vuoroasuminen on tutkitusti yleistynyt. Kattavia vuosi­kymmenten taa ulottuvia tilastoja ei ole tosin saatavilla, sillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on ylipäänsä kirjannut tietoja ero­perheiden tekemistä asumissopimuksista vasta noin kymmenen vuoden ajan, kertoo erikois­tutkija Anneli Miettinen Kelasta.

Aikuisten vuorottelu ja lasten pysyminen yhdessä kodissa on hyvin harvinaista. Kelan kyselytutkimuksessa siihen oli päätynyt 0,3 prosenttia eronneista vanhemmista.

Vuonna 2009 kymmenen prosenttia eroperheistä teki sopimuksen vuoroasumisesta. Nyt määrä on jo kaksinkertaistunut.

– Todennäköisesti määrä on vielä isompi, sillä kaikki eivät käy lastenvalvojalla vahvistamassa sopimusta, vaan vanhemmat sopivat asumisesta keskenään, Miettinen sanoo.

Syitä yleistymiselle on monta. Yksi on tutkijan mukaan se, että myös isät osallistuvat aiempaa aktiivisemmin perhe-elämään ja haluavat ylläpitää vanhemmuuttaan myös eron jälkeen. Isien lasten­hoitoon käyttämä aika on kasvanut vuosikymmenestä toiseen.

Ja mitä tunnetummaksi jokin malli tulee ystäven, lehtijuttujen tai somepostausten myötä, sitä mahdollisemmalta se alkaa tuntua omalla kohdalla.

Tässäkin asiassa olemme seuranneet Ruotsia. Siellä vuoroasuminen on ja on ollut Suomea yleisempää jo pitkään, ja tasa-arvoisella vanhemmuudella on pidempi historia kuin meillä.

– Ruotsissa perhevapaiden jako on lähtenyt jo vuosikymmeniä liikkeelle oletuksesta, että kumpikin vanhempi hoitaa lasta. Tasa-arvokeskustelu on siellä myös enemmän politisoitunut ja enemmän esillä kuin meillä, Miettinen pohtii.

Perhevapaita jaetaan Ruotsissa Suomea joustavammin vanhempien kesken. Suomessa taas äidit pitävät edelleen valtaosan kaikista perhevapaista.

Vuoroasuminen on todennäköisesti yleisempää hyvin toimeentulevien ja korkeasti koulutettujen vanhempien perheissä. Sitä selittää sekä raha eli taloudellinen mahdollisuus asua lähekkäin tilavissa asunnoissa eron jälkeen, että arvot, joissa vanhemmuus on kahden vanhemman perheissä lähtökohtaisesti molempien aikuisten asia.

Vaihdon jälkeen tuntuu joskus apealta mennä tyhjään kotiin. Fiilis vaihtuu kuitenkin nopeasti.

Meidän systeemimme, eli aikuisten vuorottelu ja lasten pysyminen yhdessä kodissa, on yhä hyvin harvinaista. Kelan kyselytutkimuksessa siihen oli päätynyt 0,3 prosenttia eronneista vanhemmista.

– Heilläkin se on ehkä ensivaiheen ratkaisu heti eron jälkeen, kun ei vielä tiedetä, miten yhteistä asumista ryhdytään purkamaan, Miettinen sanoo.

Kahden kodin välillä vuorottelevista vanhemmista ei ole juurikaan tutkimusta. Ilman sitäkin voi sanoa, että kodin vaihtaminen on vähintään joskus raskasta. Aikuiselle kodin vaihtaminen voi olla lasta raskaampaa, arvioi Anneli Miettinen.

Ehkä tavaroiden unohtuminen ”väärään” kotiin on isompi ongelma aikuiselle kuin lapselle. Aikuisen pitää pakata itselleen enemmän tavaroita vaihtoa varten kuin lapselle. Tai sitten aivan kaikesta pitäisi olla varaa ostaa tuplakappaleet.

– Jos kotia vaihtaa lapsi, hänelle rakennetaan pysyvä koti molempiin osoitteisiin. Aikuinen voi kokea, ettei toinen tai kumpikaan koti ole oma koti.

Tiedän kaksi lapsi­perhettä, jotka ovat asuneet samalla tavalla kuin me. Toisilla systeemi oli voimassa yhden kevään ja kesän, toisilla vuosikausia.

