Puolivuotias Oiva Hintsala tutkailee maailmaa turvallisesti sylistä. Oiva kuuluu sukupolvien ketjuun, joka on viettänyt lapsesta saakka kesiä Villa Linneassa. Merenrantahuvilan iloista ovat lapsesta saakka nauttineet myös Oivan äiti ja jo kolmen sukupolven naiset ennen häntä.

Villa Linnea on ollut suvun naisten omistuksessa 1950-luvun alusta lähtien, jolloin Oivan isomummon äiti Linnea osti rakennuksen. Hänen mukaansa huvila myös myöhemmin nimettiin.

Nyt huvilan omistaa pikku-Oivan isoäiti Sonja Taivassalo, joka kuvaa paikkaa monella tavalla. Se on hänestä kuin ”minikartano” tai suvun isojen tyttöjen leikkimökki. Sannanrannan vanhimmassa huvilassa nautitaan elämästä ilman nykyajan mukavuuksia.

– Täällä voi tehdä paljon tai olla tekemättä, Sonja kuvaa.

Miljöö on tuttu myös hänen tyttärelleen Julia Hintsalalle, jonka mielestä paikassa parasta on tunnelma.

– Sitä myös äiti ja isä luovat, ja muistot.

Lapsuudenkesistään Julia muistaa monenlaista: juhannuksen limsakorin, seikkailut takapihan metsässä, uimisen, leikit ja yökyläilyt. Muistoihin kuuluvat myös meriveden kanto mattojenpesupaikalle sekä mustikkamaitoa varten poimitut mustikat.

Julia kertoo, että hänellä on huvilasta pelkästään hyviä muistoja.

– En osaisi kuvitellakaan, ettei tätä olisi. Tämä on maailman paras paikka. Nyt aikuisena myös paikan arvokkuuden ymmärtää.

Menneisyys tuntuu olevan käsin kosketeltavissa huvilan historiallisessa miljöössä. Pihamaalla kasvaa kauan sitten istutettuja ruusupensaita ja idänpihtoja.

Raatimies Otto Nyströmin rakennuttama hirsirunkoinen huvila oli alkuaan yksikerroksinen, mutta se muutettiin myöhemmin kaksikerroksiseksi. Vuosisadan alussa talon omisti merikapteeni August Kyntzell, joka rakennutti paraatipuolelle kokomittaiset verannat jugendtyyliin. Niiltä avautuu hieno näkymä merelle.

Alusta lähtien tontin takapihalla on sijainnut myös huviloille tunnusomainen rakennus, johon tehtiin talli, valjashuone ja huussi. Myös se on edelleen käytössä.

– Huussissa on päivämäärämerkintöjä 1900-luvun alusta, Sonja kertoo.

Pihapiiriin kuului aikoinaan myös Lillstuga eli palvelijoiden asunto, joka kuitenkin purettiin 1950-luvulla. Palvelusväki kulki ennen vanhaan huvilaan takapihan kuistin kautta.

Villan salissa järjestettiin aikoinaan Sannanrannan ensimmäiset venetsialaiset, joilla juhlistettiin huvilakauden päättymistä. Salissa on myös ideoitu pursiseura Gamlakarleby Segelföreningenin perustamista. Nyt perinteikäs pursiseura sijaitsee vastarannalla.

Nykyisilläkin omistajilla on ollut salille paljon käyttöä. Juhannuksena 1990 sinne serveerattiin Sonja ja Jarkko Taivassalon häätarjoilut, muutama vuosi sitten Julia ja Antti Hintsalan kihlajaisherkut.

– Kaikki kesäaikojen perhejuhlamme on vietetty täällä: ristiäisiä, rippijuhlia ja syntymäpäiviä, Sonja kertoo.

Salin pöydän ympärille kokoontuu muutoinkin usein sukua ruokailemaan yhdessä. Kalaa syödään paljon, samoin mansikkakakkua.

– Myös uusia perunoita ja silliä täällä on syöty aina. Niistä osa kavereistani on ollut ihmeissään, Julia kertoo huomanneensa.

