Kotivinkki

Pohjalaisneuleiden historia yltää aina 1800-luvulle – taitoa ja kärsivällisyyttä vaativat neuleet ovat tunnustus kotiseuturakkaudesta

Pohjalaisneuleiden historia yltää aina 1800-luvulle – taitoa ja kärsivällisyyttä vaativat neuleet ovat tunnustus kotiseuturakkaudesta
Islantilais- ja norjalaisneuleet eivät ole ainoita aikaa kestäneitä villapaitamalleja. Marketta ja Elina neulovat pohjalaisneuleita, joita on tehty aina 1800-luvulta näihin päiviin.
Julkaistu: 6.9.2022

Juttu on julkaistu Kotivinkissä 19/2021.

Joulupäivän varhainen aamu Hailuodon kirkossa kymmenen vuotta sitten. Seitsemän veljestä astelee istumaan vieretysten kirkon penkkiin. Heillä kaikilla on yllään äitinsä neulomat harmaat tikkuröijyt.

Tämä näky teki vaikutuksen hailuotolaiseen käsityönopettajaan Auli Sipolaan.

– Ajattelin, että jos edesmenneen rovastimme leski on saanut neulottua paidat seitsemälle pojalleen, niin kyllä minunkin pitää pystyä luotolaiset kahdelle pojalleni tekemään, Sipola muistelee.

Luotolainen, tikkuröijy, tikkuri, Hailuodon neule tai Hailuodon paita – pohjoisen saaren perinneneuleella on monta nimeä. 2000-luvulla se on noussut käsityöpiireissä lähes kulttimaineeseen, ja korona-aika on nostanut paidan suosiota entisestään.

– Paitaan sopiva Suomen lampaan villa on tämän tästä kaupoista loppu, ja kehräämötkin myyvät välillä ei oota, Auli Sipola sanoo.

Luotolainen ei ole mikä tahansa trendineule, sillä yksinkertaiselta näyttävän mallin historia juontaa ainakin 1800-luvulle saakka. Paidalla on myös virallisesti tunnustettu asema, sillä opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi tikkuröijyn neulomisen vuonna 2017 Aineettoman kulttuuriperinnön kansalliseen luetteloon.

Samaiseen luetteloon on päässyt myös toinen pohjalainen neulemalli. Riemunkirjava Korsnäsin neule on sekin elänyt 1800-luvulta näihin päiviin saakka.

Käsityökulttuurin tutkija Marketta Luutonen on paneutunut historiallisen Korsnäsin paidan vaiheisiin. Itse hän on neulonut kymmenisen riemunkirjavaa paitaa tai takkia. Kirjoneuletta ja virkkausta yhdistävä ohje vaatii tekijältään taitoa.

Neulontaa ja virkkausta. Villaa ja puuvillaa. Punaista, valkoista ja liuta muita värejä. Runsaita kuvioita. Helmassa yleensä tanssivien tyttöjen letka.

Näistä aineksista syntyy Korsnäsin paita, joka on tuttu näky esimerkiksi europarlamentaarikko Nils Thorvaldsin yllä.

Mutkikas työ ei aloittelevalle neulojalle sovi. Kokeneeltakin käsityöihmiseltä se vaatii melkoisen määrän työtunteja.

– 50 paitaa tehnyt korsnäsilainen Gunbritt Stenberg neuloo yhden paidan noin 300 tunnissa, perinnepaidan vaiheisiin paneutunut käsityökulttuurin tutkija Marketta Luutonen kertoo.

– Minulla kuluu hieman kauemmin. Olen neulonut kymmenisen paitaa.

Perinteisesti värikäs villapaita onkin syntynyt kolmen neulojan voimin, jolloin työ on käynyt nopeammin. Vielä 1800-luvun puolella oli tavallista, että kolme naista asettui piiriin neulomaan polvet vastakkain. Työ kulki useilla sukkapuikoilla, minkä vuoksi naiset pystyivät neulomaan kolmea kerrosta samaan aikaan. Jotta työ olisi edennyt sujuvasti, piti neulojien pysyä samassa tahdissa.

– Tavallisesti työtä valvoi mestari, joka neuloi kaikkein vaikeimmat kuviot. Mestarin apulaiseksi ryhtymällä saattoi opetella tekemään mutkikasta paitaa, Luutonen selittää.

Perinnepaitojen keksijää ei tiedetä. Joku taitava keksi yhdistää virkkausta ja neulontaa, ja muut alkoivat jäljitellä.
Korsnäsin paidan tunnusmerkkeihin kuuluu tanssivien tyttöjen letka helmassa.

Luotolainen ei vaadi aivan yhtä suurta taitoa kuin Korsnäsin paita. Myös saaristolaisneuleessa neulonta ja virkkaus yhdistyvät. Yksivärisessä neuleessa ei kuitenkaan ole vaativaa kirjoneuletta.

