Pitsinen kolmiohuivi
Tee itse
Pitsinen kolmiohuivi
Pyöröpuikoilla neulottava kolmiohuivi on kätevästi kaksipuolinen. Pitsineuleessa ei ole oikeaa tai nurjaa puolta.
Julkaistu 21.8.2014
Kotivinkki

Pitsineuleen neulominen ja kolmiohuivin silmukkalisäykset vaativat tarkkaavaisuutta, mutta vain kolme kerrosta käsittävään mallineuleeseen pääsee nopeasti sisälle.

Nämä tarvitset kolmiohuiviin

Kerän Geilsk Tynd Und -lankaa, sävy 28 Pyöröpuikot nro 5 ja 8 tai käsialan mukaan.

Tee mallineule 

1. Pitsineuleen ruutupiirroksessa on poikkeuksellisesti 3 kerrosta, ja pitsineuletta neulotaan tasoneuleena kahdella eri puikkokoolla: kerrokset 1–2 neulotaan puikolla nro 5 ja 3. krs puikolla nro 8. Silmukkamäärä vähenee 1. krs:lla, mutta palautuu alkuperäiseen lukemaan 2.krs:lla. Pitsineule on jaollinen 8 s:lla.  2. 1. krs: neulo 2 s nurin, *tee langankierto (=lk), neulo 4 s nurin yhteen*, toista *–* krs:n loppuun, neulo viimeiset 2 s nurin. 2. krs: neulo 2 s oikein, *neulo 1 s oikein, neulo edellisen krs:n langankiertoon 1 o, 1 n, 1 o*, toista *–* krs:n loppuun, neulo viimeiset 2 s oikein. 3. krs: neulo suuremmalla puikkokoolla kaikki s:t oikein. 

Tee kolmiohuivi näin

1. Luo 8 s pyöröpuikoille nro 5 ja neulo mallineuleen kerrokset 1–2, neulo mallineuleen 3. krs pyöröpuikoilla nro 8. Nämä vastaavat myös työn 1., 2., ja 3. kerrosta. 

2. Neulo työn 4. krs: aloita silmukoiden lisäykset ja lisää jatkossa 4 uutta silmukkaa aina mallineuleen 1. ja 2. krs:n alussa. Neulo mallineuleen 1. krs:n mukaan seuraavasti. Neulo 4 uutta silmukkaa nurin, neulo 2 s nurin, tee lk, neulo 4 s nurin yhteen, neulo viimeiset 2 s nurin. Käännä työ. Neulo 5. krs: lisää puikon alussa 4 s ja neulo mallineuleen 2. krs:n mukaan seuraavasti: Neulo 4 uutta silmukkaa oikein, neulo 2 s oikein, neulo 1 s oikein, neulo edellisen krs:n langankiertoon 1 o, 1 n, 1 o, neulo 2 s oikein, neulo 4 s oikein. Käännä työ. 

3. Neulo 6. krs: vaihda työhön suurempi puikkokoko ja neulo mallineuleen 3. krs:n mukaan kaikki s:t oikein = työssä on 16 s. Neulo 7. krs: lisää työhön puikon alussa 4 s. Neulo mallineuleen 1. krs:n mukaan 4 s nurin, 2 s nurin, *tee lk, neulo 4 s nurin yhteen*, toista *–* vielä 2 krt, neulo 2 s nurin. Neulo 8. krs: lisää työhön puikon alussa 4 s. Neulo mallineuleen 2. krs:n mukaan 4 s oikein, 2 s oikein, *neulo 1 s oikein, tee edellisen krs:n langankiertoon 1 o, 1 n, 1 o*, toista *–* vielä 2 krt, neulo 2 s oikein, neulo 4 s oikein. 9. krs: vaihda työhön suurempi puikkokoko ja neulo mallineuleen 3.krs:n mukaan kaikki s:t oikein = työssä on 24 s. 10. krs: lisää työhön puikon alussa 4 s. Neulo mallineuleen 1. krs:n mukaan 4 s nurin, 2 s nurin, *tee lk, neulo 4 s nurin yhteen*, toista *–* vielä 4 krt, neulo 2 s nurin. 11. krs: lisää työhön puikon alussa 4 s. Neulo mallineuleen 2. krs:n mukaan 4 s oikein, 2 s oikein, *neulo 1 s oikein, tee edellisen krs:n langankiertoon 1 o, 1 n, 1 o*, toista *–* vielä 4 krt, neulo 2 s oikein, neulo 4 s oikein. 12. krs: vaihda työhön suurempi puikko koko ja neulo mallineuleen 3. krs:n mukaan kaikki s:t oikein = työssä on 32 s.

4. Jatka näin toistaen mallineuleen 1., 2. ja 3. krs:ta ja lisäten silmukoita aina mallineuleen 1. ja 2. krs:n alussa. Silmukoita on mallineuleen 3. krs:lla aina 8 enemmän kuin edellisellä. Neulo, kunnes työssä on 95 krs ja 256 s. Neulo sitten pyöröpuikoilla nro 5 ainaoikeinneuletta 2 krs. Päätä s:t oikein neulomalla puikoilla nro 8. 

5. Viimeistele kolmiohuivi päättelemällä langanpäät.

Katso myös ohjeet neulottu liivi,  neulottu toppi ja neuletakki sekä muut Kotivinkin käsityöohjeet!

Geilsk Tynd Und -villalangasta on saatavilla 30 eri väri sävyä. Ohut mutta riittoisa villalanka sopii hyvin pitsihuivin materiaaliksi. Materiaali: 100 % villaa. Kerän koko: 50 g = 287,50 m. Puikko koko: 3–3 ½. Hinta 6,80 e/kerä, Villavyyhti.

Kommentoi »