Julian isoäidille Sirkka Salmelalle salin kaunis kattaminen on ollut aina tärkeää, ja Sonja on halunnut pitää äitinsä tavasta kiinni. Taivassalot ovat jatkaneet myös isoäiti Sirkan perinteisen venetsialaisherkun eli uuniomenoiden valmistusta. Julian mieleen ovat jääneet jo lapsuudesta kaupan suurimmista yksilöistä valmistetut uuniomenat vaniljakastikkeella.

Pihapiirissä ja huvilassa näkyy ajan kerrostumia 1860-luvulta 2020-luvulle. Huvilalla on käynyt aina myös paljon vieraita: muuta sukua, ystäviä ja tuttavia. Kaverikekkereitä huvilalla ovat viime aikoina pitäneet etenkin Julian sisarukset Jenni, Juho ja Joni. Rupatellessa tarinoita ja hauskoja juttuja on samalla siirtynyt sukupolvelta toiselle.

– Työkaverini ympäri Suomea ovat olleet vaikuttuneita huvilastamme ja sen yksityiskohdista. Kavereitani on ollut täällä myös hommissa. Kouluaikoina luokkani, samoin Juhon, teki tänne retkiä. Tänne on myös aina saanut tulla milloin vain: kerran muistan tulleeni yökylään puoli yhdeltätoista, Julia kertoo.

Kahdessa kerroksessa riittää nukkumapaikkoja. Vintin suuri päätykammari on säilytetty entisellään. Nykyisin vanhemmat nukkuvat alakerrassa ja nuoriso yläkerrassa.

Yläkerran kamareihin kuljetaan merisalongista, jossa istutaan alkuperäisellä sohvalla. Myös seinustan senkki on vanha niin kuin myös monet alakerran huonekalut ja koriste-esineet.

Alueen huviloiden julkisivut on suojeltu. Taivassalot ovat tehneet huvilalla lähinnä pintaremonttia ja pieniä korjauksia. Isoäiti Sirkan aikakaudella taloon vedettiin sähköt ja pihalle tehtiin kesävesipiste.

Viime vuosina huoltamisesta on nauttinut etenkin Juho isänsä Jarkon opastamana. Aiemmin pehtooriperinne huvilalla siirtyi samaan tapaan Linnean puolisolta Sirkan puolisolle.

Suku viettää huvilalla koko kesän, joskus jo toukokuusta lähtien. Taivassalojen talvikotiin on vain varttitunnin ajomatka, ja Hintsalatkin asuvat kivenheiton päässä huvilalta.

Taivassalojen ja Hintsaloiden huvilaelämään kuuluvat myös veneily ulkoluodoille ja taimenen kalastus Harrinniemen edustalla. Sonjan puoliso Jarkko sanoo, että hänen veneilyharrastuksensa onkin täältä lähtöisin.

Ennen tieyhteyttä Sannanrannan huviloille kuljettiin puuveneillä lahden toiselta puolelta. Venevajojen rivistö sijaitsee edelleen molemmin puolin kaupunginsalmea eli Suntin suuta.

Julian äiti Sonja viittilöi rannan pohjoistuulessa käymään lahdella. Siellä on yhä nähtävissä entisaikojen merkkejä: kiviarkkuja sekä jäänteitä proopenkistä eli kallistuslaiturista, purjelaivojen aikaisesta huoltotelakasta ja talvisatamasta.

Koko miljöössä voi nähdä paljon muistoja ja historiaa. Julia sanoo kokevansa huvilaelämän eräänlaisena aikamatkana.

– Kun tarvitaan lämmintä vettä, sitä on keitettävä. Sisävessaa ei ole.

Hänestä huvila on myös sijaintinsa puolesta loistava.

– On ihanaa, kun huvila on hieman piilossa. Täällä saa viilettää vaikka yöpaidassa!

Lähteet: Museovirasto.fi, Linnoista lähiöihin – Rakennetut kulttuuriympäristöt Suomessa (SKS), Merkillinen meri, K.H. Renlundin museon – Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon julkaisuja 3.