– Vaikeimmat kohdat ohjeessa taitavat olla silmukoiden poimiminen hihaa varten, kainalokavennukset ja olkapäiden virkkaaminen, Auli Sipola pohtii.

Perinteisesti Hailuodon neule on ollut harmaa, valkoinen tai tummanruskea. Lampaan villan väri on määrännyt myös paidan värin. Nykyisin luotolainen saattaa olla minkä värinen tahansa, tummansininen tai vaikka pinkki.

Myös Korsnäsin paidasta on tehty villejäkin värimukaelmia. Punainen on saattanut vaihtua siniseksi tai vihreäksi. Marketta Luutonen kertoo, miten oikeaoppisuus puhuttaa ihmisiä.

– Mikä vielä hyväksytään luotolaiseksi tai Korsnäsin paidaksi? Aikojen saatossa muotikin on vaikuttanut malleihin. Joskus tehdään väljempää, joskus vartalonmyötäisempää, joskus pitkää ja sitten taas lyhyttä, Luutonen pohtii.

Luotolaisen tunnusmerkkejä ovat neljä oikein yksi nurin -pintaneule ja rinnassa oleva västäräkki, eli kaistale tuplahelmineuletta. Toiselle olalle ommellaan rivi mustia miesten housunnappeja.

Työtunteja luotolaisenkin neulojalle kertyy. Sipola laskeskelee, että 350–400 euron arvoisen paidan neuloja pääsee euron tuntipalkalle, kokenut kahden.

Ensimmäisen luotolaisensa neuloi kesän aikana vantaalainen Elina Tuomaala, 43.

– Halusin tehdä paidan täsmälleen ohjeen mukaan. Minulle on tärkeää, että paita on oikeaoppinen. Aloitin housunnappien etsimisenkin hyvissä ajoin, Tuomaala kertoo.

Hän kertoo olevansa käsityöharrastajana kuin tuurijuoppo. Välillä hän intoutuu neulomaan tai virkkaamaan niin, että melkein kaikki muu unohtuu. Toisaalta välillä käsityöprojektien välillä voi olla pitkiäkin taukoja.

Villapaidoista Elina innostui viime tammikuussa. Tuolloin värikkäitä islantilaisneuleita tuntui olevan kaikkialla. Elinan ensimmäinen villapaita syntyi niin nopeasti, että pian puikoilla oli jo toinen ja kolmas.

– Luotolaisen löysin myös tänä vuonna. Ihastuin oitis perinteiseen malliin. Paita näyttää peruspuserolta, mutta malli on selvästi vaativampi kuin islantilaisneuleet. Halusin haastetta, hän sanoo.

Kaikki mikä näyttää luotolaiselta, ei ole sitä. Muun muassa Novita on julkaissut Hailuodon neuletta mukailevan ohjeen. Kuva Eero Kokko/Novita.

Paikallisella ohjeella neulottu paita on tunnustus kotiseuturakkaudesta.

Arkipaita, pyhävaate tai jopa paita viimeiselle matkalle – nykyisin luotolainen sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.

– Vaikka nykyisin tikkuri on jokapaikan neule, on se alun perin 1800-luvulla ollut nimenomaan arkivaate, sananmukaisesti tehty saariston olosuhteisiin. Villa hengittää, hylkii kosteutta ja luovuttaa lämpöä käyttäjäänsä päin. Rasvainen lampaan villa pitää vähän tuultakin, jos vain neuloo riittävän tiukkaa. Millään muulla tekstiilikuidulla ei tällaisia ominaisuuksia ole, Auli Sipola innostuu.

Luotolaiseen ovat aikoinaan sonnustautuneet niin kalastajat kuin maanviljelijätkin. Naisten päällä ei tikkuria kuitenkaan nähty. Nykyisin perinneneuletta käyttävät sekä miehet että naiset. Koreassa Korsnäsin paidassa ei tehty töitä. Neule puettiin päälle pyhänä, ja sitä käyttivät niin naiset kuin miehetkin. Kirjavia paitoja tehtiin myös lapsille.

– Paita oli kallis, eikä kaikilla edes ollut varaa siihen. Rikkaat talolliset, opettajat, papit tai kätilöt saattoivat esitellä paitaan pukeutumalla varallisuuttaan. Joskus morsian neuloi paidan sulhaselleen osoituksena kyvykkyydestään, Marketta Luutonen kertoo.

Molempien perinnepaitojen tekijät olivat aikoinaan arvostettuja käsityöläisiä. Tavallista oli, että paitaa neulova mestari kiersi taloissa neulomassa. Hän asui talossa niin kauan kuin paidan tekeminen kesti. Neulojalle katettiin oma lautanen tuvan pitkän pöydän ääreen. Ylöspito oli osa hänen palkkaansa.

