Avotakka

Elina ja Kasper remontoivat 200-vuotiaan mummolan uuteen kukoistukseen – ”Kunhan talolle antaa aikaa, se kertoo, miten sitä kannattaa muokata”

Elina Warsta ja Kasper Tammela kunnostivat perheelleen Elinan isovanhempien entisen kodin. Parisataavuotias puutalo Kokkolan vanhassa kaupungissa muutti molempien suhteen tavaraan ja sisustamiseen.
Kuvat Jaanis Kerkis

Elina Warstan ja Kasper Tammelan kotitalo on kuin sadusta. Kokkolan vanhassa kaupungissa eli Neristanissa sijaitsevassa puutalossa eletään kuitenkin vauhdikasta lapsiperhearkea, ja pihanperän entisessä tallissa pariskunta pitää omaa Solmu-muotoilutoimistoa.

– Elämän kerrokset ovat meille tärkeitä, ja tässä talossa menneisyys on aina läsnä, Elina sanoo.

Talo on hänen lapsuutensa mummola ja isänsä lapsuudenkoti. Perhe asettui asumaan tänne vähän sattumalta.

– Isovanhempieni kuoltua veljeni heitti, että voisimme ostaa talon ja muuttaa Helsingistä Kokkolaan. Odotimme silloin puolisoni kanssa esikoistamme ja suunnittelimme muuttoa suurempaan asuntoon pääkaupunkiseudulla. Hetken mietittyämme totesimme, että miksi emme kokeilisi, miten Kokkolassa ja vanhassa puutalossa asuminen sujuu, Elina muistelee.

Tupakkamestari rakennutti Elinan ja Kasperin kotitalon Kokkolan vanhaan kaupunkiin jo vuonna 1817.
Elinan isovanhempien aikaan olohuonetta kutsuttiin saliksi ja sitä käytettiin vain juhlapäivinä. Sängyssään istuu beagle Tintti.
Vitran LCW-tuolin Elina antoi Kasperille 40-vuotislahjaksi.
Unikon siemenkodat ja kenguruntassu hehkuvat sinistä taustaa vasten.
Oli kuitenkin selvää, ettemme loisi kotiseutumuseofiilistä, vaikka ylisukupolviset muistot ovatkin meille tärkeitä.
Sohvapöydälläkin on historia: Kasperin isä valmistutti sen, kun toimi Nastopuu-huonekalutehtaan toimitusjohtajana.

Mummola alkoi tuntua omalta kodilta vähitellen, ja tunne voimistui huone huoneelta eli sitä mukaa, kun talon kunnostus eteni. Kasper pohti remontoidessa paljon kerroksellisuuden ja vanhan säilyttämisen suhdetta käytännöllisyyteen ja nykyaikaiseen elämäntapaan.

– Remontoimme talon sen omilla ehdoilla. Siksi emme aloittaneet töitä ennen kuin olimme muuttaneet. Kunhan rakennukselle antaa aikaa, se kertoo, miten sitä voi ja kannattaa muokata. Oli kuitenkin selvää, ettemme loisi kotiseutumuseofiilistä, vaikka ylisukupolviset muistot ovatkin meille tärkeitä. Olen tinkimätön siinä, että ratkaisut ovat paitsi kauniita myös käytännöllisiä, Kasper sanoo.

Ruokapöytä sekä Carl-Gustaf Hiort af Ornäsin suunnittelemat tuolit tulivat talon mukana. Tapetin voimakas sävy sointuu kauniisti yhteen tumman puun ja patinoituneen lattian kanssa. Eureka-riippukeinu on Kasperin saama perintöaarre ja tuttu hänelle jo lapsuusvuosilta.
Perhe asui joitakin vuosia sitten Bruny Islandin taiteilijaresidenssissä Tasmaniassa. Elinan maalaama tapetti muistuttaa heitä ajanjaksosta, jota kaikki muistelevat yhä lämmöllä. Pitsipäiväpeitto on kuulunut aiemmin Elinan isoäidille. Tyynyt ja matto ovat Tikausta.
Elina maalasi tapetin, kun odotti perheen kuopusta ja toi vauvan mukaan maalaukseen wallabiemon vatsapussissa olevan pikkuisen muodossa. Safarituoli kuuluu Kasperin tädin perintöön.
Emme enää uudista sisustusta vain siksi, että jokin uusi huonekalu on houkuttelevampi kuin jo olemassa oleva. Miksi ostaa uusi kirjahylly, kun vanha kunnon Lundia toimii?
Pariskunnalla on kolme lasta, joiden huoneissa värit saavat näkyä.

Tästä syystä Kasperin suunnitteleman keittiön ilme on moderni. Vanhasta laudasta valmistetun työtason ja vanhojen alakaappien ansiosta se kuitenkin sopii luontevasti 1800-luvun alkupuolella rakennettuun puutaloon. Remontin edetessä pariskunta kuori alkuperäisiä pintoja vuosikymmenten kerrostumien alta.

– Ukkini modernisoi taloa edistyksen hengessä aika rajusti. Hänen ratkaisujaan katsellessa oli hauska miettiä, mitä ne kertoivat omasta ajastaan. Esimerkiksi makuuhuoneen ja salin eli nykyisen olohuoneen välinen oviaukko oli joskus 1900-luvun alkupuolella muutettu sellaiseksi, että mieleen tuli lähinnä arabialainen palatsi, Elina kertoo.

