Oikea istutusaika
Astiataimia voi istuttaa aina, kun maa on sulaa. Paakkutaimet ja paljasjuuriset taimet istutetaan keväällä tai syksyllä. Koivuille, lepille, omenapuille, pajuille ja poppeleille ei suositella syysistutusta.
Kasvualusta
Kasvualustavaatimukset poikkeavat eri lajeilla, mutta kaikki puut hyötyvät paksusta multakerroksesta. Se sitoo hyvin vettä. Matalakasvuiset puut tarvitsevat vähintään reilun puolen metrin, korkeat puut vajaan metrin syvyisen kasvualustan.
Hyvä kasvualusta on ilmavaa, vettä sopivasti pidättävää ja läpäisevää. Maanparannusaineista hiekka ja turve lisäävät ilmavuutta, savi vedenpidätyskykyä.
Savimaa on ravinteikasta, mutta liika savi tekee kasvualustan raskaaksi ja märäksi. Pelkkä turve taas tiivistyy nopeasti, ja taimi jää liian syvälle.
Jalopuut ja hedelmäpuut tarvitsevat enemmän eloperäistä ainesta ja kalkkipitoisemman kasvualustan kuin karun maan lajit. Useimmat havupuut viihtyvät hapahkossa maassa.
Istutuskuoppa
Kaiva kuoppa, joka on juuripaakkua kolme kertaa leveämpi ja jonkin verran syvempi. Jos vaihdat mullan, ota uuteen multaan mukaan myös alkuperäistä maata, jottei istutusmullan ja ympäröivän maan ero ole liian suuri. Mitä enemmän lisäät maanparannusaineksia, sitä suuremman kuopan joudut tekemään.
Istutussyvyys
Istuta taimi samaan syvyyteen, missä se on kasvanut. Jos rungon alaosassa ei näy paksunevaa osaa, juurenkaulaa, taimi on jo taimistolla istutettu liian syvään. Kaiva silloin juurenkaula esiin ja istuta puu siten, että juurenkaula jää näkyviin. Liian syvään istutettu puu voi mädäntyä tyvestä.
Istutus ja kastelu
Lyö tukiseipäät tukevasti pohjamaahan ennen taimen istutusta. Kastele taimi. Ota se pois ruukusta ja aseta varovasti kuoppaan, ettei paakku hajoa. Jos taimi on säkkikankaassa, avaa siteet rungon ympäriltä vasta kuopassa. Älä poista kangasta, se saa maatua. Tiivistä multa juuripaakun ympärillä ja kastele kunnolla.
Sido puu tukiseipäisiin leveällä nauhalla alimman oksan alapuolelta. Siteet eivät saa hangata eivätkä kiristää puuta missään vaiheessa. Poista siteet parin vuoden kuluttua.
Huolehdi kastelusta ainakin ensimmäisenä vuonna. Anna yhdellä kastelukerralla 30–40 litraa vettä. Kuivina aikoina kastele kerran viikossa.
Kate
Istuta puun juurelle katteeksi matalia perennoja tai levitä kuorikatetta 5–7 cm. Juurenkaulan päälle ei saa levittää paksua katekerrosta. Kuorikate lisää lannoitustarvetta.
Lannoitus
Lannoita alkuvuosina keväisin yleislannoitteella tai kompostilla. Myöhemmin lannoitusta ei tarvita.