Entä miten tietty neulemalli yleistyi yhden pitäjän sisällä?

– Kummankaan paidan varsinaista keksijää tai syntyvuotta ei tiedetä. Joku taitava käsityöläinen on niin Korsnäsissä kuin Hailuodossakin keksinyt yhdistää virkkausta ja neulontaa. Mallit ovat viehättäneet muitakin, ja he ovat alkaneet jäljitellä niitä, Luutonen sanoo.

Hailuodossa villapaidoista tuli saaren naisille keino hankkia lisätienestejä. Saarella laiduntavien tuhansien lampaiden villasta syntyi paitoja vietäväksi mantereelle ja aina Ruotsiin asti.

Elina Tuomaala viehättyi Hailuodon neuleessa sen pitkään historiaan ja ohjeen vaativuuteen. Äkkiseltään paita saattaa näyttää yksinkertaiselta, mutta kokenut neuloja huomaa tekniset haasteet.

Sosiaalisen median aikakaudella kuvat perinneneuleista leviävät myös verkossa. Innokkaat neulojat esittelevät aikaansaannoksiaan Instagramissa ja Facebookissa. Käsityötaidonnäytteen ylleen pukeva somejulkkis voi kerätä tykkäyksiä tuhatmäärin.

Some on siivittänyt etenkin luotolaisen ennennäkemättömään suosioon. Viimeisen vuoden aikana bensaa liekkeihin on vielä lyönyt koronaeristys ja vetäytyminen kodin piiriin.

Koronasta sai alkunsa myös Facebook-ryhmä Tikkuröijypiiri, jonka ylläpitäjä Auli Sipola on.

– Meillä oli tapana kokoontua Hailuodossa silloin tällöin neulomaan luotolaisia vanhaan pappilaan parinkymmenen hengen porukalla. Kun korona esti kokoontumiset, perustimme korvikkeeksi ryhmän Facebookin. Nykyisin meillä on myös Zoom-tapaamisia, Sipola selittää.

Sittemmin ryhmä on paisunut 1 900 hengen etäkäsityökerhoksi. Jäseniä on ulkomaita myöden. Mistä saa oikeaoppista villalankaa? Miten olkapään virkkaus menikään? Aloittelijat kyselevät ja kokeneemmat vastaavat.

Sipola on tehnyt ryhmään myös ohjevideoita tikkurin hankalista kohdista.

Elina Tuomaalakin on löytänyt tiensä Tikkuröijypiiriin.

– Varmasti laitan omanikin näytille ryhmään. Uskon, että neuvoille ja vertaistuelle on käyttöä hankalissa vaiheissa, hän pohtii.

Korsnäsin paita ei ole noussut samanlaiseen somesuosioon kuin pohjoisempi neuleohje.

– Ohjeen mutkikkuus rajaa neulojien määrää. Samoin neuleen kirjavuus voi olla joillekin liikaa, Marketta Luutonen kertoo ja lisää, että monissa kansalaisopistoissa on järjestetty yksin Korsnäsin paitaan keskittyviä kursseja.

Korsnäsin paita on kuitenkin tunnettu ulkomaita myöden sekin. Paidan ohjetta on julkaistu käsityölehdissä Yhdysvalloissa ja Japanissa. Marketta Luutosta on haastateltu Korsnäsin paidasta asiantuntijana lukuisiin ulkomaisiin julkaisuihin.

Miksi kaksi 1800-luvulla syntynyttä neulemallia elää yhä 2020-luvulla?

– Jotakin erityistä näissä on. Mallin säilyminen näin pitkään on poikkeuksellista. Varmaan molemmat näyttävät miellyttäviltä, Marketta Luutonen pohtii.

Auli Sipola puolestaan pitää paikallisia neuleita kotiseuturakkauden tunnustuksina.

– Harmaata luotolaista neuloessa ajattelen usein, miten minun esiäitini ovat samalla tavalla istuneet ja neuloneet ihan samanlaista paitaa miehelleen, veljelleen tai pojalleen. Siinä minä olen yksi lenkki sukupolvien ketjussa, Sipola tuumaa.

Elina Tuomaalalla ei ole juuria Hailuodossa, mutta silti häntä kiehtoo luotolaisen pitkä historia.

– Innostuin niin, että haaveilen reissusta Hailuotoon 9-vuotiaan poikani kanssa. Aiemmin en edes tiennyt koko saaren olemassaolosta. Vielä jonakin päivänä aiomme käydä siellä, katsella paikkoja ja ottaa kuvat Hailuodon tuulisella rannalla valmiit villapaidat yllämme.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN
Oletko kokeillut tuftausta? Nyt viimeistään innostut! Tilaa tarvikepaketti Meillä kotona -kaupoista
SISÄLTÖ JATKUU
1 kommentti