Uusi keittiö voi hyvin olla käytetyistä osista koottu ja näyttää silti yhtenäiseltä. Vanhoista lattialankuista saa yllättävän kestävän ja helppohoitoisen työtason.

Sisäkaton Halltex-levyt saivat nopeasti kyytiä. Niiden alta paljastui alkuperäinen lautakatto, jonka varisevan liimamaalipinnan poisto vesipesulla oli työlästä ja monivaiheista. Esiin saatu puupinta on Elinan ja Kasperin mielestä niin kaunis, etteivät he ole peittäneet sitä maalilla vaan jättäneet sen naulanjälkineen kaikkineen näkyviin.

Lukuisten muovimattojen alta taas paljastui kirveellä veistetyistä laudoista koottu ja kalkkimassalla tasoitettu lautalattia, jonka kunnostaminen vasta olikin kova urakka. Jokainen lauta irrotettiin, puhdistettiin käsin ja hiottiin, minkä jälkeen ne asennettiin takaisin paikoilleen.

Vanhat alakaapit on saatu naapurista, ja laatikostot ja metalliset valaisimet ovat tanskalaisesta Genbyg-nettikaupasta. Seinällä on Kasperin Paanu-akustiikkapaneelin prototyyppi.
Avohyllyt ovat Artekista.
Keittiö on Kasperin suunnittelema ja rakentama.

Vanhan talon kunnostaminen on ollut opettavainen matka jopa Kasperille, joka sisustusarkkitehdin työssään lähtee aina liikkeelle rakennusten aikakaudesta. 200-vuotiaassa talossa asuminen ja sen kunnostaminen on lisännyt molempien kärsivällisyyttä. Samalla suhde tavaraan on muuttunut.

– Ullakko on täynnä sukulaisten jälkeensä jättämää tavaraa. Kun olemme penkoneet niitä, olemme samalla tutustuneet edellisten sukupolvien elämään, ja meille on tullut vahva tunne siitä, että hankimme tavaraa vain välttämättömiin tarpeisiin, Elina kertoo.

Koko tapa sisustaa on muuttunut. Nykyisin Elina ja Kasper käyttävät sitä, mitä heillä on ja yhdistävät tavaroita itsensä näköisellä tavalla.

– Emme enää missään nimessä uudista sisustusta vain siksi, että jokin uusi huonekalu on houkuttelevampi kuin jo olemassa oleva. Miksi ostaa uusi kirjahylly, kun vanha kunnon Lundia toimii ihan hyvin, Kasper kuvailee.

Keramiikkalaatoitus on toimiva ja kestävä vaihtoehto myös kodin muihin tiloihin kuin kylpyhuoneeseen. Sillä kannattaa vähän leikitelläkin.
Marrakech Designin Dandelion-laatat säväyttävät piharakennuksessa olevissa työtiloissa. Elinan kuvittama lastenkirja "Koira nimeltään kissa" tapaa kissan oli ehdolla vuoden 2019 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.
Elinan ja Kasperin työtilat sijaitsevat entisessä tallissa.

Ullakon ehtymättömän aarreaitan täydennykseksi kotona on muutamia designklassikoita, joista osa on itse hankittuja, osa perittyjä. Kasperin isovanhemmilla ja tädeillä oli aikanaan huonekaluliike, joka toimi Iskun ja Askon ensimmäisinä jälleenmyyjinä maaseudulla.

– Sain tädeiltä Giovanni Travasan Eureka-riippukeinun. Se tuo mieleeni nämä kolme yhdessä asunutta vanhapiikaa, joiden luona oli lapsena jännittävä kyläillä. Heillä oli moitteettoman siistiä, mutta pääsimme Eurekaan keinumaan.

Olen oppinut ihailemaan kauniita esineitä ja iloitsemaan niistä ilman, että minun täytyisi omistaa ne.
Parisataavuotiaan puutalon kunnostus vaatii kärsivällisyyttä. Kasper ja Elina ovat kunnostaneet omaansa vuosien ajan, yksi huone kerrallaan. Seuraavaksi kunnostetaan joko julkisivu tai kylpyhuone.

Vaikka sekä Kasper että Elina arvostavat laadukasta muotoilua, oman kodin esineissä tärkeintä on, kenelle ne ovat kuuluneet. Suvussa kulkeneiden esineiden käyttö antaa niille uusia merkityskerrostumia.

– Olin aiemmin kauniiden asioiden ostelija ja tarkempi siitä, että kaikki esineemme sopivat täydellisesti yhteen. Nyt olen oppinut ihailemaan kauniita esineitä ja iloitsemaan niistä ilman, että minun täytyisi omistaa ne, Elina kertoo.

Vanhan talon lisäksi lapsiperhearki on opettanut suhtautumaan rennommin omaan kotiin ja siihen, miltä siellä näyttää.

– Usein päivät täyttyvät välttämättömistä askareista, ja siksi vietän vähät vapaahetket mieluiten lasten kanssa. Tietynlainen kaaos ruokkii luovuutta, ja epätäydellisyys, jopa sekasorto, on tietyllä tavalla kodikasta, Elina sanoo.

Julkaistu: 9.3.2020
5 kommenttia