Minäkin olen ajatellut, että vaikka kivassa vuokra­-asunnossamme jokin nurkka vähän repsottaa, en jaksa laittaa sitä kuntoon. Kodin tuntu ei synny kovin nopeasti.

Lisäksi vuoroasuminen on pakottanut minut tutustumaan itsessäni epämieluisaan puoleen. Kun muistettavaa on aiempaa enemmän, unohtelen asioita. Ennen arkeni palikat olivat järjestyksessä. Nyt olen unohtanut vaatteita väärään kotiin mutta lisäksi kasvokkaisia työtapaamisia, puhelinaikoja ja melkein koronarokotuksenkin. Tietoisuuteni on ainakin väliaikaisesti täynnä elämän­muutoksen aiheuttamia ajatuksia ja järjestelyjä. Koska koteja vaihdettiinkaan? Mitä sieltä puuttui?

Jos aikuinen on kuormittunut arjessaan, ei se edistä lastenkaan hyvinvointia. Siksi jaksamista täytyy jatkuvasti punnita, enkä senkään vuoksi automaattisesti väittäisi, että meidän systeemimme on nyt ja iänkaikkisesti paras ratkaisu.

Ennen jumppaan lähtöä käyn antamassa pienemmälle lapselle keinussa vauhtia.

Arkemme käytännöistä vain harva kiinnostaa ulkopuolisia. Saako toiseen kotiin mennä omilla avaimilla niinä päivinä, kun ei itse asu siellä? Kyllä, mikäli on etukäteen saanut siihen luvan. Olen ottanut tavaksi soittaa aina ovikelloa. Se tuntuu kohteliaalta.

Tämänkaltaiset kysymykset eivät kuitenkaan kiinnosta juuri ketään. Sen sijaan melkein kaikki kysyvät minulta tätä: Kuinka kauan aiotte jatkaa? Ette varmaan enää, jos toinen ryhtyy uuteen vakavaan suhteeseen?

Ajatuksessa voi olla perää. Tavaroiden raahaaminen pysyvästi kolmen osoitteen välillä olisi varmasti liikaa. Saattaa olla, että silloin alkaisimme pohtia, pitäisikö kummallakin olla ihan vain omat kodit. Tai sitten alamme pohtia sitä jostain muusta syystä.

Mutta kysymyksen ongelmalähtöisyyttä minun on vaikea ymmärtää. Juuri kukaan ei päädy eroon tai eron jälkeiseen asumisjärjestelyyn ilman keskusteluja. Me puimme eroamme ennen lopullista päätöstä paitsi kahden kesken myös kolmessa eri terapiassa. Uskonkin, että onnistumme keskustelussa myös silloin, jos systeemiä on tarpeen muuttaa – mistä hyvänsä syystä.

Mistä tällaiset kyselyt sitten kertovat? Ehkä niitä ohjaa se, että yhteiskunnallisessa keskustelussa pari­suhteen päättyminen tarkoittaa lähes poikkeuksetta välirikkoa. Kun ilmoitin erostamme Kelaan lapsi­lisien vuoksi, jouduin rastittamaan kohdan ”en enää asu puolisoni kanssa välien rikkoutumisen vuoksi”.

Se tuntui valheelliselta, sillä välimme eivät ole rikki.

– Voisi toivoa, että eroa tarkasteltaisiin neutraalina perhetilanteena ilman odotuksia puolisoiden väleistä tai siitä, miten asuminen tulee järjestää, Anneli Miettinen sanoo.

Ilmeisesti asumisjärjestelymme päättymispäivää kyselevätkin ajattelevat, että väliemme olisi jo pitänyt katketa. Siten erossa joskus käy. Nyt niin ei käynyt, joten hyödynnämme kahden kodin etuja niin kauan kuin se tuntuu meistä sopivalta.

Mitä sitten, jos toinen meistä rakastuu ja ryhtyy uuteen suhteeseen?

Hyviä puolia on monia.

Ennen päiväkotia esikoinen tykkää tuoda aamun lehden kakkoskodin ovelle lapsi­perhekodista, jonne lehti tulee.

Jumppaan lähtiessä voin antaa pienemmälle hetken vauhtia keinussa. Kun sitten menen omia teitäni, pienen käden vilkutus ei tunnu musertavalta.

On mahdollista, että tapaamme ohimennen vielä samana iltana, kun palaan menoiltani pihaan.

7 kommenttia