Puutarhan leikkuutyövälineet – valintaopas
Piha ja puutarha
Puutarhan leikkuutyövälineet – valintaopas
Puutarhan leikkuutyövälineet valitaan tarpeen ja leikattavan materiaalin mukaan. Monipuoliset oksasakset sopivat monenlaiseen leikkaamiseen, mutta paksummat oksat kannattaa katkoa raivaussaksilla.
Julkaistu 4.3.2016
Viherpiha

Puutarhasakset ovat kätevät puutarhan peruspuuhissa, mutta niiden lisäksi tarvitaan leikkuuvälineitä muita töitä varten. Jokaiselta kotipuutarhurilta tulisi löytyä ainakin oksasakset. Myös raivaussakset ovat hyödylliset yleisessä puutarhanhoidossa. Pensasaitaa kannattaa leikata vain tarkoitukseen suunnitelluilla pensassaksilla tai -leikkurilla.

Oksasakset

Oksasakset eli sekatöörit sopivat monenlaisten kasvien leikkaamiseen. Saksilla voi leikata helposti ainakin sentin paksuisia oksia, tai paksumpaakin, jos leikkaajan voimat riittävät. Oksasaksia on saatavilla ohileikkaavina malleina ja alasinmalleina.

  • Suurin osa oksasaksista on ohileikkaavia, eli perinteisten saksien tapaan leikkaavia malleja, jossa molemmat terät liikkuvat ristiin. Ohileikkaavilla oksasakset käyvät etenkin tuoreiden, voimissaan olevien puiden leikkaamiseen, sillä leikkausjälki on siistiä ja nopeasti paranevaa.
  • Alasinmallissa yksi terä katkoo oksia paikallaan pysyvää awlasinta vasten. Alasinmalli on omiaan oksien poistoon ja raivaukseen. Järeämmän alasinmallin leikkausjälki ei ole yhtä siistiä kuin ohileikkaavalla mallilla.
  • Suurin osa kotikäyttöön sopivista saksimalleista maksaa 10–30 euroa.

Raivaussakset

Yksittäisten oksien tai puunrunkojen katkomiseen soveltuvat raivaussakset, joilla voidaan leikata noin 2–5 senttimetrin paksuisia oksia. Raivaussaksien koko valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Mitä suuremmat sakset, sitä paksumpia oksia niillä pystyy leikkaamaan.

  • Hammasratasmekanismi lisää leikkuuvoimaa, joten käyttäjän ei tarvitse olla erityisen voimakas käyttääkseen saksia.
  • Raivaussaksissa on oksasaksien tavoin ohileikkaavia malleja ja alasinmalleja. Etenkin suuremmissa raivaussaksissa alasinmalli on kätevä, sillä se kestää kovempaakin käyttöä, eikä leikkuujäljen tarvitse olla siisti, kun oksia raivataan pois.
  • Raivaussaksien avauma on yleensä noin 3–5 senttimetriä. Suurimmilla saksilla on haastava leikata ohuita oksia.
  • Raivaussaksien hinta vaihtelee parista kympistä 80 euroon.

Ruohosakset

Ruohosakset kannattaa ottaa avuksi silloin, kun ruohonleikkurilla ei pääse käsiksi haastavaan kohtaan. Ruohosaksilla viimeistelee kätevästi yksityiskohdat, kuten nurmikenttien reunat tai kivetyksien välit.

  • Joissakin malleissa on kääntyvä teräosa, jonka voi säätää sopivaan kulmaan. Näin voi leikata myös pystysuuntaisia pintoja, esimerkiksi kivimuurin väleistä kasvavia ruohoja.
  • Ruohosaksista on saatavilla pitkävartisia malleja, joilla pystyy leikkaamaan maan tasalta selän rasittumatta. Lisäksi markkinoilla on akkukäyttöisiä ruohosaksia.
  • Ruohosaksien hinta vaihtelee ominaisuuksien mukaan. Hintahaitari ulottuu muutamasta eurosta muutamaan kymmeneen euroon.

Pensassakset

Pensassakset on tarkoitettu nimensä mukaisesti pensaiden leikkaamiseen. Pensassaksilla ei leikata yksittäisiä oksia, vaan useaa ohutta oksaa kerralla.

  • Hammasratasmalleilla leikkaaminen on kevyempää, sillä leikkaamista avustava mekanismi säästää käyttäjän voimia ja edistää hyvää työergonomiaa.
  • Pensassaksimallien välillä ei ole suuria eroja, paitsi valmistuksessa käytettyjen materiaalien osalta.
  • Kotikäyttöön sopivat pensassakset maksavat noin 15–50 euroa.

Pensasleikkuri

Pensaiden siistimiseen voi käyttää myös aikaa ja vaivaa säästävää pensasleikkuria. Kun saksilla ylettyy leikkaamaan yleensä vain parin metrin korkeudelta, voi pensasleikkurilla yltää jopa 4–5 metrin korkeuteen. Pensasleikkureita on saatavilla sähkö-, akku-, ja polttomoottorikäyttöisinä.

  • Perinteistä verkkovirtaa käyttävät sähkökäyttöiset leikkurit ovat hiljaisia, mutta hieman tehottomia verrattuna polttomoottorikäyttöisiin leikkureihin. Lisäksi leikkurin riippuvuus sähköjohdosta saattaa hankaloittaa työskentelyä.
  • Akkukäyttöisten pensasleikkurien etuina ovat johdottomuus ja päästöttömyys. Ominaisuudet ovat kehittyneet huimasti.
  • Polttomoottorikäyttöiset leikkurit ovat tehokkaita ja niillä pystyy työskentelemään sähköttömässäkin ympäristössä.
  • Leikkurien terät ovat yksi- tai kaksipuolisia. Yksipuolisten leikkureiden terät saattavat olla hieman pidempiä. Kaksipuolisilla terillä työskentely on kuitenkin usein tehokkaampaa ja sulavampaa, sillä terillä voi lyhentää pensaita pyyhkivällä, edestakaisella liikkeellä.
  • Pensasleikkureiden hinnat vaihtelevat muutamasta kympistä satasiin.

Vinkit puutarhan leikkuutyövälineiden hankintaa

  • Mieti, millaisia käyttötarpeita omassa puutarhassasi on. Kaikkia työvälineitä ei tarvita kaikissa puutarhoissa.
  • Jos työvälineitä on tarkoitus käyttää useita vuosia, panosta pitkäikäisiin ja tehokkaisiin vaihtoehtoihin.
  • Laatutuotteiden valmistuksessa käytetään kestäviä materiaaleja. Ruostumattomissa terissä on usein erikoispinnoite, joka helpottaa leikkaamista sekä ehkäisee roskien tai pihkan tarttumista teriin.
  • Säännöllinen huolto pidentää työvälineiden käyttöikää. Puhdista terät aina käytön jälkeen ja öljyä nivelet ainakin kerran vuodessa.

Asiantuntijat: liiketoimintapäällikkö Jari Ikäheimonen, Fiskars ja puutarhakoneiden tuotespesialisti Teppo Suonpää, Husqvarna

Kommentoi »